Täällä voit esitellä laajemmat projektisi ja kertoa sen eri vaiheista projektin edetessä.

Gilera SMT 2005 - Rataprokkis

15.10.2016 22:33

Mopoikä, kokoikä, vai miten se meni?

Jokatapauksessa itsellä se jäi jo 10 vuotta sitten taakse, mutta jostain se idea taas tuli. Tarkoituksena oli hommata ensikesälle työmatkakulkine ja talvelle jotain tekemistä, joten nettimotoa selailemaan ja sopivaa etsimään. Jonnekin oli hävinnyt ne Tigerit, S1:set, sun muut ja nekin myynnissä olevat yksilöt melko kalliita kuntoon nähden. Jtn klassikon makua, ehh..? Jostain muistui kuitenkin mieleen, että kaverin pikkuveljellä on, tai ainakin oli mopo omilta mopoajoiltaan jäänyt tallin nurkkaan, joten eipä sitä mitään häviä vaikka kysäsisi vieläkö löytyy. Löytyihän se. Ehkä näin parempikin? Vanha ”klasikko” olisikin ruoskaksi jäänyt, mutta ehkä tästä jotain?

Kuva
Kuva
Kuva

Mopohan on siis Gilera smt, vuosimallia 2005(?), josta motot lähtenyt maailmalle ja tilalle tullut jotkut kovettuneet nappulakumit. Kunto muutenkin melko huono, kun tallissa/ulkona ollut ajamatta liki 5 vuotta. Tekniikkana Airsalin 70cc, joku 21mm kaasari ja E-Nox(?)

Melkoisesti oli kaikkea pientä näprättävää, öljyvuotoa, vaihdepoljin pysy paikallaan, osat keskimäärin yhdellä pultilla kiinni sormitiukkuudessa, laakereita mennyt, etupumput tyhjät, jarrut ei toimi, valot ei toimi jne jne.. Olihan nappatakki perääkin kilven verran keventänyt vuosia sitten.. Kuitenkin tuon sain lunastettua itselle alle tekniikaan hinnan, joten mopo ”talliin” ja purkamaan.

Toki ennen purkamisen aloitusta vaihdoin öljyt, lisäsin jäähdytysnestettä ja metsästin kadonneen kipinän, jonka seurauksena pääsin pienen koeajon tekemään. Ihan mukavasti tuo tuntui vetävän, vaikkakin mäntä jo vaihtokunnossa olikin ja melkoisesti röpelti ennen piikkiä.

SUUNNITELMAT

Tarkoituksena oli, niinkuin yllä mainitsin tehdä tästä työmatkaan sopiva kulkine, mutta ideoitahan tuli kokoajan lisää ja loppuviimein pääsuunnitelma onkin tehdä tästä jonnekkin pienelle kartingradalle tai vastaavalle sopiva kilvetön lelu.
Tekniikka olkoon nyt vielä hetken tuo airsalin motti hilppeineen, mutta tähän tulossa todennäköisesti muutosta isomman kuutiotilavuuden muodossa (80cc, 85, 90cc?), sekä toki isompaa kaasaria, sähköt, alakerran päivitys, jne..

Tässä talven aikana voisi haalia jo sopivan putken, joka toimisi hetken tuon airsalin kanssa, mutta myös isommankin sylinterin kanssa. Vinkkejä otetaan vastaan. Tarkoituksena myös maalata koko härveli ja heivata nuo paolit ongelmajätteeseen ja päivittää usd keula, sekä karsia olemassa olevat turhat sähköt ja muutamat turhat metalliroippeet, numerokilpeä, tarraa, jne jne. Mitä näihi ratavehkeisiin nyt yleensäkään tehdään..

PROJEKTOINTI


Jos nyt viimein asiaan. Purkamisen aloitin tosiaan koeajon jälkeen muutamana iltana, jonka jälkeen putsasin paljaan rungon siitä kaikesta öljyhiekkamoskasta. Sen jälkeen siistin rungosta ylimääräisiä kiinnikeitä, kuten kartturinjalkatapit ja tukijalankiinnikkeen. Hioin rungon ja vedin päälle pohjamaalin. Sama homma takahaarukalle.

