Täällä voit esitellä laajemmat projektisi ja kertoa sen eri vaiheista projektin edetessä.

-Tusku Hood Customs- varikkomopot -Aerox & NRG-

7.4.2014 0:55

"Mopoikä koko ikä"
Saatiin jontun kanssa idea että rakennetaan ens kesän ratapäiville yms sunnuntai ajeluun sellaset "virivessat" mistä teininä haaveiltiin.
Tosiaan näitä lasikuituhirvityksiähän ollaan rakennettu jo sillon ku vaan tytöt ajo imureilla ja mopoautoilla vammaiset.
Vähän niinkun tähän tyyliin.
Aihioiksi valikoitui Jontulle Piaggio Nrg Power DD ja Mulle Yamaha Aerox.
Piaggio on ollut jo "tallissa" jokusen vuoden ja on se keretty jo kertaalleen mustaksi maalata. Se on joskus aikoinaan Avk:lta ostettu kevyesti kaatuneena ja melkein alkuperäiskuntoisena.
Aerox käytiin tossa pari viikkoa sitten hakemassa ja se on saanut aikojen saatossa vähän tuninkia osakseen.

-Aerox Low & "Show"- & -NrG PowerDD-
Lähtökohtana kuvan mukainen teinituning roxi. Tähän on ne "perus" jutut joku joskus tehnyt (crossistonga, tuning katteet, ledivalot yms). Mutta nyt päässyt aika karuun kuntoon. Ostettiin "kaasari vikaisena" eli tekniikan pitäisi olla muuten kunnossa.
Kuva
No purkaessa selvisi että joku on kasannut tämän melkoisella kiireellä. Stage6 alu 50cc pytty, mutta vakio kannen tiiviste, kaasarista puuttui kohon kiinnitys tappi kokonaan, läppärunko oli halki, läpissä 2mm rako, yms... Tässä vaiheessa päätettiin siis pistää koko laitos levälleen ja selvittää mitä se on syönyt.
Kuva
Kuva
Ja eikun osat maalinpoistoaine kylpyyn
yllättävän hyvin lähti vanteista kaikki maalikerrokset kerralla jopa koropalan anodisointi lähti kävelemään. Koneessa oli vähän tiukemmat maalit ja sitä joutuu vielä jynssämään, kuhan käy maalinpoistajaa hakemassa lisää.
Kuva
Tähän jäätiin
Kuva

Seuraavaksi siis alumiiniosien hiekkapuhallus ja rungon muokkauset sekä maalaus. NRGn kaikki osat onkin jo puhallettu.
Jä tähän vielä muutamat suuntaa antavat kuvat tulevasta lookista
Kuva
Kuva
Molemmat skootterit siis "rullaavana" muutamalla pultilla kasassa ihan vaan näön, sekä suunnitelmien hahmottumisen takia.
Ideana on siis tehdä mahdollisimman matalat ja erikoisen näköiset varikkomopot, jolla tarvittaessa pääsee sunnuntaina kauppaan.

Skootterit edistyy omaa vauhtiaan, miten nyt muilta "kiireiltä" keretään tekemään.
Kuvia projekteista löytyy enemmän TÄÄLTÄ.

Loppuun vielä listaa mitä ollaan jo keretty tekemään tai mitä ollaan suunniteltu:

Aerox
-Dmp etukatteesta underi, saumattomasti kiinni
- BCD ducktail, saumattomasti kiinni
- TNT etukate, valo saumattomasti kiinni
- Keulan madallus ( tällähetkellä pumput laskettu läpi ja on ns "pohjassa")
- Takavalo + vilkut jotenkin nätisti katteiden sisään
- Fatbar?? (hebon adabteriin se ainakin sopisi suoraan)
- Tangosta ylimääräset hilppeet siistittävä
- Johtosarjan läpikäynti/uusiminen
- Stage6 50cc alu
- Teknigass cromiputki
- 17,5mm kaasari (nrg:stä)
- Stage6 vari
- Mahdollisesti bensatankki penkin alle ja koko kuituperä
- Vanteiden kiillotus (mahdollisesti lohkot samalla)

NRG
- Keulan madallus (tehty)
- Kaikki alumiini osat lasikuulapuhallettu
- Vanteiden kiillotus
- Aeroxin DMP etukatteesta underi ja etukate
- Ylimääräisten katteiden karsiminen
- Krossitanko (roxista)
- Stage 6 Proreplica tehari
- Tekniikka suurimmilta osin auki ehdotuksia?
Puutteet sylinteri, kampi, kaasari, vari, yms hilkkeet...

Molempien skoottereiden värimaailma vielä tässä vaiheessa täysin auki.
Mutta maaleja löytyy jos jonkun näköistä ja jos ei löydy niin tilataan.

