Esittele projektisi etenemistä tai kommentoi muiden projekteja

yamaha xvs 125 chopper

2.1.2015 0:01

otsikon mukainen pyörä siiis chopperoinnin alla.

muutamissa muissa projekteissani pyörästä joskus jotakin tainnut sanoa, ja sanonut myös varmaan sen ettei tälle tehdä mitään projekti luontoista, mutta nyt homma tuntui karkaavan käsistä, kun oli tarkoitus ruveta laittamaan pyörää myyntikuntoon. semmosta "pientä" putsailua ja siistimistä ynm pikkujuttua piti tehdä.

mopo on siis v-koneellinen nelari piikki ( laiska kun mikä); mutta hyvä ajella matka ajuja. enhän tällä muuta kyllä kesällä tehnytkään. n. 15000km kesän aikana tuli taitettua pyörän kanssa. tarkoituksena oli myös käydä norjassa mutta se vähän jäin. ehkä ensi kesänä uuden ulkoasun kera.

sitten itse asiaan.
niinkuin aikasemmin sanoin, homma taisi karata käsistä. tarkoitus oli siis puhdistaa ja kiillotella kromi osat ja tehdä uudet jalkatapit ja lokari taakse.
vitut minä mitään kiillotellu, mopo palasiksi ja uutta runkoa tekemään.
tällä hetkellä runko on rullaavana tallissa odottaen lopullisia saumoja.

lähtökohta on tietysti tämä.

Kuva

poikkeaahan tämä nykyinen runko entisestä.
Kuva
Kuva
ja sitten moottorin kanssa.
Kuva
Kuva

projekti edennyt sen verran vauhdilla ettei tullut aikaisemmin topiccia tehtyä. noin puolitoistaviikkoa sitten aloitin rakentamisen.

ei tämä kirjoittelu koskaan ole minun alaani ollut joten enmpää en kehtaa tai osaa kirjoitella. päivitellään kuvien kera sitten kun taas jotakin tapahtuu.

Re: yamaha xvs 125 chopper

2.1.2015 1:00

Jumalauta nyt on asiallista! Runko on aivan helvetin siisti :eek: Kerta jäykkisperänen niin voi olla että ei ole kauhean nautinnollista ajaa pitkäämatkaa, ainakaan suomen teillä :lol:

Re: yamaha xvs 125 chopper

2.1.2015 1:40

Katsos, vähän erinlainen piikkiprojekti! :D
Kuulostaa kyllä mieleenkiintoselta, täytyy alkaa seuraamaan. Tuleekos tähän vakiotankki?

Re: yamaha xvs 125 chopper

4.1.2015 0:40

Jammu1234432 kirjoitti:Katsos, vähän erinlainen piikkiprojekti! :D
Kuulostaa kyllä mieleenkiintoselta, täytyy alkaa seuraamaan. Tuleekos tähän vakiotankki?


vakiotankkia ei ole tulossa, ei oikein sopisi pyörän nykyiseen tyyliin. :)


eilen aloittelin imukaulan tekoa. uudellla imukaulalla kaasari tulee pyörän oikealle sivulle takaa katsottuna. vakiolla kaasari sojottaa ylöspäin.

laipat leikkelin 6mm levystä, ja hioin oikeaan muotoon ja porasin kiinnitys reiät.
sitten sorvasin 35mm putken pätkästä pään suoraksi ja heftasin laipan putken suoraan päähän kiinni ja sorvasin keskireiän ja pinnan puhtaaksi.

laippa leikeltynä ja sorvissa kiinni.
Kuva

Kuva

lopputulos oli tämä.
Kuva
Kuva

ja äsken heftailin imukaulan lopulliseen muotoonsa. siitä sitten kuvia myöhemmin.

etuakselin pyöräytin viikolla 316 aisista, ettei tarvitse mitään turhia pintakäsittelyjä tehdä sille. ja toissapäivänä mutterin molempiin päihin. ne mustasin perinteiseen tapaan uunissa ja sitten öljysankoon.

Kuva

mustatut mutterit.
Kuva

taka akselin kiinnitykset on nerokkaasti jyrsitty 45 tangosta. molemminpuolin pinta puhtaaksi ja toiselle puolelle 15mm syvä potero akelinpäille. vielä pitäsi jotkut lätkät pellistä taiteilla tuohon päälle + porata reiät että saa ne kiinni.
Kuva

satulakin on hyvällä mallilla. pohja ja "laakerointi" tehty. vielä puuttuu jouset. tai yksi semmoinen mini iskunvaimennin olisi passeli tähän. mistähän saisi?
Kuva
Kuva

sitten loppuun joku random kuva paskaisesta moottorista.
Kuva

Re: yamaha xvs 125 chopper

4.1.2015 1:41

Tuleeko tästä ihan perus chopperi (tarkotan siis, että leveetä takanakkia yms.), vai pidätkö tuon? :)

Todella siistiltä näyttää jälleen kerran 8)

Re: yamaha xvs 125 chopper

4.1.2015 17:38

Jumaliste. Jätkän kaikki projektit on tällasia et melkei sanattomaks vetää :eek:
Ei voi ku katella omia käsiään ja miettiä et mitä vittua niissä on pielessä. Hattua nostan ja tätäkin projektia tulen mykän kunnioituksen vallassa seuraamaan.