Kuva
Kuva

Varmasti joku tähän väliin voisi sanoa, että puhaltamalla olisi saanut paremmin puhtaaksi ja pulverilla paremman/ kestävämmän pinnan, jne jne, mutta tämä nyt ei varmasti siistinä tule pysymään käyttötarkoituksessaan, jotenka värin suihkin päälle jollain motonetin maalin kaltaisilla käläkälä purkeilla. Pysyy miten pysyy.

Seuraavaksi pintaväri ja lakka. Rungon värinä siis mattamusta ja päällä mattalakka.

Kuva

Siinä maalin kuivumista ihmetellessä putsailin vähän moottoria ja otin pytyn irti. Mäntä ja kampiakseli oli vähän siipeensä saaneet, mutta pytty itse oli hyvä kuntoinen. Kampiakseli nyt kestää vielä sen aikaa mitä tarvitsee ennen uuden ostoa.

Kuva

Uuden männän, tiivisteet, pinnapultit, sekä etupään päivitys osat kävin perjantaina (14.10) postista hakemassa ja kone tuli lyötyä nippuun.

Kuva
Kuva

Etupään päivitys nyt saattaa vähän tehdä harmaita hiuksia, mutta eiköhän tässä jo joku ratkaisu ole keksitty. Tästä sitten lisää, KUN pumput on saatu kiinni.

Kuva

Etupumput ovat tosiaan 200cc samuraista ja T-Palat jotkin yleismallin kottöset. Ongelmana on että emäputken akselia ei kaupanpäälle tullut ja vanha ei tuosta alakolmiosta irtoa. Visiot on miten asia hoidetaan ja tästä sitten tuonempana lisää.

Seuraavaksi olisi alettava tekemään katteisiin pohjatöitä ja suihkittava maali päälle.

Aloitusviesti jäi melko tyhjänpäälle tässä vaiheessa, hitaan etenemisen takia, mutta kuitenkin voidaan sanoa tätäkin mopopuolta lukeneena, että tämä projekti EI kesken ole jäämässä, niinkuin jokainen kiinnostava projekti täällä yleensä.

JOS JOLLAKIN ON MYYNNISSÄ SUPERMOTOVANTEITA, NIIN VIESTIÄ TULEMAAN!
Viimeksi muokannut Wodan päivämäärä 16.10.2016 13:10, muokattu yhteensä 1 kerran

Re: Gilera SMT 2005 - Rataprokkis

15.10.2016 23:53

Koeajo ja sit purkamaan. Tuttua... :lol:

Re: Gilera SMT 2005 - Rataprokkis

15.10.2016 23:57

Jees nyt on tekemisen meininkiä ja yks parhaista aloitus viesteistä mitä oon lukenu! Ehottomasti seurantan menee! :lol:

Re: Gilera SMT 2005 - Rataprokkis

16.10.2016 11:16

Nyt kuullostaa lupaavalta! seurataan mielenkiinnolla :)

Re: Gilera SMT 2005 - Rataprokkis

16.10.2016 11:48

Tässä on just sitä aitoo tekemisen meininkii eikä sellasta että maalaan moponi ja myyn äkkii pois. Mielenkiinnolla seurataan siis!

Re: Gilera SMT 2005 - Rataprokkis

16.10.2016 21:11

Elä nyt testaamatta tuomihe noita paiolin pumppuja 8o vai onko taustalla omakohtasia testikokemuksia noiden kiinapumppujen paremmuudesta?

Re: Gilera SMT 2005 - Rataprokkis

16.10.2016 21:56

Seurantaan ehdottomasti!

Re: Gilera SMT 2005 - Rataprokkis

16.10.2016 23:08

Seuraillaan. :D

Re: Gilera SMT 2005 - Rataprokkis

17.10.2016 12:54

sitkuura kirjoitti:Elä nyt testaamatta tuomihe noita paiolin pumppuja 8o vai onko taustalla omakohtasia testikokemuksia noiden kiinapumppujen paremmuudesta?
On noita tullut ihan riittävästi testailtua sillon mopoaikoina, kun omissa laitteissa niitä ollut. Ja ei noita tämän vehkeen pumppuja tarvinnut edes testata nähdäkseen niiden olevan tyhjät.

