Offroadmiesten mekka. Pyörät, ajopaikat, kilpailut ym. Katuenskoja koskevat yleisjutut kuutioiden mukaan joko mp- tai piikkialueelle.

Alueen säännöt

Katuenskoja koskevat yleisjutut kuutioiden mukaan joko mp- tai piikkialueelle.

23.12.2003 21:49

Justiinsa, sillä hyvällä 0-100 ajallako sit määritellään paras moottori? Kyllä moottorissa tarvitaan paljon muutakin, kuin pelkkää huipputehoa. Otetaan esimerkiksi nyt kaksi pyörää joista pyörässä yksi on tehot korkealla, mutta keskialue on melko laimea, kun pyörässä kaksi ei niin paljoa ole huipputehoa, mutta keskeltä löytyy viellä käyttökelpoista tehoa, sitten otetaan suora, jonka päässä on mutka: kiihdytetään, jarrutetaan ja taitetaan mutkaan. Pyörä yksi vaihtaa juuri ennen mutkaa viellä isommalle vaihteelle, jonka jälkeen lähes samantien pari pykälää alemmaksi, jotta pääsee tehoalueelle kaasua avattaessa, mutta siltikin joutuu lähes samantie vaihtaa isommalle, koska kierrokset loppuvat. Pyörä kaksi taas kiihdyttää, mutta ei tarvitse vaihtaa isommalle juuri ennen mutkaa koska tehoalue on laajempi, mutkassakin riittää kun vaihtaa yhtä pienemmälle ja sillä pystyy ajamaan koko mutkan läpi. Elikkäs ne pari vikaa heposta eivät välttämättä ole hyödyksi jos niillä menetetään tehoja muualta ja yleensä näin on. 0-100 jäällä on aika lailla eri asia kuin mutkassa ajaminen ja sieltä lähteminen pehmellä radalla. Tämä teksi ei puhu minkään pyörän puolesta, eikä itselläni ole kokemusta hondan piikistä, joten en sano onko se hyvä vai huono ajettava.

23.12.2003 22:31

tuo oli taas aika turha viesti oretnalta. JOS kuski osaa asiansa niin kovempia kierrosaikoja tulee tuolla tehokkaammalla pyörällä koska kuski osaa tällöin pitää kierrokset aina oikealla alueella. (en väitä että itse aina osaan). Mutta jos ajatellaan vaikka em tai mm tasoa niin ei pyörissä paljoa vääntöä ole. tehot on tärkeintä koska ei piikeillä voida ajaa millään väännöllä koska sitä ei ole ajettavassa muodossa edes ns. vääntävässä piikin koneessa. Ja miten tuo saatanan tehoalue juttu edes liitty näihin tehoihin koska tuo mun jäärata-esimerkki oli vaan vastaus siihen miten porukka haukkuu hondan penkitettyjä huipputehoja.

Löyty lisää kokemuksia taas hondaan tänä iltana. Otin äsken pytyn ja männän irti männän vaihtoa varten ja koko hommaan ei mennyt kuin about 20 min. Eli erittäin huoltoystävällinen pyörä.

24.12.2003 1:43

Väännöstä en ole maininnut mitään, enkä myöskään puhunut mm tason kuskeista ja yhtälailla sielläkin tehdään koneesta koneesta tehdään kompromissi huipputehon ja tehoalueen suhteen, sillä siinä vaihtamisessa kuluu aikaa oli, vaikkakaan se ei ole järin suuri aika, mutta parempaan kierrosaikaan päästään pyörällä, jossa on pikkaisen laajempi tehoalue, kuin se hevosvoima enemmän tehoa. Keveys tulee myös mukaan, sillä saadaan taas pikkasen kevyemmäksi, kun tehdään 5 vaihteinen 6 vaihteisen sijaan ja kun kyse onn viellä liikkuvista osista, niin se todella kannattaa. Myöskin sama pätee vakiopyörissä, ennen taisi kaikissa piikeissä olla 6 vaihdetta, kun nykyisin monet on siirtyneet 5:n, miksi? Koska ovat saaneet pyörien tehoalueista laajempia, jolloin ei vaihteita tarvita niin paljoa, myös paino tippuu.
Eli siis se tehoalue liittyy siihen että hyvässä moottorissa on vähän laajempi tehoalue ja en taas jaksa toistaa mitä hyötyä siitä on. Ja ne erot eivät välttämättä näy huipuissa tai kiihtyvyyksissä vaan ne erot huomaa vasta radalla. Mut mä en edelleenkään mitenkään hauku hondaa, ku ei oo omia kokemuksia, mut tosin muutamilta kavereilt kyl kuullu et hondan kone ei ois paras, mut se kuski sen suurimman työn tekee sen kierrosajan eteen, joku tais väittää offroadprossa et kuskin osuus ois 80% ja loput pyörästä kiini ja itse siihen viellä väittäisin että tuosta 20% sen huipputehon osuus ois pitkälti alle puolet.

24.12.2003 11:36

Ihan kuin nyt vihjailisit etten ajais pyörälläni radalla. Kuulun siihen porukkaan joka ei aja muualls kuin radalla. Ja koko ajan yritän kehittyä kuskina. Hyvällä munkilla oon tänä talvena b-piikeissä jäällä ajamassa jos rahat riittää.

