Esittele projektisi etenemistä tai kommentoi muiden projekteja

Re: Cagiva Mito -07 Goes MotoGP look. Remppaa..

3.8.2013 1:27

Morjesta! Pannaas tännekkin päivitystä pitkästä aikaa! Jotain on saatu aikaiseksi, punainen mito kasassa ja valkoisella ajeltu sisäänajoa jo +200km. Laitetaan muutamat kuvat matkan varrelta :)

Eli ensin tietenkin kone palasiksi

Kuva

Kuva


Kuva

Uudet osat 8)

Kuva

Kuva

Ja sitten kone kasaan

Kuva

Kuva

Ja nyt siis kokonaan kasassa, ei ole ulkonäöllisesti muuttunut viime kuvista mihinkään suuntaan. :)

Kuva

Sitten päätin puuttua valkoisen miton koneeseen kun se alkoi kolista ja rämistä uudelleen. Tasapainoakseli oli ainakin oikein ajoitettu, samoin ne yhdet jouset siellä rattaan sisällä olivat ehjät. Kampuran laakerit myös kuin uudet, nehän hajoaisivat jos tp-akseli olisi väärin ajoitettu.?Sitten kun otettiin konetta irti niin huomattiin, että etukiinnikkeestä puuttui ainakin shimmilevy, aiheuttanee tärinää. Sitten otettiin pytty irti ja huomattiin, että limput ottaneet lohkoihin hiukan kiinni. :eek: Eli kellotusta ei ole tehty/se on tehty väärin? Eli kone taas palasiksi? Muutama kuva tästäkin koneesta

Limpussa näkyy pieni jälki
Kuva

Kuva

Semmosta, kommenttia! :)

Re: Cagiva Mito -07 Goes MotoGP look. Remppaa..

8.9.2013 23:48

Juuh elikkäs molemmat mitot toimii tätänykyä oikkeen näppärästi :) Valkosen miton kampura kävi kellotuksessa ja toisen laakerin jouduin kampurasta vaihtamaan. Ei sen kummempia.
Molemmat mitot on ollu myös hyvän aikaa myynnissä muttei ole kaupaksi menneet.. :| Vuodenajasta varmaan johtuu, mielestäni kuitenkin aika alihinnoiteltuja kun on rempattujakin :) Toinen ainankin olisi kuitenkin hyvä saada pois tallista talveksi kun autoon ja korttiin pitäisi repiä jostain lisärahaa ;)

Elikkä siis tuosta http://www.nettimoto.com/cagiva/mito/1577387 ja tuosta http://www.nettimoto.com/cagiva/mito/1577390 ;)
Tulkaas hakemaan nyt pois!

Re: Cagiva Mito -07 Goes MotoGP look. Mitot myynnissä!

9.9.2013 17:41

Kattelin ite tota sun valkosta mitoo nettimotosta kiinnostuneena. Oma pyörä varmaan lähtee tänään tai huomenna (viimein). Aika ei oo hirveen hyvä myydä kuten säki huomannu. Täytyy mun vielä miettii et hommaanko talveks viel jonku kulkineen ja kevääl sit kyykyn :)

Re: Cagiva Mito -07 Goes MotoGP look. Mitot myynnissä!

15.6.2014 23:13

Nostellaas hiukan, nyt olisi pyörä myynnissä! http://www.nettimoto.com/cagiva/mito/1707060 Siitä! 8)