Ps. Ohhoh tulipa tarina :lol:
Viimeksi muokannut SenseiSanto päivämäärä 3.5.2014 21:12, muokattu yhteensä 1 kerran

7.4.2014 2:27

SenseiSanto kirjoitti:- Tekniikka suurimmilta osin auki ehdotuksia?


Cristofolini 88cc, 2Fast 86cc, Stage6 95cc ja Polini Evolution 94cc on myös varteen otettava vaihtoehto.

Re: -Tusku Hood Customs- varikkomopot -Aerox & NRG-

7.4.2014 7:37

Nuo tuskin ihan helposti rokkaa tuon Pro Replican kanssa yhteen. :D Jos rahaa ja taitoa löytyy niin putki vaihtoon ja HE-settiä tilalle, muussa tapauksessa tyytyisin johonkin 50cc alupyttyyn ja 17.5mm kaasariin.

Re: -Tusku Hood Customs- varikkomopot -Aerox & NRG-

7.4.2014 13:14

Hienoa kun jaksetaan vielä tällä iällä rassata :)
Itellä mennyt kaikki aika ja raha näyttelyautoon niin on jäänyt nämä toissijalle. Ehkä joskus vielä :D

Re: -Tusku Hood Customs- varikkomopot -Aerox & NRG-

7.4.2014 22:38

Ensimmäinen postaus vuosiin. :D
Tekniikaks tuskin tulee mitään sportti settiä kummempaa, kun autoakin pitäs jollain rahalla vielä rakentaa.
putkena pysyy toi s6 ja sille kaveriks joko 50cc tai 70cc sekä 19/21mm kaasari.

Saatiin sitä tänään jotain aikaiseksikin:
Putkeen tuli askarreltua tuommoinen uusi adapteri koska vanha oli vuosien saatossa kerennyt johonkin katoamaan.
Kuva

Roxin runko maalattu ja alkaa värimaailma hahmottumaan pikkuhiljaa Santsolla.
Kuva

Piaggion rungosta tuli kanssa leikeltyä vähän turhia kiinnikkeitä ja se pitäisi maalata seuraavaksi. Väri pitäs vielä valita. Ehdotuksia? Mietinnässä on ollut kirkasta runkoon ja lohkoon, sekä jotain tummempaa katteisiin.

-jonttu

Re: -Tusku Hood Customs- varikkomopot -Aerox & NRG-

10.4.2014 21:45

Erittäin hienon näköistä laittelua! Jatkakaa vaan samaan malliin :) Mitäs maalinpoistoainetta tuo on?

Re: -Tusku Hood Customs- varikkomopot -Aerox & NRG-

11.4.2014 13:39

Vähän jotain saatu aikaan. Roxin sähköistä karsittu ylimääräiset piuhat ja korjattu edellisten omistajien jesari liitokset (yllättävän paljon jää piuhaa yli). Jäljelle jääneet piuhat ajattelin niputtaa tälläisillä nylon sukilla, tuleepahan kerrasta siisti.
Lohkoa lukuunottamatta kaikki alumiiniosat puhallettu ja niiden kiillotuksen voisi aloittaa, kuhan löytäisi motivaatiota siihen urakkaan :lol:
Seuraavaksi siittytään katteiden pariin (tänään saapui easypartsilta loput muovit). Perän kuidutuksen aloitin eilen ja siitä sit kuvaa kun alkaa näyttämään jotain. Nii ja jotain pikkuosia on tuli taas tilattua. Maalinpoistaja on jotain ruotsin poikien tököttiä, katon tarkemmin ku meen taas hallille päin.

Re: -Tusku Hood Customs- varikkomopot -Aerox & NRG-

13.4.2014 15:36

Mistä mahtaa olla toi nylonsukka hommattu? :D Hyvältä näyttää ;)

Re: -Tusku Hood Customs- varikkomopot -Aerox & NRG-

15.4.2014 15:23

Vähän ollaan taas jotain saatu aikaankin: Roxin perä on nyt kuidutettu kasaan ja tuli samalla tehtyä nrg:hen ducktail. scootter-attackin pakettikin saapui, mutta tiivistesarjaa eivät vielä lähettäneet niin ei pääse vielä koneen pariin. Alumiini osatkin odottavat vielä kohtaloaan, pitää nyt kattoo jaksaako niitä alkaa jynssäämään kiiltäväksi vai maalataanko nekin. Tuli myös huomattua ettei roxin "stance" miellytä vielä omaa silmää, eli tehdään varmaankin moottorinkiinnikkeet uusiksi että saa moottoria taaksepäin ja skootterin yleisilmettä matalammaksi ja pidemmäksi.
Loppuun vielä joku kuva perästä:
Kuva

ps. jos jollain olis ehjää ylimäärästä sisäkatetta ton reijitetyn tilalle nii laittakaapa Yv:tä tulemaan.