Missään vaiheessa en ole noita kiinanpumppuja paremmaksi sanonutkaan. Jos nyt verrataan sitä, että joku insinööri nuo alkuperäiset pumput on tähän mopoon suunnitellut ja nyt niiden tilalle tulee 70e uutena maksaneet kiinalaiset tekeleet jostain crossin kaltaisesta härvelistä, niin ei odotukset siltikään kovat ole. Eikä tässä nyt korkealta tiputa mikäli ne aivan sudet on.. Todennäköisesti kuitenkin voittaa mehut pihalle ampuneet orkkikset?

Olisihan noihin voinut stefat vaihtaa ja uudet öljyt laittaa, mutta ihan mielenkiinnosta ja tekemisen ilosta noita kinukin tekeleitä ajattelin kokeilla. Plus että onhan usd paremman näköinen jos ulkonäkö seikkoja miettii ;)

Re: Gilera SMT 2005 - Rataprokkis

17.10.2016 16:06

Jaa, otsikon perusteella luulin et tässä olis ollu tekeillä ihan oikea ratalelu missä mennään ominaisuudet edellä. Vaan tää onkin all show - no go meininkiä...

Miula on sykerössä 37mm marzocchi (no enivie) normaali mopokeula ja huollettuna oikealla öljyllä ei miula oo tuosta pahaa sanottavaa, kuitenkin kai melko vastaava kun tuo 38mm paioli. Semmonenkin on jemmassa... sykerön vakioon 28mm keulaan verrattuna ovat kovasti paljon jämympiä, toisaalta se orkkis on alimitoitettu. AX/tiger 30mm kestää jo paremmin, kai? ei oo omakohtasta kokemusta :roll:

Pointti kuitenkin oli et miusta ei oikein voi verrata keulaa ja toista jos toinen on rikki ja huoltamatta ja toinen ehjä.

Re: Gilera SMT 2005 - Rataprokkis

17.10.2016 19:02

sitkuura kirjoitti:Jaa, otsikon perusteella luulin et tässä olis ollu tekeillä ihan oikea ratalelu missä mennään ominaisuudet edellä. Vaan tää onkin all show - no go meininkiä...

Miula on sykerössä 37mm marzocchi (no enivie) normaali mopokeula ja huollettuna oikealla öljyllä ei miula oo tuosta pahaa sanottavaa, kuitenkin kai melko vastaava kun tuo 38mm paioli. Semmonenkin on jemmassa... sykerön vakioon 28mm keulaan verrattuna ovat kovasti paljon jämympiä, toisaalta se orkkis on alimitoitettu. AX/tiger 30mm kestää jo paremmin, kai? ei oo omakohtasta kokemusta :roll:

Pointti kuitenkin oli et miusta ei oikein voi verrata keulaa ja toista jos toinen on rikki ja huoltamatta ja toinen ehjä.
Jospa nyt koko homma ei yhteen kiinankeulan kokeiluun kaadu. Mikäli se aivan paska on, niin aina sen voi vaihtaa. Pahoittelut siitä jos nyt mielesi pahoitit kun en tuota alkuperäisestä keulaa tässä pidä ja se mielestäsi pilaa koko homman. Kuten yllä jo mainitsin, niin en minäkään tuon toimivuudesta mitään tiedä, etkä varmasti sinäkään, mutta sen verta kuitenkin, että se koko homman nyt sit pilaa? Jätetään turhat ennakoluulot pois ennenkun tuota pääsee kokeilemaan.. Oletettavasti tuo ei mikään paras mahdollinen ole, mutta eipä sitä ilman kokeilua saa selville. Voihan se pian yllättää..

Re: Gilera SMT 2005 - Rataprokkis

5.11.2016 21:10

Hola!

Päivitellääs tätäkin nyt pikkuisen, kun jotain edes saanut aikaiseksi.

Viikot meinannut olla kiireisiä ja viikonloput sitäkin kiireisempiä, mutta silti välillä töiden jälkeen on muutaman tunnin aina ehtinyt tehdä eteenpäin. Talvi kun taasen tuli yllättäen, kuten joka vuosi, oli harrasteauto laitettava talviteloille ja käyttöautoon tehtävä pientä syyshuoltoa, mutta tästä huolimatta aikaa jäi myös Gileralle..

Alkuunsa tuli tilailtua jonkin verran tarvittavia osia, jotta projekti voi jatkua.

