Täällä voit esitellä laajemmat projektisi ja kertoa sen eri vaiheista projektin edetessä.

Hirvilimu maisa || Suunnitelmaa

16.12.2012 3:15

Noniin jäxy aihetta pukkaa kun sientä sateella, mutta tässäpä yksi lisää. ;)

Mopohan on masai ja historiasta voisin muutaman sanan sanoa. Minulle mopo tuli veljeltäni, jonka jälkeen alkoivat ongelmat. Ensimmäisen viikon jälkee halkesi lohko, myös yksi vaihteisto tuli hajotettua viime talvena. Muutenkaan mopo ei ole oikein toiminut hyvin, pientä vikaa on ollut lähes tulkoon koko ajan. Nyt mopo otettiin työn alle, kun pienet jutut jäivät viimetalvesta häiritsemään ja hyvän tekosyyn tarjosi vaihteiston hajonnut laakeri.

Masai on jo kerran rakennettu jäxy tarroilla, joten aion säästää ne. Punaisia osia maalaillaan varmaankin oranssilla teeman jatkamiseksi. Myös jo kiillotettuja osia tullaan kiillottamaan uudestaan. Tarkoituksena olisi myös muokkailla AJP:n 2 mäntäinen etujarrusatula kiinni. Kone remontoidaan ja toivottavasti vielä saadaan toimivaksi.

Tarkkoja suunnitelmia mopolle ei vielä ole, joten ehdotuksia otetaan vastaan. Päivityksiä tulee lähinnä viikonloppuisin ja lomilla, syynä tähän on toisella paikkakunnalla opiskelu, mutta toki päivitellään jos jotain aihetta on. Kaikki tullaan tekemään ilman kiirettä ja huolellisesti.


Kuva
tässä lähestulkoon lähtötilanne, toki hieman enemmän elämää nähnyt ja kolhuja kokenut jo talven ensiliukkailla ennen purkua. :(

Kuva
tilanne viime sunnuntaina.

Nyt on jo kone pöydällä levällään ja sieltähän löytyikin mukavia pikku yllätyksiä, molemmat vaihteiston kuulalaakerit tökkivät ja rahisivat eli menevät siis vaihtoon, samalla vaihdan molemmat neulalaakerit vain varmuuden vuoksi. Myös mäntä menee vaihton, vaikka koneella on ajettu vain alle 500km :s Koneesta löytyi odotetun metallipölyn lisäksi myös hiekkaa ja karvoja :lol: Mistälie nämä ilmestyneet? :eek: vieläpä kuva tämän illan saavutuksesta

Kuva
Viimeksi muokannut hönöppi^ päivämäärä 3.2.2013 22:52, muokattu yhteensä 1 kerran

Re: Hirvilimu maisa

16.12.2012 12:23

Seuraillaas sitte näitä muitaki hirvilimu projuja :)

Re: Hirvilimu maisa

16.12.2012 13:37

Jagermeisteriahan pukkaa. Seurataan, ehdottomasti. :lol:

Re: Hirvilimu maisa

18.12.2012 23:04

Seuraillaan ;) ! :lol:

Re: Hirvilimu maisa

18.12.2012 23:18

Seurantaan ehdottomasti. :)

Re: Hirvilimu maisa

21.12.2012 21:12

Hyvä että seuraajia löytyy :) Tänään kun saavuin kotiin, löysin mukavan yllätyksen, wandamotorilta oli tullut uudet kuulalaakerit vaihteistoon sekä stefa- ja tiivistesarjat 8) sitten ei muuta kuin odotellaan että saisi loput laakerit haettua ja konetta kasaan ;)

Re: Hirvilimu maisa

21.12.2012 21:36

Kai pidät tuon Acerbiksen maskin?