Re: -Tusku Hood Customs- varikkomopot -Aerox & NRG-

18.4.2014 2:48

Taas tuli tehtyä vähän pidempi päivä hallilla ja saatiin katteita etenemään. Löytyi jostain vanhasta jemmasta 50metrin rulla 17cm leveetä hiilikuitu kangasta jolla vahvistin perää sisäpuolelta, pitää miettiä missä muualla sitä voisi käyttää. Suunnitelmissa ainakin astinlaudat, bensatankin kiinnikkeet yms pikkuosat jos siitä muovailis.
Samalla tuli käärittyä johtoja ja letkuja punos sukalla. (yllättävän paljon tuo näköä noinkin yksinkertainen muokkaus)
Kuva
Roxin perä kertaalleen kitattuna ja hiontamaalissa, vielä pitää ainakin noita Z-katteiden saumoja silottaa.
Kuva
Ja loppuun vielä tällänen päähänpistos:
Kuva
Jonttu` bongas sarjan 5,5 leveitä 13 tuumasia auton vanteita, jotka saattas "pienellä" sovittamisella sopia skoottereihin... (eipähän olis ainakaa joka pojalla samanlaisia)

Re: -Tusku Hood Customs- varikkomopot -Aerox & NRG-

18.4.2014 12:31

Ehdottomasti noi vanteet! 8) Hyvältä vaikuttaa molemmat skootterit ;)

Re: -Tusku Hood Customs- varikkomopot -Aerox & NRG-

22.4.2014 21:00

Käytiin pääsiäis viikonloppuna hitsaamassa moottorin kiinnikkeet uuteen uskoon. Alkaa "sprinter"-look olemaan kohdallaan, enää puuttuu se voima :roll:
Olishan sitä voinu noita muitakin projekteja vähän askarrella, mut ohan nää mopot paljon hauskempia :lol:
Seuraavaks molempiin runkoihin uus maalikerros niin pääsee kasaamaan johtosarjat yms letkut runkoihin kiinni.
Ja loppuun taas parit kuvat:
Kuva
Kuva
Kuva

Re: -Tusku Hood Customs- varikkomopot -Aerox & NRG-

23.4.2014 22:48

Vanhat parrat taas skoottereiden kimpussa, tulee ihan vanhat hyvät ajat mieleen. :lol:

Re: -Tusku Hood Customs- varikkomopot -Aerox & NRG-

27.4.2014 0:08

Hinkkaa, hankaa, kittaa ja kiroile...

Paripäivää ollaan jynssätty katteita yms maalattavia osia, mut vielä olisi reilusti pohjia tekemättä. Aeroxin sisäkatteista kuoriutui ainakin neljä kerrosta valkoista maalia, joista viimeisin ilmeisesti pensselillä sutattu. Joku fiksu on vielä mennyt "tasoittamaan" jalkakatteet rälläkällä ja jälki on sen mukaista. Iso sisäkate lähti samalla roskiin ja uutta hankittava tilalle. Perä alkaa jo vähän näyttämään muotojaan, mutta on siinä vielä hitosti kittaamista. Kypäräboxiin tuli kokeilumielessä laskettua muovitartunta-aine, jospa siinä vaikka maali pysyis. Samalla tuli suihkittua sisäkatteet.

Jonttu oli tänään laiska ja ei jaksanut hioa kuin sisäkatteet sileäksi, että huomenna voi laskea muovitartunta-aineen. Vanteiden reunojen kiilloitus aloitettu ja keskiöt niistä olis tarkoitus huomenna maalata samalla kun rungot. Saadaan sit skootterit renkailleen ja pääsee niputtamaan niitä pikkuhiljaa.

Ja loppuun taas muutama kuva, jos jotai nyt sattuu kiinnostamaan.
Kuva
Kuva

Re: -Tusku Hood Customs- varikkomopot -Aerox & NRG-

27.4.2014 12:36

Tämä on asiallista, kommentoijat on vaan tottunu kommentoimaan noihin turhiin topikkeihin joissa ei tapahu mitään.

Oisko aika siirtyä käyttään kittauksessa sellasta tosi hienoa viimmestelykittiä, vetästä se isolle alueelle ja hioa joustavalla, mutta jämäkällä kapulalla, niin muoto ois oikea ennenkuin laitetaan pintaan hiontamaalia? Noissa saumoissa kyllä tulee ongelmia muutenki kun lasikuitu on muovia vasten, niin maalauksen jälkeen tulee joko rajat näkyviin tai muuten vaan kukkii. Kantsii nyt ainaki takapuoli tehä vesitiiviiksi niin estää ehkä vähä.