Ajoreitit, ajokokemukset, tapahtumat yms.

Alueen säännöt

Tämä alue on tarkoitettu vain moottoripyöräilijöille ja moottoripyöristä keskustelemiseen. Mopoalueet ovat foorumin etusivun listassa alempana.

Viisi vinkkiä, joiden avulla et kuole moottoripyörällä.

14.1.2019 21:14

Viisi vinkkiä, joiden avulla et kuole moottoripyörällä.

1. Älä ole idiootti.
Tämä kohta ei paljon perusteluja kaipaa. Vuonna 2015-2017 motoristeja loukkaantui keskimäärin 440 kappaletta, ja kuoli 16. En missään nimessä väitä, että kaikki nämä kuljettajat olisivat idiootteja. Kuitenkin, tilastojen mukaan leijonanosa näistä onnettomuuksista oli ulosajoja, ja melkein puolessa tapauksista kuljettaja on ollut 15-24-vuotias. Eli jos kärjistäen suomentaa, nuoruuden innolla on ajettu mutkaan liian lujaa. Omalla ajotavalla on ratkaisevan suuri merkitys omaan, ja muiden tiellä liikkuvien turvallisuuteen. On sanomattakin selvää, että jos ajotyylillä tavoitellaan Valentino Rossimaista suoritusta, ennemmin tai myöhemmin suomalainen mänty saa osuman lentävästä moottoripyörästä kuljettajineen. Älä myöskään aja kännissä, tämän luulisi jokaisen käsittävän. Eli, älä ole idiootti, tiedät kyllä mitä se tarkoittaa.

2. Pidä pyörästäsi huolta.
Pidä hyvää huolta pyörästäsi, niin pyöräsi pitää huolta sinusta. Tämä asia on suomessa onneksi hyvällä tolalla. Johtuu varmasti pitkästä talvesta, jonka aikana on pakko rassata pyörää pahimpien vieroitusoireiden välttämiseksi. Sen lisäksi että pyörä näyttää hyvältä, on erittäin tärkeää että pyörä on mekaanisesti kunnossa ja kuluvat osat on vähintään tarkastettu ja todettu hyviksi. Jos et itse osaa, vie huoltoon, tämän paremmin ei juuri voi rahojaan sijoittaa. Nettikaupat ovat pullollaan vaihtelevan laatuisia tarvikeosia ja ties minkä merkkisiä hilavitkuttimia, mutta parhaan vastineen rahallesi saat, kun hankit vähintään laadukkaat renkaat ja jarrupalat. Nämä ovat pyörän turvallisuuden kannalta tärkeimmät, hyvä pito ja tehokas jarru. Lisäksi hyvät huollot takaavat pyöräsi toimintavarmuuden, eihän se ole kiva soittaa kaveria hakemaan sadan kilometrin päästä kotoa kun honda hajosi.

3. Käytä kunnon varusteita.
Oleellisen tärkeää. On olemassa kahdenlaisia motoristeja, niitä, jotka ovat kaatuneet, ja niitä, jotka tulevat kaatumaan. Hyvät varusteet voivat pahassa paikassa ratkaista pelin elämän ja kuoleman välillä. Kunnon kamat kestävät raahautumista asfalttia vasten 30-40 metriä, farkut kaksi. Kunnon kamoissa on sopivissa paikoissa vahvikkeita ja pehmikkeitä, että vähemmän luita murtuisi. Kunnon kypärä on motoristin kaikkein tärkein sijoitus, jos pää ottaa kolarissa kunnon osuman ja kypärä ei kestä sitä, niin sitten oikeastaan millään muulla ei ole väliä. Hyvin istuvat ja laadukkaat kamat ovat paitsi turvallisia, myös mukavia. Pitkiä siivuja on paljon hauskempaa ajaa, kun takki ei lepata, ja hanskoissa kiertää ilma juuri sopivassa määrin. Eikä jokainen kohdalle osuva vesisade välttämättä tarkoita keuhkokuumetta.

4. Harjoittele käsittelyä.
Tottakai jokainen meistä on äärimmäisen hyvä ajamaan moottoripyörällä, ja me pärjätään missä vaan tilanteessa. Eikä kenellekään mitään muuta kannata myöntää, itsetuntohan siinä kärsisi. Mutta kuitenkin kun kevät on tulossa, ja huippuunsa viritetyt ja huolletut katuraketit kaivetaan esiin, voisi olla ihan hyvä idea vaikka salaa käydä jollakin asvalttikentällä vähän harjoittelemassa ihan perus käsittelyä. Hidasajoa, vastaohjausta, keilojen kiertämistä, tehojarrutusta jne. Nämä ovat kaikki taitoja, jotka jokaisen itseään kunnioittavan motoristin tulisi osata, ei vain siksi, että minä niin sanon, vaan siksi että näitä taitoja sinä tulet tarvitsemaan, mikäli et halua päätyä tilastoihin. Alkukeväästä ensimmäisillä ajoilla huomaa hyvin, että viime kerrasta on kulunut puoli vuotta, ja siinä ajassa kenellä tahansa taidot ruostuvat.

