No niin, Husse vaihtui viikonloppuna Hondaan. Pitkän harkinnan ja kohelluksen jälkeen päädyin vaihtamaan kyykkypyörään, koska nakut eivät oikein iske ja moto nyt oli jo vuoden verran. Hondakaan ei ollut mikään ykkössuosikki, mutta kun sellainen sopiva sitten napsahti kohdalle, niin tartuin tilaisuuteen. Mieluummin siis olisin ottanut R6 tai GSX-R, mutta sopivia ei oikein ilmaantunut.
Pyörä on musta-hopea ja sillä on ajettu nyt pari satkua päälle 18tkm. Takuutakin on vielä ensi vuoteen jäljellä. Ensimmäinen omistaja oli ehtinyt pyörällä ajaa reilun tonnin ja iskemään Powercommanderin sekä Yoshimuran kokoröörin kiinni, jonka jälkeen kortti oli mennyt ja pyörä myyty. Toinen omistaja olikin sitten ajellut sen loput reilut 17tkm. Itse olen ajanut vajaat 100km, suurimman osan tänään.
Mitään erikoisempia suunnitelmia ei pyörän suhteen ole, putkisto ja PC löytyvät jo (olisivat olleet ensimmäisenä hankintalistalla, tai ainakin slipari). En pahemmin mistään rakentamisesta perusta, minivilkut saatan vaihtaa toisiin, nykyiset eivät oikein miellytä. Kilpitelinettä voisi myös parannella, vähän huteran oloinen.
Moton jälkeen tavallaan nauttii siitäkin, että voi ajaa moottoritiellä pidempääkin pätkää (110 mittarinopeudessa Honda näyttää kiertävän aika saman verran mitä Hussekin eli ~5500) ja pyörä ei tärise lähestulkoon ollenkaan. Vähän kankealta tuntuu ajaminen varsinkin hitaammissa nopeuksissa, mutta eiköhän tuo ala tuosta sujumaan, kun kilometrejä saa alle. Moottori on kyllä varsin mukava, vetää nätisti 3000rpm eteenpäin ja varsinaista voimaa tuntuu tulevan siinä 4000-5000 kohdalla. Pieni "tehokuoppa" tuntuu 7000 eteenpäin, mutta sitten taas 10 000rpm jälkeen alkaa laulamaan. Olen tosin vain kahdesti kiihdyttänyt noin korkealle, kerran ykkösellä (suti ja keuli kirjaimellisesti, kostea keli) ja kerran kakkosella. 5000rpm jälkeen voimaa on kyllä sen verran, että 100 rajoituksella ei ainakaan tarvitse pykältää kuutoselta alaspäin ohitukseen, lähtee aika mukavasti.
Kuvia ei vielä ole, koska en viitsi sateeseen mennä kuvailemaan. Voi olla, että niitä tänään vielä laitan.
Jos armeijasta pääsisi jo ensi kesänä pois, niin voisi ehkä harkita taas motoon vaihtoa.. Katsotaan nyt miten meno maistuu Cebarilla.