Täällä voit esitellä laajemmat projektisi ja kertoa sen eri vaiheista projektin edetessä.

Polini 160-YX ehostamista - Motivation up!

19.2.2014 20:34

Morjesta!

Aattelin tässä tylsyydessäni laittaa myös tänne motot.netin puolelle oman pikku rojektin. Kyseessä on siis otsikon mukaisesti italialainen ihme Polini xp4, jota tulee vauhdittamaan vähän jytympi kone.

Aiempia postauksia kyseisestä laitteesta voi katsoa Monkeyt.net:n puolelta

Ostokunto marraskuussa 2013
Kuva
Kuva
Kuva

Hirveä romu tuo oli mulle tullessaan ja on vieläkin, mutta eheämpään suuntaan ollaan menossa!
Tekniikka oli tuolloin:
125 Lifan
16mm Mikuni
14/39 välit ~80kmh tais mennä

Ensimäiseks alettiin tekemään parempia sähköjä ja poistamaan patentteja.
Kuva
Kuva

Vähän aikaa kului, myin piikkisen Lifanin kaverille ja ostin 160yx tilalle, kun halvalla sain "pikkuvikasena".
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Vikaa oli kuulemma että 2. vaihde hyppi ajossa, no alakertaan asti purin ja katsottiin niin missään alakerran osassa ollut mitään hakkaamisen tai kulumisen jälkeä. Huonoilla öljyillä veikkasivat monkeyt.netin puolella että on ajettu.

Seuraavaksi alkoi hyvin hidas, kyllästyttävä, puuduttava ja suorastaan vituttava urakka: katteiden hiominen. Tämän sen takia että toisista katteista tulee mustat käyttis katteet minkä ulkonäöllä ei ole niinkään väliä. Toiset katteet tulevat crossi-Polinin sini-valko värityksellä.

Kuvassa näkyy osa maalattavista katteista.
Kuva

Hiomista.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Joitain katteita jo maaleissa.
Kuva
Kuva
Kuva

Koneen ollessa purettuna aloin hieman hifistelemään sen ulkonäköä.
Kuva
Kuva
Kuva

Sitten melkolailla nykytilannetta ja viimeisimpiä ostettuja osia.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Elikkäs kun halavalla sain melkein täydellisen käppäri aihion niin kaveri melkein pakotti ostamaan :D -99 piikki räsän brembo ja aeroxin kahvasto. Siihen modasin kiinni rosikesta löytyneen kahvan ja bremboa vähän mallasin miten tulisi kiinni. Myöskin tuli ostettua 530g outer rotor josta saa valotkin vedettyä.

To do:
Koneen kasaaminen ja lohkojen maalaus.
Muutamia tilauksia eri osille.
Swingin maalaus
Keulan stopparin hitsaus leveämmäksi.
Sähköjen tekeminen loppuun.
Uus takarengas.
Käppärin sovittelu
yms.

Ja kun kaikki sitä varmaan tulevat kysymään niin tekniikaksi siis tulee:
160yx, 28/23 kannella
Keihin kopio 26mm flat side kaasari
Outer rotor 530g
18 tai 17/34 ratastus.

Tavotteita?
Huiput hipomaan moottoritie nopeuksia pitkillä väleillä.
Keulan nostoa suljetulla alueella luonnollisesti 100kmh.
Muutamat viivat kemmuja vastaan.

Saisko jotain mielipiteitä tai kommentteja? :roll:
Viimeksi muokannut tomiiso päivämäärä 25.6.2014 21:28, muokattu yhteensä 4 kertaa

Re: Polini 160-YX ehostamista - Katteiden maalaus

19.2.2014 21:36

Tosi hyvä aloitusviesti vaikka aika perillä olenkin tästä ! ;)

Kuvia on kyllä todella mukava kattella, kun niitten määrä ylittää tekstin 8) Onnea rojektiin ja seurataan aktiivisesti !

Re: Polini 160-YX ehostamista - Katteiden maalaus

19.2.2014 22:20

Koita saaha härvelis ajokuntoon ni tuun testaamaan. ;)
Oikein hurjalle päälle jos satun ni saatan vaikka tulla kasailemaankin jos ei toi ruotsalaisen autoteollisuuden kukkasen turbottaminen vie kaikkea aikaa. :nörtti:

Re: Polini 160-YX ehostamista - Katteiden maalaus

19.2.2014 22:23

Makia ! Pittääpä seurailla tätä :) ! Itellä ois myös tavotteena noi huimat nopeudet pollella =D en vaan meinaa löytää sopivaa takarissaa järkevällä hinnalla :( maahatuojala 70e :eek:

Re: Polini 160-YX ehostamista - Katteiden maalaus

19.2.2014 22:25

Todella hyvä ja selkee alotusviesti ;) seurantaan meni.