5. Olet näkymätön.
Tämä ajatus kannattaa omaksua liikenteessä liikkuessaan. Moottoripyörät ovat pienempiä, vikkelämpiä ja epätavallisempia kulkuvälineitä kuin autot, ja varsinkin talvien aikana jokainen Pertti Perusautoilija on ehtinyt täysin unohtaa mielestään kaksipyöräisten olemassaolon. Suositeltavaa olisi, että motoristit käyttäisivät ajaessaan huomioliiviä, mutta ymmärrän kyllä miksi moni näin ei tee, onhan ne noloja. Muitakin selviytymiskeinoja kuitenkin on. Esimerkiksi risteystilanteessa ihan vain katsekontaktin hakeminen vastapelurin kanssa on hyvä konsti varmistua, että on tullut huomatuksi. Hyvä idea voi olla myös ajotyylin sovittaminen mahdollisimman ennakoitavaksi, katso myös kohta 1. Pyörissä on myös se huono puoli, että kolaritilanteessa on vain hopeaa jaossa.

Tässä oli lyhyt oppimäärä liikenteessä selviytymiseen liikenteessä kaksipyöräisellä vekottimellasi. Moottoripyöräily on loistava harrastus, mutta sen takia ei kovin moni ole valmis kuolemaan, vaikka välillä ajotyyli muuhun viittaisikin. Jokainen liikennekuolema on turha, ja todennäköisesti pienillä toimenpiteillä vältettävissä. Jokainen kuitenkin tekee itse omat ratkaisunsa, enkä ala syyllistämään ketään muuta kuin itseäni, jos aihetta löytyy. Hyviä ajeluhetkiä tulevalle kaudelle.

Kirjoittaja on 27-vuotias mies, rekkakuski, autoilija, motoristi ja opiskelee liikenneopettajaksi.

Re: Viisi vinkkiä, joiden avulla et kuole moottoripyörällä.

13.4.2019 4:51

Tuohon ajotapaosioon voisi todeta pähkinänkuoressa, että

"On kahdenlaisia kuljettajia: Taitavia, jotka (mahdollisesti) selviävät tilanteesta kuin tilanteesa ja hyviä, jotka eivät joudu moisiin tilanteisiin."

Näin ajokauden ollessa aluillaan lienee syytä muistuttaa myös turvavälistä.

Turvallisia ja huolettomia kilometrejä!


Faari

Re: Viisi vinkkiä, joiden avulla et kuole moottoripyörällä.

12.6.2021 20:17

Kommentoin tuohon 5 kohtaan näkymättömyydestä.
Jos ei halua käyttää huomioliivejä. Toinen vaihtoehto olisi värikkäämmät ajovarusteet, joista tärkein on kypärä. Olisi hyvä jos edes kypärässä olisi vähintään kaksi erilaista väriä joista edes yksi olisi jokin kirkkaampi väri. Mitä enemmän värejä niin sen parempi näkymisen kannalta. Toki ei siltikään pidä liikaa luottaa muihin tienkäyttäjiin.

Muutaman kerran olen saanut nähdä kuinka motoristilla on mustan värisen moottoripyörän lisäksi yksiväriset mustat/tummat ajovarusteet. Sitten kirkkaan aurinkoisena päivänä- tai iltana tien päällä, pitkillä suorilla teillä kun motoristi tuleekin vastaan ajaen suunnilleen nopeusrajoituksen mukaisella nopeudella, niin toisinaan hänen perässään tulee rekka-auto. Mutta motoristia ei vielä kauempaa katsottuna näy ollenkaan koska se musta/tumma moottoripyörä ja mustiin/tummiin ajovarusteisiin pukeutunut motoristi ovat ihan kuin naamioituneita joksikin kiinteäksi osaksi sen perässä tulevan rekka-auton etupään rakennetta esim. etuvaloa. Sitten vasta hieman lähempänä rupeaakin motoristi ja moottoripyörä näkymään. Tässä joku kokemattomampi autoilija voi hyvinkin ajatella, että oho sieltä rekka-auton edestä tulikin motoristi vaikka ei ensin mitään muuta näkynyt kuin rekka-auto.- tai ihmettelee mistä tuo moottoripyörä yhtä äkkiä tuohon ilmestyi?