Ajoreitit, ajokokemukset, tapahtumat yms.

Alueen säännöt

Tämä alue on tarkoitettu vain moottoripyöräilijöille ja moottoripyöristä keskustelemiseen. Mopoalueet ovat foorumin etusivun listassa alempana.

Ensimmäistä kertaa moottoripyörällä

23.7.2010 1:51

Piikkipuolellahan tämä jo on, joten ajattelin, että tämä voisi olla hauska topicci myös tälle puolelle. Moposta piikkiin on pieni harppaus, mutta piikistä isompaan jo suurempi. Varsinkin, jos ei ole millään 2-pyöräsellä ikinä ajanu, ni sillo voi olla vielä enemmä hassuuntunut olo.


Itelle tulee nyt parin viikon päästä isompi prätkäkortti piikin jälkeen ja vanhempien pyörillä on tullut tuntumaa jo otettua. (Syrjäisillä paikoilla) Ei sitä voi sanua, ku että on se aivan eri homma lähtä liikkeelle isomman nelarin väännöillä, verrattuna mihinkään piikkiin. Kiihytys, vakaus, äänet ja paino luo iha erilaisen tunnelman ajoon. Eli hymy nousee kyllä varmasti suuhun piikin jälkeen. (:

Pitää kirjotella lisää, ku pääsee kunnolla ajelemaan! =)

23.7.2010 12:38

Itse ajoin ekaa kertaa isommilla pyörillä viime syksynä kun pyöriä kokeilin ostovaiheessa. Mutta kortin kanssa ekaa kertaa ajoin nyt tänä keväänä. Tehoissa se suurin ero varmasti oli entiseen räsään verrattuna, tietysti alusta ja muut hilppeet on jammussa ihan eri planeetalta myös. Ekaa ajo lenkkiä heittäessä rekkaa ohittaessa pykälsin pari pykälää pienemmälle piikkiin tottuneena 90kmh vauhdeissa niin lähtihän se eri malliin. :lol: Nyt kun pyörällä on ajellut reippaat 7tkm niin alkaa olemaan tottunut tehoihin eikä tunnu enää samanlaiselta raketilta kuin keväällä. :)

alottelija kans..

25.7.2010 11:32

Mä sain ison prätkän kortin pari viikkoa sitten..Oli hemmetin pelottavaa lähteä ensimmäistä kertaa yksin isolla pyörällä (TL1000) liikenteesees.. Kyllä se meni hallintalaitteiden ja ajon kannalta harjotteluksi läheisillä pikkuteillä..eli kannattaa kyllä kun ekakertaa lähtee sillä isolla mopedilla liikenteeseen, käydä vaan tutuilla reiteillä ja ajella rauhallisesti..
Itsellä ei ollut kokemusta kakspyöräisistä aiemmin, autokortti ollut neljä vuotta. eli ei se liikenne sinänsä, vaan sen ison pyörän käsittely, hallinta ja ajon sujuvuus ekoilla kerroilla. niitä silmällä pitäen turvallisia kilometrejä=)

26.7.2010 19:23

Joo no olihan se ihan jännää käydä kokeilemassa ekaa kertaa isompaa pyörää kun kevari eli tämä oma R1. Edellisellä omistajalla oli vielä silloin ja koeajamassa kävin kaupungissa ja kyllähän se tuntu hienolle vaikka sitä neljääkymppiä ajoikin. Piti sitte ostaa pari päivää sen jälkeen.

26.7.2010 19:48

Sain aamulla ison A:n (BC ollut 3 vuotta), joten tänään pääs mopojen jälkeen ekaa kertaa ajelemaan yksikseen kakspyöräsellä. Ekana ajoin autokoulun Hornetin takas autokoululle. Sit iltapäivällä kävin hakee koeajoon ER-6n:nän. Tuntu ihan sairaalta se kiihtyvyys ykkös ja kakkos vaihteilla, vaik 72hp (tyttöpyörän imago jäi noviisille vähän epäselväks :D ). Tuntu ihan yhtä äkäseltä ku Hornetti, tosin ehkä sen 25hp eron huomaa sitten kun kiihdyttää yli moottoritievauhteihin, tai sit ku osaa kunnolla kiihdyttää.
Ens kerralla uskallan varmaan ottaa jo zx-6r:n koeajoon.

Ajaminen ei kuitenkaan sinänsä hirveesti pelota, kun tekninen puoli ajamisesta riittää liikenteessä pyörimiseen. Pitäis vaan hake joku pyörä missä on vähän jännempi ajoasento (lue. kyykky) niin näkis miten sellasella osaa ajaa, vai kaataako sen heti.

Ens kesäks varmaan sit jo omaa pyörää.