Re: Polini 160-YX ehostamista - Katteiden maalaus

19.2.2014 22:57

Kiitoksia vastauksista!

LeKe96 kirjoitti:Koita saaha härvelis ajokuntoon ni tuun testaamaan. ;)
Oikein hurjalle päälle jos satun ni saatan vaikka tulla kasailemaankin jos ei toi ruotsalaisen autoteollisuuden kukkasen turbottaminen vie kaikkea aikaa. :nörtti:


Haha leke senkus tulet testaamaan ja kasaamaan jos siltä tuntuu :D Nyt kun mullakin alko lukuloma niin kerkee olla enempi aikaa kotona rassailun sijasta myös lukemassa :lol:

Gyttaaja kirjoitti:Makia ! Pittääpä seurailla tätä :) ! Itellä ois myös tavotteena noi huimat nopeudet pollella =D en vaan meinaa löytää sopivaa takarissaa järkevällä hinnalla :( maahatuojala 70e :eek:


Kiitoksia! Ja joo noihin 110-120 nopeuksiin pääseminen alkaa loppupeleissä vaatimaan jo aika paljon koneelta. En oo paljoo polinin varaosiin tutustunu, mutta itellä kun on tossa masain vanteet niin saa paljon paremmin rattaita tilattua. OORacingiltä tais parhaillaan saada 30p ratasta.

Ja kiitokset vielä Pandemicille =) Ilo kuulla että kiinnostaa!

Voisin tähän vielä pienenä extrana laittaa 160cc vs 50cc. Paskan laadun takaa IPad... :roll:
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Huomenna yritän aloittaa lohkojen hiomista, palataan astialle. ;)

Re: Polini 160-YX ehostamista - Katteiden maalaus

19.2.2014 23:01

Jos meinaat lohkot kiillottaa ja et halua jäljestä mitään extrasuper täydellistä ja et halua tuhlata 30h aikaasi siihen niin osta nailonlaikka porakoneeseen, kiillotusvahoja ja laikka ja lumppulaikka ja metalpolishia. Jälki hyvää ja helppoa ku heinänteko :D tässä vain "kiillottajan" vinkki jos aijot kiillottaa ;)

Re: Polini 160-YX ehostamista - Katteiden maalaus

19.2.2014 23:13

Taitaa honkkiksen kiillottelut olla aika pitkälle jo valmiit ja se o nii itsepäine ettei usko kumminkaan vaikka kuinka neuvois. :lol:

E:Sorii :itku: unohin kokonaa et kiillottelet muutaki ku lohkoa.
Viimeksi muokannut LeKe96 päivämäärä 19.2.2014 23:43, muokattu yhteensä 1 kerran

Re: Polini 160-YX ehostamista - Katteiden maalaus

19.2.2014 23:31

Leke turpa kii ku et tiiä mistää mitää :)

Tosiaan unohti mainita että lohkot vain hiotaan maalausta varten, ei suinkaan kiilloiteta. Kuumakestomustalla vedän millä noi mg- ja kytkinkopat on vedetty. Saa nähä miten kestää bensaa se maali mutta kokeillaan nyt ensiksi sillä. Jos ei pysy niin joskus myöhemmin vaikka miranolilla ja pensselillä.

Kiilloittamisesta vielä sen verran että tangon, raiserit ja t-palat oli ideana kiilloittaa vähän paremmin. Raisereista on jo päätypala kiillossa mutta pitää vielä ne varsinaiset kiinnikkeet hinkata.

Re: Polini 160-YX ehostamista - Kevään tuloa...

25.2.2014 13:55

Morjesta taas!

Paljoo ei oo kerenny tekemään sitten viime kerran, ollut niin paljon koulu, kirjotus- ja autojuttuja hoidettavana viime aikoina että itseasiassa tänään pääsin jopa jotain pientä koittamaan.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Eli Yx:ää tossa koekasasin miltä näyttää, vielä pitää noi lohkot kiskasta maaliin ja luulis olevan siinä. Mietin vaan että pitäsk vielä toi pytty maalata? Antakaas siitä mielipiteitä :)

Koitetaan tossa joku vklp kiskasta loputkin katteet maaliin, oorin tilauskin siirtyi maksuongelmien takia enskuun puolelle.

