Mopoihin ja moposkoottereihin liittyvät jutut joille ei ole omaa aluetta. Myös mopoväen ajovarusteet.

Mopoilun nykytila

16.2.2015 13:09

Kysytään nyt täälläkin tätä. Tässä vielä pari vuotta sitten tuntui että mopoilijoita näkyi vähän aina kun kylältä ajo läpi, ja kesällä niitä oli todella paljon. Nyt viime kesänä laitoin asian ihan merkille, että mopoja oli ehkä yhtä paljon mitä sillon joskus talvella, ja nyt tänä talvena en ole nähnyt kun jotain yksittäisi mopoja joskus. Onko toi ajokorttiuudistus, mopoautot (tai joku muu) verottanut noita mopojen määriä noin radikaalisti vai mikä ne on tuolta hävittänyt?

Vai eikö vaan ole osunut mun kohdalle mopoilijoita?

Re: Mopilun nykytila

16.2.2015 17:56

Täällä sama ilmiö havaittavissa, koulujen pihoissa talvisin yks tai kaks mopoa. Ajokorttiuudistus vaikuttanee vahvasti.

Re: Mopilun nykytila

17.2.2015 1:11

Itse saman huomannut. Yläasteen ja lukion pihassa oli keväällä ennen varmaan 100 mopoa vähintään parkissa aina. Nykyään hyvä kun 30. Talvisin sitten taas 1-3 pihassa. Kyllä se ajokorttiuudistus vaikuttaa ja vahvasti. Mopojakin tulee nähtyä kylillä paljon vähemmän.

Re: Mopoilun nykytila

19.2.2015 9:24

Mopoja ei kyllä paljoa näy niinkuin ennen, mutta traktoreiksi rekisteröityjä UTV:eita sitäkin enemmän :D

Re: Mopoilun nykytila

20.2.2015 1:50

Täälläkin oli kymmeniä mopoja parkissa, nyt oli kolme. Jopa tytöt ajo kesät talvet mopolla tollon 2007-2009 kun yläasteella olin. Yhdellä mun kaverilla oli mopoauto mistä ei sillon oltu mitään mieltä kun se oli niin outo. Vähän sen jälkeen mopoautoilla ajoikin homot ja muut pissaliisat, ja nykyään se taitaa olla ihan hyväksyttyä?

Taitaa tämä mopoilun loppuminen näkyä mototin aktiivisuudessakin. Ei täällä enää sellasta määrää tule viestijä mitä sillon joskus ainakaan mun mielestäni. Onko jollain jotain tietoa onko aktiivisuus laskenut?

On noi traktoritkin hävinneet aika tehokkaasti tosta yläasteen pihalta...

No, oli kiva olla viimesiä mopoilevia sukupolvia. On vaan kurja nähdä että sekin nuoruuden ilo täyty tuhota. No, nyt on nuorilla enemmän aikaa ryyppäämiselle ja kannabiksen poltolle. Taitaa tota kannabista saada nykyään jopa helpommin mitä viinaa hommattua...

Nyt kun nämä asiat taas levisi, on toi kannabikseenkin suhtautuminen muuttunut ihan parissa vuodessa täysin. Vielä mun yläaste aikana katottiin että vitun narkki ja kukaan normaali ei noita käyttänyt...

Re: Mopoilun nykytila

22.2.2015 21:48

Hyvä topikki, Slerpa_.

Voin nykyisen ysiluokkalaisen ominaisuudessa kantaa oman korteni kekoon tämän asian tiimoilta. Taitaa olla yhden käden sormilla laskettavissa ne mopot joita tänä talvena tuli itseni lisäksi vastaan. Meidänkin koulussa (700 oppilasta) on muutama hassu mopo joista suurin osa on näitä isi maksaa vakioderbin -miehiä. Meidän koulussa minun lisäkseni yhden kaverin mopo taitaa mennä yli 45?

En tarkoita väheksyä vakiomopoilua, mutta tuntuu että se mopojen virittely- ja muu laittelukulttuuri alkaa olla mennyttä aikaa? Ei nykyisin enää sillä tavalla istuta talleissa laittelemassa mopoja ja puhumassa paskaa. Jopa ainakin täällä pk-seudulla alkaa tuntua sellainen pieni vivahde, että mopolla ajelu alkaisi olla "junttien" hommaa ja jotenkin epätoivottua. Että kovimmat jätkät kulkee julkisilla.