Re: yamaha xvs 125 chopper

4.1.2015 18:28

Erittäin hyvän näköstä hommaa! En suuremmin choppereista välitä, mutta tässä tapauksessa on pakko arvostaa tätä itse tekemisen määrää. Huomasin että oot myös sen 180cc Nassen rakennellu ja siinäkin tykästyin siihe, että se ei oo sitä bolt on paskaa :). Ei voi muuta sanoa ku jatka samaan malliin ja älä ikinä lopeta! :)

Re: yamaha xvs 125 chopper

20.1.2015 15:28

projekti ei ole edennyt kummemmin koska hitsi otti ja hajosi. mutta kuitenkin jalkatapit ja rungot niille on valmiina. jalkatapit on terävät piikit jotka on alumiinista sorvattu.

viikonloppuna jatkuu projekti kun uusi hitsi tulee tässä viikolla.

siihen tuli tuhlattua se 1300€ esabin tiggi siis kyseessä. sitten vaan tiggailua opettelemaan että saa kunnon saumat runkoon ja muihinkin osiin. :)

Re: yamaha xvs 125 chopper

21.2.2015 22:55

mopoa rakennettu ahkerasti, mutta päivittely on jäänyt vähän vähälle.

torstaina laitoin työstökeskuksen tulille ja pyöräytin uudet t-palat ja raiserit. t-palat on 30mm paksut alumiini palikat. pyrin tekemään mahdollisimman simppelit ettei olisi mitään ylimääräistä.

pyörässä on nyt uusi keula. keulaputket on 30mm umpirosteri jöötiä. ei ihan keveimmästä päästä, mutta kestäää ainakin eikä tarvitse maalailla ynm, pelkkä kiillotus vain.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

katelkee kuvista mitä on tapahtunu pyörälle. :D

Re: yamaha xvs 125 chopper

21.2.2015 23:59

Pakko kyllä ottaa hattua päästä[SMILING FACE WITH SMILING EYES] juurikin semmosta rakentelua mikä on lähellä mun sydäntä että tehdään oikeesti itse osat [THUMBS UP SIGN]

Re: yamaha xvs 125 chopper

22.2.2015 0:18

Tätä on nautintoa lukea 8)

Re: yamaha xvs 125 chopper

23.2.2015 11:04

kelkkailija96 kirjoitti:Pakko kyllä ottaa hattua päästä[SMILING FACE WITH SMILING EYES] juurikin semmosta rakentelua mikä on lähellä mun sydäntä että tehdään oikeesti itse osat [THUMBS UP SIGN]


no kiitoksia. :)

minunkin mielestä rakentamisen kuuluu olla sitä, että osat tehdään itse eikä maalailla vain osia ja liimailla tarroja. :)

keula on aikalailla loppusuoralla. tarvitsee enää tehdä etuakseli uudestaan, kun edellinen jonka sorvasin vanhalle keulalle ei enää käy tähän uuteen. ja iskareille korvakkeet ja ohjausakselin pultti. lopuksi keulaputkien ja t-palojen kiillotus.

eilissäpäivänä tein vaihde mekanismin. joutaa lähipäivinä mustapassivointiin.
samoin myös aloitin takajarru mekanismin tekoa. sekin suurin piirtein valmis. suurimmaksi osaksi käytin hyväkseni jammun vakio mekanismia. tarvitsi pientä modausta vain. se on mukavasti moottorin alapuolella piilossa.

tämän viikon jälkeen alkaa talviloma niin josko lomalla saisi suurinpiirtein kaikki osat pintakäsittelyä vaille valmiiksi. jos nyt vaikka sattuisin tamän sinne ACS:ään viemään. katellaan nyt miten ehditään. :)

Re: yamaha xvs 125 chopper

20.3.2015 11:56

viime postauksesta onkin pyörähtänyt taas tovi.

pyörä alkaa olla sillä mallilla, että kaipailisi pohjatöitä ja maalia pintaansa. :P

joitakin osia kiilloteltu jo vähäsen, esim t-palat ja jalkatapit. lopullinen kiillotus sitten kasauksen yhteydessä.

tämmöisellä rojulla lähdetään taas american car showhun. :D


Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

kuvissa kaikki vaijerit ja sähköjohdot rrepsottaa vähän miten sattuu. laitellaan siistimmin sitten maalauksen jälkeen.

Re: yamaha xvs 125 chopper

20.3.2015 13:19

Itse en choppereista välitä,mutta nyt on hienoa jälkeä!

Kyllä pitää hattua nostaa kun itse olet osat väsänny ja saanut noin pirun hienoa jälkeä aikaan!

Re: yamaha xvs 125 chopper / ACS 2015

1.4.2015 11:25

kiitos kiitos. :)



pikkuhiljaa alkaa näyttää valmiimmalta, vaikkakin vastoin käymisiä pintakäsittelyn suhteen olikin paljon..

ensin väärän sävyinen maali. tämäkin johtui omasta tyhmyydestä ja siitä että tuli maalaus aloitettua liian kiireisesti. tuo rungon värihän on limen vihreä, niin minä kiireessä rupesin maalaamaan ja sitten ihmettelin kun sävy oli ihan normaalia vihreää vastaava. no unohtui tietysti sotkea maali purkissa ;D

pakoputket ymn mustat osat on maalattu pariin kertaan myös, kun maali oli vissiinkin mennyt jotenkin pilalle. ei kuivunut ollenkaan. jokunen tovi meni tinnerirätin kanssa hinkatessa mustia osia ja sitten uutta pohjaa ja maalia pintaan. huoh.. no kaikesta huolimattta osat on nyt hyviä, paitsi tankki, kun on niin roskainen. mutta eipä tuolle nyt tähän hätään mitään voi.

sähköt ja vaijerit nyt jää ennen näyttelyä laittamatta, mutta eipä se luulisi haittaavan.
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

semmoinen mopedi.

katelllaan nyt miten pärjätään american car showssa. taas nimittäin nuorirakentaja kisaan tuli osallistuttua. :D