24.12.2003 12:51

Eii, vaan sitä että ei niillä huippukuskeillakaan oo mitään pyöriä missä kaikki miljoonat hepat on 15000-15500rpm:n välissä. Noni sit tiedät itsekkin varmasti mistä puhun. Ei muuta kuin hanaa vaan sinne jäälle :wink: ja hyvää Joulua!

19.1.2004 18:24

sanokaas kannattaako ostaa honda cr125 -93 tai cr125 -94 kuulemma kumpikin hyväkuntoisia? ku aattelin ostaa cr:n ja en aikonu ostaa vielä kovin uutta ku vasta alottelen ja se tulin harraste käyttöön! :-?

19.1.2004 19:35

Svenska mx sidan kirjoitti:94:an var nästan likadan som 93:an. Motorn var oerhörd, stark över hela registret. Den var så stark att föraren var tvungen att gasa försiktigt så att inte bakdäcket skulle spinna loss okontrollerbart på hårt underlag. På löst underlag var man också tvungen att ta det lugnt så att inte framhjulet inte skulle flyga alltför högt upp i luften. Kayaba gaffeln var inte mycket bättre än 93:ans Showa gaffel. De var för mjuka och bottnade alldeles för lätt. Och när de bottnade så ljöd det nåt konstig rasslande ljud ifrån dom. Bakdämparen var lite svajig och tenderade att hoppa iväg lite på hårdare underlag i svängar.

Päättele siitä.

19.1.2004 20:20

Jag förstår inte mycket av den där texten. Kan du svängä det för mej, tack?

19.1.2004 21:07

mä en ymmärätäny mitää mitä tossa luki, saisko saman suomeks?

19.1.2004 21:38

Haukimauno kirjoitti:
Svenska mx sidan kirjoitti:94:an var nästan likadan som 93:an. Motorn var oerhörd, stark över hela registret. Den var så stark att föraren var tvungen att gasa försiktigt så att inte bakdäcket skulle spinna loss okontrollerbart på hårt underlag. På löst underlag var man också tvungen att ta det lugnt så att inte framhjulet inte skulle flyga alltför högt upp i luften. Kayaba gaffeln var inte mycket bättre än 93:ans Showa gaffel. De var för mjuka och bottnade alldeles för lätt. Och när de bottnade så ljöd det nåt konstig rasslande ljud ifrån dom. Bakdämparen var lite svajig och tenderade att hoppa iväg lite på hårdare underlag i svängar.

Päättele siitä.


94an: joka jokseenkin rinnakkainen koska 93an:. Motorinen joka aava , portteri aikana parantaa kirja. Se s-kirjain portteri että ajaja joka pakottaa että gasa arvelevainen s-kirjain että nots bakdäcket pitäisi kehrätä hellittää ei hallittavissa p hrt tukea. P julistaa vapaaksi tukea joka aviomies kin pakottaa että ajaa rauhallinen s-kirjain että nots framhjulet nots pitäisi alkulähde kanssa jalo jalkeilla kotona kuivata. Kajakki haara valmis ei olla erittäin vedonlyöjä kuin 93ans: Sadekuuro haara. He toivoisin olevani ajaksi pehmittää ja bottnade aivan ajaksi helposti. Ja jahka he bottnade s-kirjain ljöd nt epäilyttävä helistä eheä ifrn heidät. Bakdämparen joka harva svajig ja hoitaa että hyppy iväg harva p hrdare tukea kotona heilahdus.

Joo siinä ois mahtava suomennos eräältä käännöskoneelta. Tai ehkä pikemminkin sekaannos. :) Kait minä osaisin tuon suomentaa mutta en jaksa kirjottaa, jotain puhutaan moottorin hyvästä luonteesta vrt. 93:seen mutta iskarit ei oo kait niin hyvät kuin 93:sen. Että jos ei osaa ajaa niin kyllä sillä eteenpäin pääsee mutta jos meinaa ajaakkin tosissaan niin ei hyvä.

19.1.2004 21:42

Ei saatana mä olen väsynyt. Nauroin ihan vedet silmissä tuolle tekstille, kun luin sitä. "vapaaksi tukea joka aviomies kin pakottaa että ajaa rauhallinen s-kirjain" :----D Joo o :--D

19.1.2004 21:45

Hyvinhän tosta sai selvää :D

19.1.2004 21:56

Ahahahahaaahaaa!! En oo edes väsynyt, mutta vesi lentää silmistä :---D Ei oo totta "P julistaa vapaaksi tukea joka aviomies kin pakottaa että ajaa rauhallinen s-kirjain että nots framhjulet nots pitäisi alkulähde kanssa jalo jalkeilla kotona kuivata" :DD Ehehee :)

20.1.2004 0:08

Siinä se taas nähdään ettei tosta nykytekniikasta oo mihinkään...

Sen verran voin kääntää , et harrastekäyttöön on ihan sama kumman ostat, eipä niis paljon eroo oo. Kisakäyttöön niist ei enää oo.
Osta parempikuntonen ja eikun hanaaa. 8)

20.1.2004 16:29

YZi kirjoitti:Siinä se taas nähdään ettei tosta nykytekniikasta oo mihinkään...


http://www.tranexp.com:2000/

Siellä voip tehdä noita hienoja käännöksiä.