Täällä voit esitellä laajemmat projektisi ja kertoa sen eri vaiheista projektin edetessä.

Re: Yamaha Aerox 08 Projekti

18.12.2012 23:32

Ciao! Päivittelen vähän leevasd:in puolesta, mutta tuskin pahastutte.

Eli siis tänään koulun jälkeen linnottauduimme meille talliin ja aloimme rassaamaan Roksia. Tarkoitus oli myös laitella omaa CH:ta mutta se sitten vähän jäi kun jäätiin tämän kimppuun. Koko päivähän siinä meni ja vähän saatiin aikaseksi, lähinnä pohjatöiden tekoa ja katteiden korjailua.

Ekaksi muovihitsattiin yksi takakate (leevasd:lta löytyy siis kahdet takakatteet, pun. & must., punaisista tehdään kuituperä, nämä jää tälläiseksi mutta maalataan kuitenkin) takapuolelle uutta muovia ja pari rautalangan pätkää vahvikkeeksi, etupuolelle aluksi nyt lasikuidulla vahvistettua kittiä, sen päälle tulee vielä ohut kerros muovikittiä:
Kuva

Sitten hioin alemman etukatteen posken kokonaan muoville hiomakoneella (joku oli joskus rönäillyt ja tehnyt sitten spraymaalille pohjat about 60 karkeuksisella hiomapaperilla... 0_o):
Kuva

Yleiskuva:
Kuva

Samalla kun minä leikin hiomakoneella, leevasd hioi underia tasaiseksi ja siihen suihkittiin kerros pohjamaalia virheiden paljastamiseksi:
Kuva

ooosq. kiittää,kommentointi tietenkin sallittua! ;)

Re: Yamaha Aerox 08 Projekti > Edistystä > s.4

19.12.2012 0:00

Saanko kysyä mitä meinaat tuolla "Peace" lopussa. :nolo:
Miten jos kuidutat tuon runkonumeron reijän umpeen ja laitat sen lapun vaikka penkin alle. Vois olla ihan viksu.. 8)

Re: Yamaha Aerox 08 Projekti > Edistystä > s.4

19.12.2012 0:04

Kiitos oosq.

Sudee:lta tulee huomenissa vesipumppu, ja jostain päin yksityiseltä tilasin sisäkatteen sekä vakio lyhdyn.

Katteiden väri on siis:
Kuva
Ja pienille osille(vanteet, tanko, verkot, koropala, iskeri, vesipumppu(?), jne) jokin kiva, saa ehdotella:3

Mikä on skootterini merkki?
Yamaha Aeroxin etukate
MBK Nitron takakatteet
Yamaha lukee papereissa
MBK tyyppikilvessä

Vai onko nämä molemmat YAMAHA:na paperissa?
Oosq.: Nitrox tai Niarox

Re: Yamaha Aerox 08 Projekti > Edistystä > 18.12

19.12.2012 0:08

Se nyt vähä on sellanen, kiitos, ciao, palaamisiin jne. Miten tuon nyt selittää:D

Saakos niin tehdä? Jos saa niin se lähtee samantein:D

Re: Yamaha Aerox 08 Projekti > Edistystä > s.4

19.12.2012 15:43

Jos papereissa lukee että Yamaha niin seon sillon Yamaha. :D Ymmärtääkseni "MBK industrie" lukee kaikissa Yamahan skoottereissa. Mutta samoja asioita eri tarroilla.

Re: Yamaha Aerox 08 Projekti > Edistystä > s.4

19.12.2012 19:54

Joo, kyllä se silloin on Yamaha, jos niin papruissa lukee. Muutenkin viimeiset Nitrot tulivat Suomeen -07. Sillä lätkällä ei oo mitään merkitystä, koska nämä on tehty MBK:n tehtaalla Ranskassa, Yamahan lisenssillä. ;)

Re: Yamaha Aerox 08 Projekti > Edistystä > s.4

20.12.2012 13:07

Kiitos!
Ehdin jo ajatella, että mulla on väärät paperit...:( Kiitos Sudee, osan noudan postista tänään!

Re: Yamaha Aerox 08 Projekti > Edistystä > s.4

20.12.2012 20:15

Ihan uteliaisuudesta kysyn, kun unohdin viimeksi kysyä. Millä karkeudella hioit koneellisesti nuo katteet? Itellä ois vaivattomat kuusi kerrosta maalia poistettavana niin ei jaksais vesihioa 180 alkaen.

Re: Yamaha Aerox 08 Projekti > Edistystä > s.4

20.12.2012 20:31

Minä niitä tossa koneella hioin silleen, että ensiks alotin 150 karkeudella ja loppuun kohti 320-> 400. Sen jälkeen vielä käsin karhunkielellä siistin niitä.

