Täällä voit esitellä laajemmat projektisi ja kertoa sen eri vaiheista projektin edetessä.

Re: [Hopper98 päristimet] Hopper, Honda, Honlei.

8.10.2013 17:38

Helpoin tapa on se että laitat sen jousen siihen kytinkoppaan paikalleen, eli tuo isompi pää tulee koppaan, sille on selvä paikka ja näkyy myös jäljistä.
Sen jälkeen laitat käynnistyspolkimen paikalleen ja väännät sitä alaspäin että siihen tulee jännitys, viet lohkon lähelle ja väännät niin pitkään alaspäin ku näät että pienempi jousenpää ja akselin reikä kohtaavat.
Painat koppaa lohkoa vasten ja jos ei mene kohdalleen niin löysäät poljinta tai painat alaspäin riippuen tarpeesta. Liikkeet pidä sitten pieninä.

Eli tuohon kohtaan pitää se jousi virittää niin että se jousen isompi pää on kopassa kiinni.

Kuva

Noin sen itse tein kun hoksasin, aikasemmin kokeilin vaan ruuvarilla tai jollain virittää sitä jousta paikalleen vaan siinä saa menemään aikaa ja hermonsa.

Rallatukseen sen verran että aivan normaalia ku rattaat kuluu, itsellä ne rattaat pitää kovempaa ääntä kuin itse mopo. Onnistuin löytämään uudet yksityiseltä ihan Suomesta. Ehjät käytetyt tai sitten tuurillaan uudet jos löytyy. Italian ebaystä löyty yhdet kun itse niitä etsin talvella.

Re: [Hopper98 päristimet] Hopper, Honda, Honlei.

8.10.2013 19:14

Raisun Minarellissa on muuten sitten erilainen systeemi kuin Morinissa. Morinissa se systeemi on ehdottomasti kasattava lohkoon, P4:ssa, kuten myös lähes kaikissa muissakin Minarelleissa mukaanlukien AM6, kiksin mekanismi pitää kasata kytkinkoppaan ensin.

Re: [Hopper98 päristimet] Hopper, Honda, Honlei.

8.10.2013 20:19

Joo kokeilin monta kertaa ja jousen jännittämisessä oli ongelmia kun se paksu ratas hyppäsi lähes aina väärään kohtaan. Sitten ainakun meni hyvin niin poljin ei palauttanut kun puoleenväliin tai ei ollenkaan kun ei ollut jousi kunnolla, nyt pohdin ja mietin asiaa se mekanismi kädessä, sehän menee muuten hyvin mutta tuota rattaiden naksumista vaan mietin, että jos ne sattuu silmissä kulumaan pois. :D. Eipä siinä sitten mitään, jospa saisi huomenna palauttamaan ylös asti.

E: tein juuri tuota että vedin sitä jousta pihdeillä siihen tappiin, sitten juuri siinä tapin kohdalla se paksu ratas hyppäs väärään kohtaan ja jännitys laukesi jousesta. Tuo oli samanlailla että jousen pienempi pää on tollasessa levyssä akselissa. Pitääkö tuon akselin muuten jäädä sinne lohkoon kiinni, vai ei? Kun minä en ole kuin sen painanut niin syvälle kun saa, ja sitten jos päästää irti, niin sehän tulee pois sen toisen jousen ansiosta.

Re: [Hopper98 päristimet] Apuuva!

24.10.2013 18:06

Jooh, viimepäivityksen jälkeen lähdin lomalle ja maanantaina kotiuduin. Mutta viisastuttu, poljinta/akselia kokeiltu useaan otteeseen. Ei ole toiminut kunnolla, sillä " räikkäpalat" meinaavat antaa aina periksi aina kun jännittää jousen, vaikka olisi kaveri pitämässä kiinni. Nyt keksin laittaa sen toisen jousen ja räikkäpalojen väliin 2 shimmilevyä, ei anna liikaa periksi kun jännittää jousen, kokeilin ilman koppaa, ja vaikuttaisi toimivan! :)
Mutta toiseen asiaan, eli kytkin. Koitin säädellä siitä ruuvista, mutta ei. Vaihteet ei meinaa löytää millään paikkaansa, eikä vaihteet mene hyvin päälle, lohkot kuitenkin pistetty autonasentajan kans nippuun, ja kaikki shimmilevyt ainakin silloin oli paikallansa. Kytkin irrottaa kyllä, mutta mietin irrottaako se kunnolla, sillä siellä sisällä oleva kuula on aavistuksen verran pienempi mitä sinne menisi. Koitin pihdeillä vetää sitä vipua, jos olisi vaijerissa jotain, mutta ei tullut yhtään enempää eteenpäin. Myöskin vaihdepäällä työntäessä vetoakseli liikkuu, mutta tahmeasti, kun pistää kytkimen pohjaan, hieman paremmin vetää. Mäntäkään ei liiku pytyssä vaikka vetäisi ilman että kytkin on pohjassa, eikös sen kuuluisi?

