14.2.2015 10:48
1.3.2015 14:16
2.3.2015 10:16
2.3.2015 13:34
2.3.2015 16:57
3.3.2015 10:06
19.3.2015 11:59
31.3.2015 11:25
31.3.2015 15:12
mihin tarviit ruokakauppaa, kun voihan kaiken kasvattaa itse, näin on toimittu tuhansia vuosia. suomen sähköstä suuri osa on peräisin hiilestä. saksassa luovuttiin ydinvoimasta, tämä korvattiin lisäämällä hiilen osuutta merkittävästi. tilastoja katsoessa huomaa, että hiilivoima on aiheuttanut paljon enemmän kuolonuhreja suhteessa ydinvoimaan. näissä voimaloissa on kuitenkin nykyään jo merkittävästi parempi filtteröinti sekä hyötysuhde kuin henkilöautoissa. voihan sitä vaikka kävellä jos sitä hyvää omatuntoa haluaa, mutta tuleehan sun keuhkoistakin hiilidioksidia?Maekine kirjoitti:Hei, mutta tää koko hommahan on ihan vanha juttu. Hiljainen ja päästötön pyörä on ollut jo 1800-luvulta sakka. Polkupyörä nimittäin.
Varmasti kaikin puolin ekologisempi kun tälläset sähkövempeleet, joihin pumpataan se käyttöenergia ydinvoimasta, valmistusprosessista puhumattakaan. Toki energiatuotantomuodoksi voi valita myös vaikkapa tuulivoiman. Harmi vaan kun ne tuulivoimalat ei tuota täällä suomessa paljon paskaakaan ja pyörivät vaan toistaiseksi rahoituksella
ootko ikinä katsonut nettiauton käytettyjen markkinoita, onko yli 130k ajetut autot siellä harvinaisia? moottoripyörillä vastaava kilometrimäärä on oletettavasti pienempi, pienemmän omamassan perusteella. eli johtopäätöksenä väittäisin, ettei mopolla tarvitse ihan 130k ajaa, että se muuttuisi ekologisemmaksi.Maekine kirjoitti:Jarez, mahdatko itse olla tietoinen, kuinka monta kilometriä vaikkapa tällä sun Brammolla on ajettava, ennen kuin se muuttuu polttomoottoria nimellisesti "ekologisemmaksi"? Joillekkin sähköautoille on määrän laskettu olevan luokkaa...130tkm..?
Ettei vaan koko homman idea ole se, että olet ostanut palan hyvää omatuntoa ja huomiota?
otto von bismark ja hänen ranskalainen kollegansa eli 1900 luvun alkupuolella harhakäsityksessä, että konetuliaseilla käytävä taistelu voitetaan aina vaan suuremmalla rynnäköllä, kaikkihan tietää mitä sommessa tapahtui. tällä analogialla haluan viitata siihen, että mahdollista on myös toisenlaisen toimintamallin yleistyminen tulevaisuudessa. sitä en tiedä kuinka suuri osuus maalaiskunnissa motoristeista käyttää vekotintaan muuhunkin kuin esson baarissa pyörimiseen, mutta pk seudulla 2-pyöräiset ovat oletettavasti kätevämpi tapa liikkua ja pysäköidä varsinkin lumettomaan aikaan vuodesta. ääntä mahtuu maailmaan, mutta joskus on mukavaa kun tietää, ettei aiheuta teharillaan harmaita hiuksia kanssa-eläjille ja itselleen ylimääräistä bensalenkkarin leimaa.Maekine kirjoitti:Sähkövempeleen potentiaali on arkikäytössä ja ehkä jossain urbaanissa käytössä. Jos puhtaasta harrastuspohjasta puhutaan, niin polttomoottori kuuluu moottoripyörään.
Se äänimaailma on yllättävän isokin juttu, vaikka mielelläsi sen haluat kieltää.
31.3.2015 16:35
Jarez, mahdatko itse olla tietoinen, kuinka monta kilometriä vaikkapa tällä sun Brammolla on ajettava, ennen kuin se muuttuu polttomoottoria nimellisesti "ekologisemmaksi"? Joillekkin sähköautoille on määrän laskettu olevan luokkaa...130tkm..?
Ettei vaan koko homman idea ole se, että olet ostanut palan hyvää omatuntoa ja huomiota?
31.3.2015 17:15
Maekine kirjoitti:Hei, mutta tää koko hommahan on ihan vanha juttu. Hiljainen ja päästötön pyörä on ollut jo 1800-luvulta sakka. Polkupyörä nimittäin.
31.3.2015 18:04
31.3.2015 19:06
31.3.2015 19:14