Mikä lie syynä? Lisääntynyt paasaus mopojen virityksen vaarallisuudesta? Bensan hinnan nousu? AJOKORTTILAKI? Vai joku trendi?

On se kyllä helvetin hienoa että tuo ajokorttimuutos kymmenkertaisti mopokortin hinnan. Saatiin sitten seuraavana vuonna tehtyä uutinen että mopolla ajetut kolarit ovat vähentyneet. No niin kai ne vähenee kun joka toinen kortti jää ajamatta sen takia ettei ole varaa. Motot.netinkin aktiivisuus on pudonnut ihan minimiin.

Asiantuntijoiden mielestä mopoilu on vaarallista. Tiukentuvat päästömääräykset saavat pikku hiljaa 2-tahtimopot väistymään markkinoilta. Ilmeisesti viinan juonti ja kannabiksen poltto on sitten terveellisempiä harrastuksia? (Kannabista todellakin pk-seudulla tuntuu olevan ihan joka paikassa, ja siihen suhtautuminen on aikalailla 100% myönteistä...)

On jotenkin haikeaa ajatella, että tämä harrastus nyt sitten varmaan jää syrjään. 9-v broidikin on ollut ihan innoissaan, kun on välillä päässyt isoveljen Derbin kyytiin. Liekö sen ollessa 15-vuotias enää kukaan ajaa mopolla? Noh, täytyy vaan yrittää pitää Motot.netin keskustelua sitkeästi yllä ja toivoa parasta...

Re: Mopoilun nykytila

23.2.2015 1:06

Noh noh älkää nyt iha masentuko :)
Tottahan tuo on että mopoilu ei ole enää niin suuressa suosiossa, mutta mopoautoilu taas sitä suuremmassakin :s Jos nyt oikein muistan niin jkl miiteissäkin oli tänä vuonna 1/3 enemmän kävijöitä kuin edellisinä vuosina ;) Ja jos ette vielä oo facebookissa mopotuningia selannu niin sielläkin muistaakseni lähemmäs 30k jäsentä, että kyllä tällekkin hommalle vielä jatkajia löytyy :)

Re: Mopoilun nykytila

23.2.2015 1:15

Muistan kun ite ysiluokan talvella päristelin kouluun -25 asteen pakkasilla, ja noin 300 oppilaan koulun mopoparkki oli silti täynnä mopoja ja skoottereita. Nyt kävin pyörähtämässä huvikseni yhtenä päivänä, ja olihan siellä vieläkin mopoja, peräti kolme! :lol:

Re: Mopoilun nykytila

24.2.2015 18:31

Selvästi mopoilun lasku johtuu juuri kaupunkiseuduilla halvan ja hyvän joukkoliikenteen saatavuus. Ja itse asun maalla ja kaikki on kaukana. Oman yläasteen pihassa on kesät talvet mopoja ja muutama hassu muovikoppi. Kesäsin mopoja on todella paljon juuri sen vuoksi, että pääsee pois maalta ja liikkumavapautta. Kyllä niitä mopoja aina tulee olemaan ainakin maalla jossa joukkoliikennettä ei hirveästi ole.

Re: Mopoilun nykytila

25.2.2015 1:06

Varmasti ajokorttiuudistus tosiaan vähentää rajusti mopoilijoita, kyllähän se kirpaisi itsellänikin kun kaveri kävi pari teoriatuntia ja teoriakokeen ja sai sen kortin pulittamalla muistaakseni vajaa satkun, kun taas itse muutama kuukausi myöhemmin jouduin ensin odottamaan talven yli (Synttärit oli Joulukuussa) ja sen jälkeen pääsin käymään ison kasan teoria ja ajotunteja ajokokeineen ja pulitin autokoululle moninkertaisen hinnan.

Mutta jotenkin tuntuu, ettei nykynuorisoa kiinnosta enää mopojen tai autojen tai minkä vaan moottorihärveleiden rakentelu samassa mittakaavassa kuin esimerkiksi vanhempieni nuoruudessa. Voin olla väärässäkin.