Ostakaas noita loppuja osia nurkista pois! Mm tuo 24m mikuni ois edelleen myytävänä mikä näkyy noissa kuvissa!

Jatketaan...

Re: Polini 160-YX ehostamista - Kevään tuloa...

25.2.2014 22:32

Itse jättäsin ton pytyn maalaamatta, menee vähän "Lelun" näköseksi jos koko kone veetää mustaksi ;)

Re: Polini 160-YX ehostamista - Kevään tuloa...

25.2.2014 23:11

Jeps itsekkin mietin vähän samaa, kun käyttäjä Alluu- muokkas kuvan missä oli toi pyttykin mustana, ei oikein hyvältä näyttänyt.

Tuli tässä illalla tapeltua myöskin tuon imukaulan ja kaasarin välisen liitoksen kanssa. Joku oli vetänyt siitä kumissa olevasta alumiinin palasta kierteet niin piti hieman soveltamalla laittaa pultti-mutteri kiinnityksellä. Pari tuntia sai leikkiä insinööriä senkin kanssa ja aivan varma en ole vuotaako se liitos. Pitää huomenna kokeilla bensan tai tinnerin kanssa.

Re: Polini 160-YX ehostamista - Kevään tuloa...

28.2.2014 17:16

Noniin nyt taas jotain pientä tullu tehtyä.

Elikkäs tuli ensin laitettua tuohon mustaan katesatsiin se vituiks lakattu oikea sivukate paikoilleen, törkeeltä se näyttää mutta antaa nyt olla tuollainen sen aikaa kunnes saa muut asiat hoidettua.

Finnmotolta tilasin swingiin laakerit ja minimotoracingiltä yleishilppeitä. Ens kuun puolella vasta tulee ne tärkeimmät osat oorilta (N)

Tuli myöskin änkkään tungettua Bilteman villat sisään, saa nähä miten kestävät käyttöä :D

Sitten lauharin kiinnitystä aloin miettimään. Sasumeilin kanssa kun mietittiin miten se olisi järkevä laittaa koneeseen kiinni niin päätettiin laittaa imu venttiilin kopan pultteihin kiinni. Ensin porasin molemmille puolelle parista pultista kierteet pois, lauharin peltilevy, pari prikkaa väliin ja 30mm pitkä kuusiokolo pultti. Kiristy just sopivasti kohilleen.

Lauharin kiinnikettä pitikin sitten muokata, ensinnäkin piti kääntää enemmän tai vähemmän väkivaltaa käyttäen suoraksi. Vasaroinnin aikana kiinanpoikien "hitsipisteet" sitten pettivät ja ekaa kertaa sitten yläasteen pääsin hitsaamaan :D Sauma onkin sitten sen mukasta että siitä turha tulla sanomaan, mutta pysyypähän paremmin kiinni :lol: Lopuks muokkasin vielä lauharin etupuolelle toisen muoviritilän kiinni. Tulin lopulta siihen tulokseen että lauhari pysyy vaan ainoostaan kunnolla ja siististi kinni wanhakunnon nippuside viritelmällä, pysyy ainakin paikallaan kun koko konekkin heiluu samalla mukana :D

Sitten kuvia ettei pelkästään tekstiks mene.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Kuvista poiketen hitsisaumoja on hieman tasoiteltu ja muoviritilä tuossa lauharin edessä mustilla nippusiteillä kiinni.

Kommenttia virityksistä? :D

Re: Polini 160-YX ehostamista - Kevään tuloa...

28.2.2014 21:11

Kisasen näköne tuo lauhari tossa 8) ja nuo villat on semmosta arpapeliä kestää tai sitte ei :D

Re: Polini 160-YX ehostamista - Kevään tuloa...

28.2.2014 22:33

Kiitoksia, saihan tuota kiinnitystä jonkin aikaa miettiä miten se olisi järkevintä laittaa, pitää vain hieman tuota paluu letkua lyhentää varmaan pari senttiä kun menee aika mutkalle kun sitä laittaa lohkoon kiinni. Enää vain mietityttää ottaako toi lauhari runkoon tai etuloksuun kiinni, muuten pitäisi olla ihan OK paikalla :s

Ja onneks ei oo pitkä matka Biltemaan hakemaan lisää villaa jos tuppaavat käryämään pois :D Eipä tuo nyt niin kallista ole.