Apua tarvitaan että sais koneen kuntoon. Myös jos tiedät, että saisit tämän koneen laitettua kuntoon, ota yhteyttä tässä topicissa jos haluaisit sopivaa palkkiota vastaan pistää sen toimimaan kokonaan, eli vaihteet kytkin käynnistyspoljin jne, täällä ei ole mitään hyviä korjaamoja meinaan, ja itseltä alkaa äly loppua :lol:

Re: [Hopper98 päristimet] Apuuva!

27.10.2013 18:12

No eikö kukaan uskalla sanoa mitään? :D

Re: [Hopper98 päristimet] se wörkkii

10.11.2013 22:52

Eli alakerta toimii nyt, käynnistyspoljin rupes toimimaan kun purkas systeemin kokonaan ja vähän viilaa ja poraa, ja kasaus erilailla ku aikasemmin, nyt toimii eikä rallata. Sitten öljyt sisään ja kaasari kiinni, käyntiin läks minuutin polkemisella, sitten kävikin hyvin ilman ryyppyäkin mutta savuttaa niin penteleesti ja booaa kun antaa kaasua, johtunee kuitenkin siitä että ilmaruuvi lähes auki kaasarista.

Näihin tunnelmiin

-Hopper98-

Re: [Hopper98 päristimet] se wörkkii

10.11.2013 23:43

Hyvä että sait omin voimin toimimaan. :)

Re: [Hopper98 päristimet] se wörkkii

11.11.2013 20:38

Nyt on kasassa muuten mutta valot ei toimi, ketjut liika löysällä ja vuotaa hieman ilmanputsarin välistä jolloin ei anna kierroksia paljon, testiajoa yritettiin mutta metrin jälkeen tippui ketjut ja sammahti :D
Vielä täytyy noita pikkupuutteita katsella kuntoon niin se olisi ajokunnossa, ajokorttiin vielä kaksi ja puoli-kolmisen viikkoa ellei nyt täys talvi tule. :D

Näin jatketaan.

-Hopper98-

Re: [Hopper98 päristimet] Myynnissä?

21.11.2013 19:52

Yksinpuhelua mutta nyt meni 24mx uus vaijeri ja kaasukahva tilaukseen ku vanha täys paska jossa jokanen osa klappaa ees taas. Kaasaria säädetty, sylkee nyt vaan kaikki bensat ilmanputsarista ulos jostain syystä, sentään vähän ottaa kierroksia. Valojen virtakin menee maihin varmaan jostain, jos sillä jumalauta sais vaikka kohta melkein vuoden kuluttua ajaa.

Tunturistit HOX! ja kaikki muutkin, saa ostaa.

Tästä erittäin luotettava ja uniikki hopper, itellä ei ikinä jättänyt tien päälle mitä nyt joitain kettinkien tippumisia :D. Projektiin kulutettu lähes vuosi aikaa ja rahaa kunnolla.
Uusittua osaa:
24mx kaasukahva 20e
Uus vakioiskari 115e
MMX 45e
Tupet 15e
Tuppidonitsit 2e
Renkaat kummatkin 40e
Sisäkumit kummatkin 10e
Vakioputki uusi 80e
Dellorto PHBG 16 AS ja sille kaula, yhteensä 50e koska ostin lähes käyttämättömänä yksityiseltä.
Tarrasarja 10e
Tarakka 10e
Ledvalotakaalippa 20e
Mäntä 30e
Pytty 50e
Tulppa 5e
Kytkinkeskiö 45e
Kytkinjouset 20e
Laakerit koneeseen kaikki 5e
Stefat ja tiivisteet 15e
Fatbar ja kiinnikkeet 60e
Peili 5e
Sigma 15e
Kaikki maalit, kaikki osat maalattu, putsattu tai puleerattu 50e
Kaikkea yleistä tilpehööriä ja kemikaaleja, esim. pultteja, suuttimia, hiekkapaperia jne. 100e, ei kaikki pelkästään tähän
Ketjut ja rattaat 20e
Ketjurulla 10e
Ohjauslukko 15e
Tankinkorkki 10e

Jotain varmasti unohtui ehkä.