27.7.2010 0:10

Kyllä täytyy sanoa että on paljon hienompi ajaa oikealla pyörällä kuin kevarilla. Itsella oli laiska nelitahtikyykky joka sitten vaihtui tuollaiseen 60heppaseen kotariin, ero oli ihan hirveä, varsinki tehopainosuhteen takia, kotari painoi noin 150kg eli aika saman verran kuin kevarini mutta tehoa oli monta kertaa enemmän. siinä sitten harjoiteltiin keulimiset ja temppuilut ja alkoi vähän kutisemaan että josko kovempaa pääsis, kotari myyntiin ja samantien hakemaan seiskapätkä kikseri, tehoa taas hiukan lisää, kovasti kutiteltuna karvan alle 140hp. meinas kyllä housuissa sykkiä parin ekan kiihdytyksen jälkeen kun väänsi kaasua oikein kunnolla, etupää ei noussut, mutta musta viiva syntyi tiehen. Tämän kesän vasta ollut pikkuA kortti ja mieli tekeepi jo hayabusaa, ja jos saisi vaan tarpeeksi töitä niin BMW1000ss olis se unelma, ja ikuinen pyörä meikäläiselle.

27.7.2010 1:48

ntjt kirjoitti:... BMW1000ss olis se unelma, ja ikuinen pyörä meikäläiselle.

S1000RR? SS mallimerkintä olisi kyllä aika veto saksalaisilta :D

27.7.2010 19:36

joo anteeksi, voiko laittaa väsymyksen piikkiin ku kello kuitenki oli aika paljon : DDDD

E: vois kyllä saada bimmeri kansalaisten vihan päälleen tuolla merkinnällä :)

uusinta

28.7.2010 20:09

tuli tuossa sunnuntaina otettua uusinta sillä tellulla ja jo sujui paremmin ajo=) Ajoin tosiaan er6-kawalla pyöräkoulun, joten raskaampaan kyykkyyn siirtyminen oli ihan uudelleen ajon opettelua..onneksi ton tellun isäntä on niin mukava mies-otukseksi, että on ihan puhtaasti sitä mieltä että kyllähän sitä ajaa pitää saada, ei kai kukaan meistä ole harjottelematta oppinut=)
mutten nyt tässä kenellekkään lähde suosittelemaan että siirtyy kuussatasesta suoraan tonniseen twinipeliin(on se vääntö jne. ihan eri luokkaa kuin helpolla koulupyörillä..)..mulla sattui käymään niin, mutta ajan yksin ja näyttämisen tarvetta ei ole, niin ajelen ihan rauhassa..jos tulee mönkivä tellu vastaan pk-seudulla,niin tiedätte kuka siellä vaan taittaa omaa rauhallista matkaansa.. :D

29.7.2010 0:33

Mun mielestä suurin ero oli mopon jälkee kevariin. :) Lähes vakio derbiin verrattuna TT piikin kiihdytys sai syljen housuun. :)

Ite pääsin kuussatasella samantien suoralla pikatielle kun ostin. Kun konetta pääsi kierrättään niin kyllä jäi autot taakse. Eihän se samalta enää tunnu, mutta kyllä moottoripyörissä mun mielestä parasta on kiihtyvyys ja näppärä käsiteltävyys. 8)

29.7.2010 14:10

Ei crossipyöräkään tuntunut mopon jälkeen miltään, mutta kevarin/crossipyörien jälkeen kun lähti ZX6R:llä tielle ja ensimmäistä kertaa hanat auki niin ei sitä tunnetta voi kuvailla. Se tuntu sillon kun ois jonkun kuuraketin kyydissä istunut 1,vaihde 100km/h+, 2.vaihde 150km/h+, 3. vaihde ja 2markkaa lähestyy taulussa samaan aikaan kun mutka alkaa tulla vastaan.. :lol: Ikää oli hurjat 17-v.

29.7.2010 15:52

onko pakko hehkuttaa :D vielä 9kk, että ite pääsee koklaa :x

29.7.2010 19:19

Kiihtyvyys on parasta ja se että yksikään auto ei tuu kyllä räkkyämään niinku kevariaikoina irvailivat kovastikkin :D itsellä tuntuu vieläkin kuin kuuraketin olisi ostanut, ja abbajee kun saan noi välit -1+2 niin sit vasta kuuraketti onkin, ei ehkä huippujen kannalta mutta kun kääntää kaasua niin ihan eri tavalla lähtee liikenteeseen :P

2.8.2010 7:02

Mulla kävi niin että vakio 2hp~ pv:n jälkeen pääsi suoraan 125cc kawan puikkoihin crossiradalle parille kierrokselle, seuraavana tuli kokeiltua 250cc gasgas ec:tä joka ei ollut kummempi paitsi väännön osalta :D

Siitä mentiin vuosi eteenpäin piikillä ajellessa jonka jälkeen tarjottiin kylmiltään hayabusaa lentokentällä, ekat 150vauhdit prätkällä alle kilometrin matkalla oli jotain tajutonta :lol:

Jälkeenpäin kuullostaa vähän hassulta että 18v auto/piikkipojalle lykätään 1300cc 175hp pyörää alle eikä edes pientä kyykkyä kerennyt kokeilla ensin :D

2.8.2010 21:28

mitenkä tommone esim jammur r6r potkii, että miten tämmöne rimpula pysyy kyydissä (ranteet paukkuu??), kun ekoja kertoja lähtee sitä kaasua kääntämään sinne yli 8k rpm+ ? Pitääkö tästä jonnekki salille lähtä, vai hä? Tai vähintää ainakin on varmaa käet ihan jumissa ekojen päivien ajelulta...