Kuva
Kuva

Heti alkuun pahoittelen huonoja kuvia, johtuen pimeydestä ja muutenkaan kun ei sitä viitsi paskaisilla sormilla aina kameran kimpussa olla kesken pajottamisen. Kuitenkin muutamia kuvia saanut otettua.

Katteet

Kuten aloituspostauksen loppuun sanoinkin, niin seuraava vaihe projektissa oli katteiden pohjatöiden tekeminen. Tämän siis aloitin hionnalla karheusjärjestyksessä: 150, 240, 400, 600, 800, 1000, toki katteiden kunnosta riippuen, mutta tuossa käytettävissä olleet paperit tosiaan. Suuriman osan katteissa olevista jäljistä sain pois, kun aloitti 150 paperilla, mutta toki isoimmat koloset jäi näkyviin. Olisi nuo voinut piiloonkin kitata, mutta ei tämä näyttelyyn ole menossa, joten välttäköön tämä..

Hionnan jälkeen putsailin katteet ja suihkin spraypurkilla päälle plastic primerin. Tämän jälkeen päälle asiaan kuuluva pohjamaali, pieni hionta 1000 karheuksisella paperilla, putsaus, varsinainen väri, sekä kirkaslakka.

Väriksi valikoitui jokin häiriintynyt metallinhohto kupari. Sikäli jännä väri, mutta se oli tarkoituskin.

Kuva
Kuva

Koita nyt tuota väriä saada erottumaan kuvassa.. Ei, se ei ole KTM oranssi, vaikkakaan kyseisessä merkissä mitään vikaa olekaan

Keula

Seuraavana olikin vuorossa alkaa sovittamaan tuota puhetta herättänyttä "Kiinankeulaa".

Ongelmanahan tässä oli, että T-Paloissa ei ollut emäputken akselia ollenkaan, joten se piti siis itse tehdä. Ratkaisuksi keksin käydä ostamassa m24x240mm pultin, sekä tähän sopivat mutterit. Emäputken laakereiden sisähalkaisia on tosiaan 25mm ja tuon m24 pultin ulkohalkaisija luonnollisesti 24mm. Eli 1mm klappi oli tiedossa. Ongelman ratkaistakseni hain metrin pätkän ulkohalkaisijaltaan 25mm olevaa putkea, seinämävahvuuden ollessa 1.5mm ja tästä työstin 0.5mm pois, jolloin sisähalkaisijaksi jäi tuo m24 pultin vaatima 24mm.

Kuva

Seuraavaksi rälläköin putkesta sopivan mittaiset palat, joilla "holkitin" emäputken laakerit, sekä työstin T- Palojen pumpun reikiä hieman isommaksi ajatellen mahdollisesti tulevaa KTM etupumppu päivitystä. Keula kasaan ja kuvia ottamaan.

Kuva
Kuva
Kuva

Moottori

Moottorin olin tosiaan jo kasannut aikaisemmin ja tuli samalla tehtyä kytkinremontti. Tästä nyt ei sen kummemmin kuvia ole.

Ajattelin myös suihkia maalin päälle, kerta tässä nyt kaikki muutkin osat on tullut maalattua. Magneetonkopan/eturattaansuojan plastidippasin kokeilumielessä. Tuohon päälle varmaan laitettava jtn pientä suojaa esim kontaktimuovista, jottei heti kulu pois.

Kuva
Kuva

Moottoria en vielä kiinni runkoon ole laittanut, koska ei tuota olis jaksanut pihalle kukaan raahata sen kanssa. Supermoto vanteet tuli ostettua kanssa 2007 vuotisesta Derbistä, joten seuraavassa päivityksessä on sitten jo vanteet, sekä moottori kiinni.

Re: Gilera SMT 2005 - Rataprokkis

8.3.2017 9:06

oisko päivitystä :) jaja mitäs kisaa meinasit alkaa ajaa kun olen itse jo mennyt kans mopoiän ohi ja mopo tossa seisoo siis skootteri mutta jos itsekkin alkaisi jotain pikku kilpaa ajamaan?

Re: Gilera SMT 2005 - Rataprokkis

28.2.2018 9:49

Onko yhtään ehtinyt etenemään? Kiinnostaa nähdä millainen tästä on oikein tulossa :)