Re: Hirvilimu maisa

21.12.2012 23:42

Kyllä pidän, siintä ei luovuta ellei joku maksa sen verran että saa ostettua uude, toki kolhuja sekin on kokenut niin maalataan uudelleen :)

Re: Hirvilimu maisa

22.12.2012 1:25

Hyvä koska tuo maski sopii helvetin hyvin tohon! :)

Re: Hirvilimu maisa

23.12.2012 2:33

Iltaa. Tänään ei sen kummempia kerennyt tehdä kuin kiillotella etujarrun nestesäiliön kantta, katteiden ja muiden osien pesemistä, sekä punaisten teippien repimistä kaasu ja kytkin vaijereista. :) kuvia ei ole kun kiillotuksia ei valmiiksi saatu, sekä kamera on jossain :(

Re: Hirvilimu maisa

29.12.2012 23:45

Noniin nostellaas tätäkin taas vaihteeksi!

Pientä, ei siis mitään suurta tapahtunut. Tuli se jarrusylinterin kansi kiillotettua, mutta eihän siitä hyvää saa puhki hiomatta... Näyttää valoa vasten katsottuna iha perunapellolta, pieniä syöpymiä täynnä. :paha:
Kuva

Tuli myös hommattua pyöränlaakerit ja puhdistusainetta jota laakerikeskuksen myyjä suositteli. Laakeripesähän on näissä masaissa ongelmallisia, eli takapyörän laakeripesät väljistyvät (kiinantinat... :roll: ). Kävimpähän sitten kyselemässä seuraavaa laakerikokoa tarkoituksena sorvata pesää isommaksi, mutta myyjä totesi suoraan että ei toimi, ilmeisesti seuraava laakerikoko liian iso. Siitä myyjä sitten tyrkkäsi mukaan jonkun paikkausmassan tms. joka on kuin kemiallista metallia ellei juuri sitä, kehui että ½h päästä ihan työstettävää metallia että pitäisi kestää, noh katsotaan nytten...

Ainiin ja "heräteostoksena" tuli hommattua tuollainen leovincen v6 vaimennin, kun kohtuu hintaan sai, onhan se toki elämää nähnyt...

Kuva
Pienen puhdistelun jälkeen. Katsotaan mitä tuolle keksitään ;)

Kuva

E: vincestä sipasin 10cm pois ;) ja kuvien laadustahan vastaa hetken aikaa XCover, kun oma kamera seikkailee jossain päin pohjois-suomea/norjaa
Kuva

Re: Hirvilimu maisa

12.1.2013 22:10

Noniin lukijat (jos niitä on)?

On taas tullu aika päivitellä vähän, mopolle itselleenhän ei ole oikeastaan ihmeitä tapahtunut kun on ollut muita kiireitä ja toisella paikkakunnalla opiskelu rajoittaa laittoaikaa... :roll: Tänään tuli kuitenkin tehtyä pikku hankintoja ja samalla päätöksiä ;)


Eli hommasin motonetistä ruiskun ja hiilariteippiä. Kuva

Ja samalla päätin et nyt loppu niitten kilikolien kanssa räpeltäminen! Eli osat joita maalataan, tullaan puhaltamaan ja maalaamaan ruiskulla. ;) Itsellänihän on kokemusta ruiskulla maalauksesta tasan ei yhtään, eli katellaan mitä tulee. :seko:

Tuli myös pistettyä minimoto racingille tilausta.

Kuva

Re: Hirvilimu maisa

12.1.2013 23:44

Sama ruisku kuin mulla. :DD Olikos sullakin nuo säätöruuvit aluksi tiukalla? Mulla sai hampaat irvessä väänää auki tuon ylimmän eli viuhkan säätöruuvi.

Re: Hirvilimu maisa

13.1.2013 0:06

ei oo tiukat :eek: Ja sivumainostusta, ostakaahan joku toi AJP pois niin saan ostettua toisenlaisen jarrun kokonaan. Ois myös myynnissä mankin koneen osia, eli tukekaahan projua! ;)

Re: Hirvilimu maisa

13.1.2013 21:09

Kyllä tällä on lukijoita! :)