Mä sain auton ajokortin nyt Joulukuussa, joten Tunturi Trialia ei ole sen jälkeen näkynyt täällä Vantaalla liikenteessä, sitä ennenhän ajelin kesät talvet tuolla ja etenkin talvisin koulun parkkiksella oli hieman yksinäistä. Nyt alla on sitten '87 Chevy, mutta Tunturi on tuossa tallissa lakanan alla "Turn Key" kuntoisena mutta kilvet palautettuna. Kai sillä silloin tällöin täytyy omaksi iloksi vähän käydä ajelemassa.Toki ajokortti on vaikuttanut myös aktiivisuuteen tällä sivustolla, vaikka harvemmin on muutenkaan tullut kirjoiteltua...


Slerpa_ kirjoitti:Yhdellä mun kaverilla oli mopoauto mistä ei sillon oltu mitään mieltä kun se oli niin outo. Vähän sen jälkeen mopoautoilla ajoikin homot ja muut pissaliisat, ja nykyään se taitaa olla ihan hyväksyttyä?


Hyyyi, ainakaan meikäläisen kaveripiireissä ei ole kovinkaan suurta hyväksyntää noille pesukoneille tullut. :seko:

Re: Mopoilun nykytila

1.3.2015 11:52

Vähän kyllä kieltämättä kuollutta tämä "nykyajan" mopokulttuuri, ei kyllä päivittäisessä liikenteessä montaa mopoa edes iltapäivisin näe kun opiskeliat pääsee koulusta. Lukion/amiksen pihalla on kyllä mopoja mutta huomaa että selvästi määrät on laskeneet muutaman vuoden sisään aika radikaalisti varmaan juuri tuon ajokorttimuutosten vuoksi, joku hassu mopoauto näkyy tulleen liikenteeseen.

Ja voin vain kuvitella mitä se on siellä pääkaupunkiseudulla, jossa busseja kulkee enemmän kuin kolmesti päivässä parilla reitillä, monet näkee helpommaksi kulkea julkisilla kun ei tarvitse keleihin yms varautua lainkaan. Ajokorttiuudistukseen yhdistettynä vielä varmasti suurimmalle osalle houkuttelevampi vaihtoehto hypätä lämpimään bussiin matkaan eikä tarvitse itse ajella ja voi puuhastella matkan ajan kaikkea muuta.

Säälittää, niin hieno asia kun mopoilukin tässä maassa on vuosikymmenet ollut. Ehkä se on sitä nykyaikaa sitten, 2T bensankatku ei olekkaan enää nuorison keskuudessa hieno asia. :D

Re: Mopoilun nykytila

1.3.2015 15:08

Sama homma on tullu kyllä huomattua. Joskus vanhanliiton aikaan pojat ei todellakaan ajelleet skoottereilla, mopoautoilla yms, vaan ylpeydenaihe oli joku, minkä nykyään luokittelisin "kunnon kulkuvälineeksi". Sitten alkoi tietynlainen muutos niiden kohdalla, jotka ajokorttiuudistuksen kouriin joutuivat: ei enää arvosteta mopoilua vaan joko ajetaan jollain muovihinkuttimella (lue: skopat+mautot) tai ei ajeta ollenkaan.

Talvella ei itsekkään kyllä tule kouluun tms. ajeltua koska melkein 10km matkalla, joka nyt ei ole edes pitkäkään, meinaa yksinkertaisesti paleltua ja en millään luota autoilijoiden ajotaitoon ja turvavälin pitämiseen. Tosin kilometrejä kertyy ja bensaa palaa kyllä luisuttelun, enskan yms. muodossa aika paljonkin. Samaan ratkaisuun näyttää olevan päätynyt aika moni: 800 oppilaan lukion pihassa 0 mopoa tai mitään muutakaan värkkiä. :(

Tientuk3 tuossa jo mainitsikin tuon "juntiksi leimautumisen" pk-seudulla ja vähän sama homma on myös täällä Lahden seudullakin. Ei nyt samassa muodossa t.juntti :-D mutta mopoilu on ikäänkuin "noloa ja turhaa" tms. En ihmettelis vaikka sama ituhippi-asenne mikä jo autoilua vastaan vallitsee, siirtyisi myös mopoihin. Itse seison harvinaisen tukevasti mopoilun/moottoripyöräilyn/autoilun takana ja IDontGiveAFuck mitä muut ajattelee. Lukion kakkosluokkalaisena kovin monella ikätoverilla ei tosiaan tunnu olevan samanlaista näkemystä vaikka niitäkin onneks löytyy.

Mopoiluun pitäis jollain tavalla saada se tietynlainen "hohto" takaisin ja nykyajan angrybirds-jonnet haluamaan talliin rassaamaan jotain värkkiä sen "samsun galaksi trend plussan" sijaan. Ja mieluummin vaihteellista värkkiä jus multa kysytään. Sen kun porukka ymmärtäis että mikään ei oo hienompaa kun ajella jotain rauhallista mutkatietä kesäiltana kello 23 kun aurinko just laskee <3

Itsehän oon ajatellu jo pitkään monelta muultakin kantilta sitä miten ihmiskunta rappeutuu. Eli kaikki turhat kiellot ja säädökset v*ttu valvira, tapojen muuttuminen, cityvihreys eli "ei tarvita uusia ydinvoimaloita kun sähköä tulee pistorasiasta" ja "ei susia saa tappaa, ei ne kellekkään pahaa tee taisiis ainakaa mä en oo viel nähny yhtään..." yms. ja pahimpana ihmisten käytös ja törkeys toisia kohtaan. Mun mielestä nämä kaikki näyttäytyy sitä pahempana mitä isompi kaupunki, ja huipussaan pk-seudulla, mutta mä nyt oonki tällanen juntti :lol: Ja tosiaan mopoilun vähenemisen vois luokitella yhdeksi noista kun se on kuitenkin terve harrastus.

Ehkä ei kokonaan mopoihin liity ja tuli liikaakin avauduttua mutta ei vaan voi muuta sanoo ku hattua nostaa sille, mihin tää maailma on menossa...



Edit: täytyy vielä laittaa oma reaktio:
"Kovimmat jätkät kulkee julkisilla"

Sen mitä oon kovia jätkiä tavannu ni täytyy vaan todeta että
JA PASKAT!! :lol:

Re: Mopoilun nykytila

10.3.2015 1:59

En tarkoita väheksyä vakiomopoilua, mutta tuntuu että se mopojen virittely- ja muu laittelukulttuuri alkaa olla mennyttä aikaa? Ei nykyisin enää sillä tavalla istuta talleissa laittelemassa mopoja ja puhumassa paskaa.
yleensä ajelin vakiopappiksella, mutta olin silti tuolla tallissa jauhamassa ja antamassa ohjeita (kuten kaikki muutkin :lol: ) Parin kaverin kanssa tuolla tallissa istuttiin, mutta tuntu että mun mopokortin loppuaikoina sai aika lailla yksin olla tallissa. Ei sinne enään kukaan sillon eksynyt. Ei mopolla edes kovin moni ajellut, ehkä ekana vuonna ajettiin porukassa, kilpaa hiekkakuopalla yms., mutta sen jälkeen se jäi.

Kun muutama vuos sitten menin amikseen, naapurikylässä oli vielä tollasta touhua mitä täältä oli hävinnyt jo, ja se jatkui sitten kun autokortin porukka sai autojen muodossa. Nyt tuntuu sekin vähentyneen, ehkä sitten vaan porukka on kasvanut ulos tosta puuhaamisesta.

Itte en ole PK-seudulla edes käynyt kymmeneen vuoteen, mutta kaimma siellä sitten joku asennemuutos on menossa jos julkisistakin noin ajatellaan. Täälläpäin se on jotenkin alentumista tai säälittävää jos täytyy mennä julkisella. En sitten tiedä miten nuoremmat noihin suhtautuu. Puolen vuotta jouduin itse Turussa kulkemaan julkisilla, eikä se mitään herkua ollut tai sellasta mitä pitäis tavotella, vaikka sielläkin linjuri kulki tämän tästä.

On se kyllä helvetin hienoa että tuo ajokorttimuutos kymmenkertaisti mopokortin hinnan. Saatiin sitten seuraavana vuonna tehtyä uutinen että mopolla ajetut kolarit ovat vähentyneet. No niin kai ne vähenee kun joka toinen kortti jää ajamatta sen takia ettei ole varaa. Motot.netinkin aktiivisuus on pudonnut ihan minimiin.
Jos itse olisin nyt 15, ja mopokortti maksaisi noin paljon+se tolkuton vaiva ajotunneista että saa ajaa jotain moottoripolkupyörää, nii olisin jättänyt väliin ja ajanut pelkän traktorikortin, ja ehkä kevarikortin sitten vuoden päästä. Tämä uudistus on kyllä mielipuolisuudessaan hävittänyt aika paljon mopoilijoita.

Mototin aktiivisuuden putoomiseen voi olla syynä sekin ettei nuoret enää tule foorumille kun on facebook ja laudat. Mites toi moottoripyöräpuoli, onkohan sielä eloa? täytyy varman alkaa sinne kijottelemaan kunhan lakkais köyhtymästä ja sais jonkun pyörän hankittua.

Ilmeisesti viinan juonti ja kannabiksen poltto on sitten terveellisempiä harrastuksia? (Kannabista todellakin pk-seudulla tuntuu olevan ihan joka paikassa, ja siihen suhtautuminen on aikalailla 100% myönteistä...)
porukka alkoi tälläkin ryyppäilemään kun yksinkertasesti ryyppääminen oli paljon halvempaa mitä mopoilu. Vielä 15 vuotiaana kun pää seoo kun vaan haistaakin viinaa niin se sama pullo kesti monta viikonloppua mitä noita seurailin.

Kannabis on jo täälläkin törkeän yleistä. Taitaa munkin tutuista suurin osa käyttää sitä, eikä ne ole mitään perinteisiä hampputyyppejä vaan ihan normaaleja. Taitaa nykyään ollan niin että hamppua saa helpommalla mitä viinaa alaikäsenä, ja sitä voi kohtuu pienellä panostuksella jopa viljelä itse, toisin kuin viinaa, missä on kohtuu iso vaiva jos sitä tahtoo kotona polttaa. taitaa olla vaan ajan kysymys koska toi hamppukin laillistetaan. Kyllä joku jo pian tajuaa ettei ole mitään järkeä pitää tollasta kiellettynä jos sen valvominen on täysin mahdotonta.

Mä sain auton ajokortin nyt Joulukuussa, joten Tunturi Trialia ei ole sen jälkeen näkynyt täällä Vantaalla liikenteessä, sitä ennenhän ajelin kesät talvet tuolla ja etenkin talvisin koulun parkkiksella oli hieman yksinäistä. Nyt alla on sitten '87 Chevy, mutta Tunturi on tuossa tallissa lakanan alla "Turn Key" kuntoisena mutta kilvet palautettuna. Kai sillä silloin tällöin täytyy omaksi iloksi vähän käydä ajelemassa.
ihan näin offtopicina. Tuleeko kaikista Tunturisteista jenkkiautoilijoita? tiedän itseni lisäksi pari tyyppiä jotka on ajaneet tunturila, ja nykyisin ajaa jenkillä. Oikeestaan millään muilla ei mun tuntemat tunturistit aja :lol: Mun tietääkseni tolla Pasikiainen- nimimerkillä kirjottavallakin oli joskus tunturi, mutta nyt amerikanlotja?



Kaimma nykyään on sitten mukavempaa maata sohvalla ja kattoa feisbuukkia kun liata kätensä mopon kanssa.

Re: Mopoilun nykytila

11.3.2015 12:43

Kyllä tääl Riksusa on saman verra mopoilijoita kuin aikaisemminkin. En itekkää ajanu talvella, koska a.) lunta sato aivan saatanasti ja b.) ei siinä olis ollut sitä ajamisen iloa, jota kaikki tavoittelevat. Kyllä näkee nyt, kun lumet suli ja aurinko paistaa ja on lämmintä, että sieltä talleista ne hissukseen alkaa tulla ulos.

Re: Mopoilun nykytila

11.3.2015 16:17

Siivoilin vähän tätä viestiä, sillä tarkoituksettomasti puhuin muutamasta tutusta pahaa. Viestin pääsisältö oli kuitenkin tämän kaltainen:
Kaksipyöräiset viedään nykyään aika usein liikkeeseen tai jätetään todella pitkäksi aikaa odottamaan korjaamismotivaatiota. Jopa putken tai takapyörän irroitus koetaan aika usein hommaksi, jota ei viitsitä tehdä jos ei ole pakko. Aika usein mopo joko hajoaa käsiin tai sitten käy liikkeessä huolloissa.
Viimeksi muokannut kusbe päivämäärä 2.5.2015 22:45, muokattu yhteensä 1 kerran