Saat mukaan myös osia: crossitanko, viriaihioksi vanha pytty, vakio etulyhty, vakio raiserit, vakio kaasukahvarunko, Dellorto Sha 14.14 imukaulalla, random takavalo, random iskari muutakin kai on katsotaan ostajan sattuessa paikalle. :)

Kuten huomaat, ei ihan vähän laitettu mutta puunaamista ja pientä paikkamaalia koneeseen olisi vailla.

Tällä hetkellä ei toimi kunnolla, kaasarin säädöt perseellään ja valojen virta katoaa maihin. Etujarru kans vähän huono, vaijeri varmaan viturallaan

Saa ehdottaa vaihtoja ihan mihin tahansa toimivaan ja kilvelliseen, mieluiten mankit ja kevarit, mieluiten Yamaha DT 125R. tai tulla hakemaan rahalla, nelinumeroinen hinta olis aika kiva kyl.

Re: [Hopper98 päristimet] Myynnissä?

23.11.2013 18:23

Mikä on vikana kun ei toimi? Koko päivä räpelletty, aloitettiin 65 suuttimella, lähti käyntiin ja ryypyn kanssa sai hieman kaasutettua, booaa ilman ryyppyä eikä oikein kierrä kunnolla. Neula toisiksi alimmassa. Vaihdettiin 62 suutin, ei lähde edes käyntiin, kuivattiin tulppa, ei ei sittenkään. Ilman ryyppyä muuten suihkuttaa bensaa ilmanputsarista kun kaasuttaa. Vaihdettiin sitten vakiokaasari, ei lähde käymään. Ei edes lupaa. Kiva olis saada toimimaan kun torstaina kortti. Mikä vialla?

JA SAA OSTAA JOS HALUAA, JÄRKEVÄT TARJOUKSET HUOMIODAAN, SPEKSIT JA LAITETUT OSAT EDELLISESSÄ VIESTISSÄ.

Re: [Hopper98 päristimet] Myynnissä?

24.11.2013 1:44

Kokeiles isompaa suutinta. Tossahan vaan vaihoit pienempää vaikka booasi? Booatessa isompaa suutinta kehiin ;)

Re: [Hopper98 päristimet] Ajokunnossa..?!

3.12.2013 20:18

Nyt toimii valot, käy hyvin, suutin 62 nyt, läppärunko uus ja kävi huollossa jossa tekivät uudet sähköt. Ainut ongelma vaan että nelosvaihde ei oikein meinaa mennä päälle :lol:. Koneen ollessa sammuksissa menee kyllä päälle jäykästi nelonen, mutta käynnissä ajaessa kun koittaa vaihtaa, niin tulee välivapaa, eikä meinaa mennä voimankäytöllä päälle. Jos se kun ajelisi jonkun aikaa, alkujäykkyyttä? Koitin kiristää kytkinvaijeria ja paukutella vaihepolkimen akselin ja vetoakselin päähän, sen jälkeen muut vaihteet menivät paremmin päälle. Kolmosvaihteella kulkee sen jonkun 30, samapa tuo kun tankille täytys mennä, jos matkalla rupeis nelonen pelittään. :)

Re: [Hopper98 päristimet] Ajokunnossa..?!

4.12.2013 10:38

Suosittelen harkitsemaan koneen uudelleenkasausta jos ei ala toimimaan. Yleensä kannattaisi testata että kaikki vaihteet löytyy kun lohkot + kampura (ja kytkin) ovat kiinni ja sitten vasta alkaa kasata yläkertaa.

Re: [Hopper98 päristimet] Ajokunnossa..?!

4.12.2013 20:31

Rupeaa paranemaan vähän, 10 km sillä ehkä on ajettu, koitin myös säätää kytkinvaijeria ja paukuttelin vaihdepolkimenakselin päähän. Sammuksissa menee nyt jo hyvin päälle mutta käynnissä ei. Jospa se siitä.

Re: [Hopper98 päristimet] Myynnissä! Ostelemaan?!

20.1.2014 18:57

Johhooo. Mopo on toiminut joulukuun puolessavälissä saakka moitteetta ja luotettava on ollut, lähes päivittäisessä ajossa ollut.
Mutta nyt, joku kiva sen tulee hakemaan! :lol:
Eli siis: http://www.nettimoto.com/tunturi/hopper/1626797

Tarjouksia tekemään!