Juupajuu. Barikitti koki siis saaneensa yhen leiponeen männän liikaa ja oli päätyä paperin painoksi. Alumiinipyttynä on kuitenkin varsin kehno paino joten tuli idea sovittaa sinne vähän valurautaa sisälle. Putkitteleen siis ruvettiin.
Mankin pytyn jäämille annettiin rälläkkää, sorvia, vähän lisää rälläkkää ja sorvia taas. Sitten porailtiin reikiä ja muotoiltiin niitä kunnes lopputulos oli tämmöinen:
Siinä jossain välissä kävi myös sylkkä sorvissa ja tommonenhan siitä tuli:
2,25mm seinämää eli 2mm ja porausvara. Lähde numero X kertoi että 2mm olisi minimi seinämäpaksuudelle. Tiedä siitä sitten.
Lämpösovitteellahan nämä on yleensä tehty eli putkesta tehtiin kaksi satkua sylkän rööriä isompi. Sovite voisi olla tiukempikin mutta tämä mahdollistaa vielä teoriassa jopa putken irrottamisen kun tarpeeksi lämmittää. Alumiini kun elää lämmön mukaan melkeen tuplat valurautaan nähden.
Sadan asteen kuumennuksella on putki ja sylkkä jo samassa mitassa. Tämä on käsittääkseni kovin samaa luokkaa mitä nuilla valmiiksi putkitelluilla sylintereillä.
Putki sitten yöksi pakkaseen ja kuumailmapuhallin tohottamaan pakoaukkoon arviolta viideksitoista minuutikisi. Kohdistus hoituu lyijykynällä sohituilla viivoilla ja se on yhtä tarkka metodi kuin tekijäkin. Montaa kymmenystä ei tässä tapauksessa heittänyt.
Lämpötilaeroa kun oli vähintäänkin riittävästi, oli putken änkeminen pyttyyn suorastaan ilahduttava kokemus. Pieni asettelu ja putki putosi miltein pohjaan. Vasaralla kevyesti vähän naputellen ja se oli siinä.
Kuvassa on myös kanavat tasattu. Kulmavinkuahan minulla ei ole, mutta pallomaisella timanttiterällä tasailu sujui ihan näppärästi. Lipsahtamaan putken pinnalle terä tosin pääsi useaan otteeseen vaan kaukaa viisaanahan olin jättänyt putken tässä vaiheessa vielä poraamatta lopulliseen mittaansa.
Pytty taas kerran sorviin ja yläpää taseten sekä poraus viimoseen mittaansa (kahen satkun hoonausvaralla).
Alunperin ei ollut tarkoitus sylkkää muutella enempää kuin oli välttämätöntä, mutta jotenkin sitä tällein uudelleen rakentaen päätyi muokkaamaan huuhtelulähtöjä ja pienentämään pakoa kun siihen oli mahdollisuus.
Huuhtelulähtöjä muokattiin vastaamaan paremmin niitä perjaatteita mitä sovellettiin jo paljon aikaisemmin niitä lohkoihin muutettaessa.
Helmaa otettiin alas myös ja tähän saattoivat vaikuttaa Thielen opit. Saatiin siis helmaan parempi pyöristys ja kanavaa lyhyemmäksi.
Ostettiin sitten hooni ja kiukuteltiin kun ei isommilla kivillä sopinut mopon pytyille vaan joutui kikkailemaan liian pienten kivien kanssa. Ennen hoonausta viistetään aukot ja kevennetään pakosilta ja oikeastaan muutoinkin se on viimenen toimenpide.
Tää kuva on kaiketi ennen hoonausta napattu.
Niputettiin sitten setti käyttökuntoon ja lähettiin ajelulle. Otettiin jopa nopeat tehokäyrät irti setistä:
Sininen on putkituksen jälkeen ja oranssi on ennen hajoilua otettu joku käyrä. Tehoalue on näemmä tippunut alaspäin pienentyneen paon seurauksena kuten arvata melkein saattoi.
Iha täydellisesti kaikki ei tietenkään vieläkään toimi. Tehokäyriä ottaessa hyytyi ja kuumeni tolkkuttomasti. Jäähdyttyään taas jotenkin veti miten uskalsi kotia körötellä. Eiköhän se jo taas hajonnut ole.
Mobilikäyttäjät, anteeksi kuvien määrä. Te muut, kiitos tältä erää, katsotaan mitä seuraavaksi tapahtuu