Re: Yamaha Aerox 08 Projekti > Edistystä > s.4

29.12.2012 23:15

Pientä päivitystä! 8h vietettiin tossa meidän autotallissa, takakatteita korjailtiin ja vedettiin niihin väliaikainen spraymaali päälle. Pohjakatteeseen leikattiin pieni aukko ja muutenkin jotain patentteja korjailtiin. Toinen takakatteista keitti kun siihen veti pohjamaalin, tais reagoida jonkun vanhan maalin kanssa, ainakaan äkkiseltään en keksi mitään muuta syytä keittämiselle. Sen kanssa siinä sitten kirottiin ja jätettiin sellaiseksi kun nämä katteet eivät kiinni kuitenkaan tule jäämään. No toiseen katteeseen jätettiin koko pohjamaali vetämättä ja siihen suoriltaan spray mustaa nelisen kerrosta ja pinnasta tuli todella hyvä. Underi myöskin viimeisteltiin ja suihkittiin siihenkin mustaa päälle.

Kuva
Keittänyttä pintaa..
Kuva
"Vähän" paremmin onnistunut toisen puolen kate. :D
Kuva
Kuva
Kuva
Pohjakatteen aukko viimeistelemättömänä.

Tulipas paljon taas tekstiä. :D
Saa antaa mielipiteitä ihan vapaasti! leevasd ja ooosq. kiittää!

Re: Yamaha Aerox 08 Projekti > Edistystä > s.4

30.12.2012 1:29

Hienolta näyttää 8)

Re: Yamaha Aerox 08 Projekti > Edistystä > s.4

30.12.2012 16:12

Tuo keittäminen näyttää siltä että siinä on maalin rajat, eli ootte hionu sen kohdan puhki maalista ja reunoille on jääny sitte maalia, yleensä sen takia keittää tuolleen rajoittain. Ruiskukitti ennen maalausta jos on menny puhki niin ei pitäisi keittää. :)

Re: Yamaha Aerox 08 Projekti > Edistystä > s.4

30.12.2012 21:04

Temee mietin ihan samaa. :D Mutta mulla ei oo tuo pohjamaali ikinä keittänyt minkään vanhan maalin kanssa, tiiä sitte mitä maalia siellä on ollut. Ruiskukittiä pitääkin hakea kun nuo ruiskulla maalataan niin saa viimisetkin virheet piiloon.

Re: Yamaha Aerox 08 Projekti > Kylkeen vähän keewaytä.

30.1.2013 9:45

No hei, pitkästä aikaan.
Roxi ei oikein ole edistynyt, mitä nyt kalikalimustat katteet ja tarroja. Jokapäiväisessä ajossa se on.

Eilen, 29.1, heräteostoksena kävin hakemassa autollisen Keewayn osia, oli siellä muutamia roxin osiakin(Vakio kaasari, kaasuvaijeri, etujarrurunko, variaattori jne.).
mm:
-2 lohkoa, joista toinen on kasausta vaille ajokunnossa
-4 nakkia vanteineen
-3 ilman vannetta
-3 pyttyä
-2xsähköt
-täydellinen keula
-toiset pumput
-2 iskaria
-3 vakiotankoa
-tangon muovit
-3variaattoria
-kaasari, pari imukaulaa
-kaasukahva ja hilppeet
-2 täydellistä etujarru settiä
-4 lootaa, mitä en oo viellä käynny läpi(mm. ilmanputsareita, läppärunko, tuppeja, jne)
Hintaa näillä oli naurettavan( :lol: ) vähän. Jos tarvitset keewayn osia, YV:tä tulemaan
Tarkoitus olisi jatkaa siitä mihin keewayni kanssa jäätiin:
Kuva
Kuva
Lunastukseenhan toi meni, joten ei sitä enää liikenteeseen saa, mutta runko jäi suoraksi.
-viilattu & porattu pytty
-lohkot mustaksi
-c4 laakerit
-dellorto 17.5 phva
-malossimultivar
-pelkästään koneensähköt(ei valoja, eteeneikätaakse)
-korotettu perä
-siistitty vakiotanko ilman katteitaetukate(verkotetaan lampunreijjät ja ne kolmiot ylhäältä, polvikate, jalkakate)
-lyhennetty perä, n. iskarin takaa.
-tankki penkinalle
-kaikki sähköt runkoapitkin huomaamattomasti
-Värimaailma mustaoranssi
-kiillotettu varikoppa(aloitettu jo:3)
________________________
Kuvaa tulee tänään, kun pääsen talliin koulun jälkeen.
________________________

Roxiin tulee seuraavaksi kisasempi vesipumppu, samalla kiilloitan sen kopan siitä.
Tilasin yksityiseltä siihen vakio etulyhdyn(josta ylläriylläri oli johdot poikki....... :paha: ) sekä ehjän polvikatteen.
Varikoppa lähtee vaarille puhdistettavaksi pulverista, jotta sen voi sitten maalata/kiillottaa.
Sen jälkeen leikellyn etukatteet viimeistely ja verkkoa sinnetänne ympäri skootteria.
Sitten odotellaan ihmettä, jotta saataisiin +200e maaleihin... :s

Ehostellaan illemmalla lisemmin.
-Leevasd

Re: Yamaha Aerox 08 Projekti > 30.1 Kylkeen vähän keewaytä

30.1.2013 12:05

Lohko revenny poikki ? :lol: