Mopoihin ja moposkoottereihin liittyvät jutut joille ei ole omaa aluetta. Myös mopoväen ajovarusteet.

Re: Miten oppisin parhaiten mopoista?

27.4.2013 22:18

Jep. Ehkä isoin muutos on tuo että johtojen ja liittimien määrä on kasvanut eksponentiaalisesti ja konetilat menneet todella ahtaaksi ja vittumaisiksi. Tommoset vähäsen "erikoisemmat" mekaaniset osat on nyt helppo käsittää kun vähän aikaa miettii mutta sähköjen kanssa ei tule kyllä monesti mitään ellei omista jonkinmoista tietomäärää sähköosien toiminnasta.

On nuo suunnittelijat kyllä typeriä. Tekniikka monimutkaistuu koko ajan ja ainakin mopoissa aivan turhaan. Mitä hemmetin hyötyä esim siitä detsien moric systeemistä on? Vanhalla ducatin normisysteemillä toimii aivan hyvin, lisäksi ei ole riskiä että moric boksin rajoittimen poraaminen kusee ja joutuu ostamaan 200-300e uuden boksin. Se lisäilmaventtiilikin varmasti aivan turha, kuten on tuo kaasarin lämmityskin. Lähinnä aiheuttaa vain turhaa vitutusta kaasaria ropatessa kun letkuista lurisee nestettä ja ainakin yamahoissa niissä on vakiona semmoiset vittumaiset klemmarit. Onhan tuo todettu että ilmankin tuota lämmitystä toimii.

Re: Miten oppisin parhaiten mopoista?

27.4.2013 23:49

On nuo suunnittelijat kyllä typeriä. blablabla


Sinällään ihmetyttää tämä nykynen suunnittelutyyli. Mopot tulisi koittaa pitää mopoina, eikä koittaa tehdä niistä mitään ultrakevytmoottoripyörää. Niin kauan kun maksiminopeus pysyy 45 km/h ei ole mitään järkeä tehdä perus puchilaista tai PVn konetta monimutkasempaa konetta. Runkokin on jossain supersportissa tai S1 mopon nopeuksille ihan tarpeeksi jämerä. Jarrujen kehittyminen on postiviinen juttu. Levyjarru on tuhannesti helpompi ja kivampi huoltaa mitä rumpu.

Mopoista saataisiin tehtyä todella laadukkaita halvalla jos joku tekisi.

Re: Miten oppisin parhaiten mopoista?

28.4.2013 0:06

Mopovalmistajat tekisivät näinkin mopoja mopoina jos EU-direktiivit sallivat sitä.
Nykyään mopon paino pitää olla vähintään 100kg. Niin joutuu vähän kaikkea tunkemaan mopoon jotta painorajaa tulee noudatettua.
Jos olisi vielä entisaikojen 50kg raja niin tykkejä ne mopot olisivat.
Kevyt runko ja nykyajan tekniikka, miettikää esim Supersportin tyylinen mopo ja joku 80cc Pro Race setti kiinni.. Nopeutta olisi vähintään 150kmh ja nouseva kuolleisuuskäyrä :lol:

Re: Miten oppisin parhaiten mopoista?

28.4.2013 0:10

Throttle kirjoitti:Mopovalmistajat tekisivät näinkin mopoja mopoina jos EU-direktiivit sallivat sitä.
Nykyään mopon paino pitää olla vähintään 100kg. Niin joutuu vähän kaikkea tunkemaan mopoon jotta painorajaa tulee noudatettua.
Toivottavasti edes heitit tämän läpällä. :lol:

Re: Miten oppisin parhaiten mopoista?

28.4.2013 0:13

Mä en enää uskalla edes kommentoida tähän, vähän sama kuin astuisi huoneeseen jonka seinät on vuorattu paskalla. Slerpa ja Palezu vetää niin lujaa että todetaan heidät voittajiksi, nyt ei pysty enempää.

Tämä on ainoa, ehkä enemmänkin se kirsikka, johon haluan vastauksen.
Throttle kirjoitti:Mopovalmistajat tekisivät näinkin mopoja mopoina jos EU-direktiivit sallivat sitä.
Nykyään mopon paino pitää olla vähintään 100kg. Niin joutuu vähän kaikkea tunkemaan mopoon jotta painorajaa tulee noudatettua.

Millä sienillä pääsee näin käsittämättömälle tripille?

Shape tykkää tästä.
Viimeksi muokannut Shape päivämäärä 28.4.2013 0:21, muokattu yhteensä 1 kerran
Syy: Tykkää tästä

Re: Miten oppisin parhaiten mopoista?

28.4.2013 0:49

Shape kirjoitti:
Throttle kirjoitti:Mopovalmistajat tekisivät näinkin mopoja mopoina jos EU-direktiivit sallivat sitä.
Nykyään mopon paino pitää olla vähintään 100kg. Niin joutuu vähän kaikkea tunkemaan mopoon jotta painorajaa tulee noudatettua.
Toivottavasti edes heitit tämän läpällä. :lol:

:nolo: :lol: Ei olisi pitänyt kirjoitella mitään väsyneenä.. Unohtui täysin että tossumopojakin valmistetaan edelleen liikenteeseen!! Näissä on ne 50 kiloa.
Mikä se direktiivi olikaan joka päätti Tuntureiden taivalin?

Re: Miten oppisin parhaiten mopoista?

28.4.2013 13:09

Mä en enää uskalla edes kommentoida tähän, vähän sama kuin astuisi huoneeseen jonka seinät on vuorattu paskalla. Slerpa ja Palezu vetää niin lujaa että todetaan heidät voittajiksi, nyt ei pysty enempää.
Vastaa nyt jotain.

Myönnän tai vaikenen jos olen väärässä. Se, että niin kauan kun moposta löytyy kaasari ja perus kärjetön sytkä, pitää mopon sellasena että sitä pystyy se kasarin mies korjaamaan. Kun mennään ruiskuihin, loppuu korjaajalta tietotaito. Mielestäni asia on näin.

Tavoitteenani ei ole "voittaa" väittelyitä, vaan keskustella asiasta, ja vielä mahdollisesti oppiakkin mahdollisimman paljon uutta. Useimmiten pienellä väittelyllä saa paljon enemmän tietoa irti mitä perus hölötyksellä. Suurin osa (ei kaikki) topiceista missä ei ole ollenkaan väittelyitä on suureksi osaksi todella hedelmätöntä jutustelua. Sanottakoon että tämän foorumin kautta olen oppinut mielettömän paljon asioita juuri tällästen tapausten kautta: joku (tai minä) selittää jotain mikä on toisen mielestä täyttä paskaa ja toinen oikasee sen, pari viestiä kinataan asiasta, ja toinen on väärässä.

Siinäkin asiassa pysyn kannassani, että nykymopot ovat suurilta osin ylivarusteltuja siihen verrattuna että laite kulkee 45km/h. Kantani olisi eri jos mopojen jarrujen ja rungon kehittyessä oltaisiin nostettu nopeus vaikka 60km/h. 45km/h ei tarvita kuutta vaihdetta, moottorinohjausta tms. Eikö noi nykymopot kulutakkin enemmän mitä jotkut vanhat vakiot?

Mikä se direktiivi olikaan joka päätti Tuntureiden taivalin?

Varmaan ettei kukaan noita enää ostanut. Puchilaista konetta kai lakattiin valmistamasta jollon siirryttiin moriniin ja siittä alamäki taisi alkaa?

Re: Miten oppisin parhaiten mopoista?

28.4.2013 15:24

Palezu kirjoitti:Jep. Ehkä isoin muutos on tuo että johtojen ja liittimien määrä on kasvanut eksponentiaalisesti ja konetilat menneet todella ahtaaksi ja vittumaisiksi. Tommoset vähäsen "erikoisemmat" mekaaniset osat on nyt helppo käsittää kun vähän aikaa miettii mutta sähköjen kanssa ei tule kyllä monesti mitään ellei omista jonkinmoista tietomäärää sähköosien toiminnasta.
On nuo suunnittelijat kyllä typeriä. Tekniikka monimutkaistuu koko ajan ja ainakin mopoissa aivan turhaan. Mitä hemmetin hyötyä esim siitä detsien moric systeemistä on? Vanhalla ducatin normisysteemillä toimii aivan hyvin, lisäksi ei ole riskiä että moric boksin rajoittimen poraaminen kusee ja joutuu ostamaan 200-300e uuden boksin. Se lisäilmaventtiilikin varmasti aivan turha, kuten on tuo kaasarin lämmityskin. Lähinnä aiheuttaa vain turhaa vitutusta kaasaria ropatessa kun letkuista lurisee nestettä ja ainakin yamahoissa niissä on vakiona semmoiset vittumaiset klemmarit. Onhan tuo todettu että ilmankin tuota lämmitystä toimii.

Jokaisella johdolla on tarkoitus siellä. Osilla on aika helposti käsitettävät nimet. Jännitteen säädin, vilkkurele, akunlataaja... Vaikeaa noita on varmasti sekoittaa. Sähkökaaviot löytyvät.

Kaasarinlämmittimestä sen verran, että on varsin perseestä talvella kun uusendurosta jäätyy kaasu yläasentoon 5km suoran jälkeen ja metrakitin putkella huutaa 13t kierroksessa kytkin pohjassa ja siitä pitäis viellä kääntyäkkin mutkassa.

Suunnittelijat on typeriä, eiköhän ne käyttäjät ole niitä typerimpiä. Onko boksia poratessa kellään tullut mieleen vaan avata sitä saatanan boksia ja katsoa sitä vastusta mikä pitää porata. Ei vaan perse eellä puuhun ja porataan paskasti mitattuna boksin ulkopuolelta vaan. Jos sen vastuksen vaan näkis ja vaikka nyppäis irti, eikö se aja saman asian. Sen jälkeen jos ei toimi niin kyllä siihen uuden samanlaisen vastuksen voi juottaa siihen. Vähän eri asia kuin lähteä poraamaan sokkona sitä boksia. Uus vastus on helpompi juottaa kiinni kuin korjata reikä piirilevyssä....

Liiallinen sähkökomponenttejen määrä perseestä, en usko. Ne hyvin pitkälle kestää ja samoin ne johdot. Jos vaikka siinä saakelin vuosihuollossa kattois ne johtojen kuorien pintojen kunnon ja vahvistaa teipillä jos on murentuneet. Samalla liittimet putsaa hapettumista ja toimii pitkään.

Derbissä ei kyllä ollut konetila kovin ahdas. Siinä mahtui tekemään kaiken tarpeellisen. Kaasarin irroituksen, suuttimien puhdistuksen, läppien tarkistuksen. Minarelleissa on vähän ahtaammin, mutta kyllä niissäkin mahtuu tekemään.
Derbissä ja monessa muussa uusendurossa on sähköt aikalailla samaa tasoa olleet 7-10 vuotta. Ei kehitys ole pahasta. Ruiskut ja moottorin ohjaukset tulkoot vaan. Ne kun yleistyy niin yleistyy ohjeet ja ohjelmat. Niitä voi sitten opetella käyttämään ne joita kiinnostaa.

Edit: Nykymopot kuluttaa enemmän, syy on yksinkertainen. Painoa on tullut lisää sen 50kg. Mopoilijoiden määrä on kasvanut niin paljon, että olen tyytyväinen nykyiseen kehityksen suuntaan. Mopoissa on hyvät jarrut, ne ovat isoja vahvalla rungolla ja hyvillä jarruilla. Mietikkää millai vilinä isomalla kaupungilla olisi jos siellä kaikki nykyiset mopolijat viilettäis menemään jollain suzuki pv:llä tai honda mankilla. En varmaan uskaltais mennä niiden sekaan ajamaan autolla. Sais pelätä milloin sieltä kopsahtaa miniohjus 80km/h kylkeen. Uus endurot on todella paljon helpompaa nähdä jo kokonsa puolesta saati sitten valojensa.

Re: Miten oppisin parhaiten mopoista?

28.4.2013 16:01

Suunnittelijat on typeriä, eiköhän ne käyttäjät ole niitä typerimpiä. Onko boksia poratessa kellään tullut mieleen vaan avata sitä saatanan boksia ja katsoa sitä vastusta mikä pitää porata.
Täatä olen samaa mieltä. Kuitenkin se mopo on tehty 45km/h nopeuksiin, ja sitä boksia ei ole tarkotettu porattavaksi.

Ei kehitys ole pahasta. Ruiskut ja moottorin ohjaukset tulkoot vaan. Ne kun yleistyy niin yleistyy ohjeet ja ohjelmat. Niitä voi sitten opetella käyttämään ne joita kiinnostaa.
Pitäisi ajatella että missä menee se raja miten hienoa tekniikkaa on järkevää laittaa 45 kulkevaan laitteeseen. Tietysti ruisku myy, ja sehän sitä tehtailijaa kiinnostaa.

Vähän sama tilanne on moottorisahoissa, ainakin Stihl tekee niitä ihme hi-tech sahojaan vaikka koko moderneiden moottorisahojen ajan ollaan päästy sillä perinteisellä rakenteella ilman ongelmia bensankulutuksen, kestävyyden tai muunkaan kanssa.

Nykymopot kuluttaa enemmän, syy on yksinkertainen. Painoa on tullut lisää sen 50kg.
Kuvittelisi silti että moottoripuolella tapahtunut kehitys pystyisi sen kulutuksen viemään samaan mitä 60-luvun koneet matapuristeisella koneella. Itse voisin ajatella että painon lisäksi kyse on siitä, että moderni kone on mopokäytössä todella hölmö. Varmaan päästäisiin reilusti alle 1 litran kulutuksiin jos kone tehtäisiin sitä 45km/h nopeutta silmällä pitäen eikä yliampuvasti.

Uus endurot on todella paljon helpompaa nähdä jo kokonsa puolesta saati sitten valojensa.
Valojen ja jarrujen kehitys on mielestäni positiivisin asia mitä mopon kehityksessä on tapahtunut koko mopon aikana. Vanhoillakin valoilla muut näkee minut mutta minä en näe mihinkään.

Re: Miten oppisin parhaiten mopoista?

28.4.2013 17:03

Sen verran puutun tähän että isäukko joka ajoi mopoaikansa pappatunturilla niin osasi etsiä viat ja osasi vielä korjatakkin ennen kuin minä osasin tehdä itse niitä asioita. En tiedä onko isäni sitten joku poikkeustapaus mutta traktoreita ja sen semmosia se roplailee ja hyvin se on noitten nykymopojen kanssa pärjänny jos on tarvinnu.

Re: Miten oppisin parhaiten mopoista?

28.4.2013 17:45

Kyllähän sitä pysyy osa, se vaan vaatii kärsivällisyyttä ja tarkkaavaisuutta. Eikä sitä että jumahtaa paikalleen tekniikassa. Uudet mopot vaan vaatii enemmän aikaa ja huolellisuutta. Todella harvoin taitaa olla sähköistä kiinni miksi mopo ei toimi, ellei ole itse tehnyt paskoja liitäntöjä. Yleensähän ne liikeessä kilometrihuolletut ovat pysyneet parhaimmassa kunnossa. Tietenkin niitä löytyy jotka ovat itse huoltaneet hyvin mopojaan ja jotka ovat yhtä hyvässä kunnossa myöskin.

Re: Miten oppisin parhaiten mopoista?

28.4.2013 18:28

Samppa1993 kirjoitti:
Suunnittelijat on typeriä, eiköhän ne käyttäjät ole niitä typerimpiä. Onko boksia poratessa kellään tullut mieleen vaan avata sitä saatanan boksia ja katsoa sitä vastusta mikä pitää porata. Ei vaan perse eellä puuhun ja porataan paskasti mitattuna boksin ulkopuolelta vaan. Jos sen vastuksen vaan näkis ja vaikka nyppäis irti, eikö se aja saman asian. Sen jälkeen jos ei toimi niin kyllä siihen uuden samanlaisen vastuksen voi juottaa siihen. Vähän eri asia kuin lähteä poraamaan sokkona sitä boksia. Uus vastus on helpompi juottaa kiinni kuin korjata reikä piirilevyssä....



Muistaakseni sitä moricia ei voinut avata, se on valettu täyteen epoksia kuten cdi boksit yleensä. Ja sehän porataan siitä moric tekstin O-kirjaimen kohdalta eli sentään mittaamista ei paljoa voi kusta.

Kaasarinlämmittimestä sen verran, että on varsin perseestä talvella kun uusendurosta jäätyy kaasu yläasentoon 5km suoran jälkeen ja metrakitin putkella huutaa 13t kierroksessa kytkin pohjassa ja siitä pitäis viellä kääntyäkkin mutkassa.


Taitaa olla ensimmäinen tapaus josta olen kuullut että kaasarin lämmityksestä ois ollu jotain hyötyä. Mopokaasarit on ollu ilman mitään lämmittimiä iät ja ajat ja hyvin ilmeisesti toimii. Eipä ole ollut mullakaan talvella mitään ongelmia lämmittämättömässä skootterin kaasarissa.

Derbissä ei kyllä ollut konetila kovin ahdas. Siinä mahtui tekemään kaiken tarpeellisen. Kaasarin irroituksen, suuttimien puhdistuksen, läppien tarkistuksen. Minarelleissa on vähän ahtaammin, mutta kyllä niissäkin mahtuu tekemään.
Derbissä ja monessa muussa uusendurossa on sähköt aikalailla samaa tasoa olleet 7-10 vuotta. Ei kehitys ole pahasta. Ruiskut ja moottorin ohjaukset tulkoot vaan. Ne kun yleistyy niin yleistyy ohjeet ja ohjelmat. Niitä voi sitten opetella käyttämään ne joita kiinnostaa.


Voihan sitä väkisin vängätä, mutta kyllä se vaan on niin että jos otetaan vaikka omista kokemuksista manki vs. uusi yamaha dt, niin mankin huolto oli silkkaa pilvillä tanssimista verrattuna detsin ropaamiseen. Vanhoissa mopoissa on riittävästi tilaa ympärillä ja toimenpiteet on helppoja. Uusissa mopoissa taas kaikki ängetty niin perkeleen ahtaasti. Ja siltikin ovat painavempia ja isoja rotteloita.

Eihän se kehitys olekkaan pahasta. Se vaan että, kuten onkin jo monesti mainittu, näiden 45kmh vehkeiden hirveä teknillistäminen alkaa tuntua jo melko älyttömältä. Nuo ruiskuskootterit on kyllä ihan hyviä ja niissä monimutkaisen tekniikan ymmärtääkin, mutta tuommoset ihme lisäilmaventtiilit, monimutkaiset ja kalliit moottorinohjausboksit, ajonestovärkit(peugeotin skootterien yleinen murhe kuulemma) sun muut vekottimet on aika turhia.

Re: Miten oppisin parhaiten mopoista?

28.4.2013 19:11

Tosiaan taitaa noi 300-500€ boksit olla dellorton ja efin bokseja. Vanhemmat morikit joista kait johto porattiin poikki o kirjaimen kohdalta eivät olleet niin kalliita. Samalla siihen sai nappirajoittimen jos vaan pysty kolvaamaan katkastuihin johtoihin jatkoa. Uudempiin löytyy netistä ohjeet, että nurkasta mitataan tietty matka ja porataan. Kaiken saa aina auki, kiinni laittaminen on vaikeampaa. Jos se on liimattu kiinni niin sitten leikataan liimauksista auki. Ellei oo kokonaan laatikkoa täyttäneet epoksilla :lol:
Edit: Tuossa on boksi ihan avattuna: http://www.youtube.com/watch?v=kzfAngBJjM0
Eli kyllä osan noista saa aukaistua.

Sitten taas tuohon kaasuttimen lämmittäjään. Eikat ne turhia voi olla jos niitä sinne laitetaan. Skootterissakin varmaan menee pari sähköjohtoa vastukselle joka lämmittää kaasutinta. Vanhoissa ilmajäähdytteisissä mopoissa ilma joka virtaa pytyn ohi kaasuttimelle ja osaltaan lämmittää kaasutinta. Samoin skoottereissa kone, joka on katteiden sisällä samassa tilassa missä kaasutin. Nestejäähdytetty uusenduro aika avoimella koneella ei taas kovin paljoa lämmitä kaasutinta. Lämmöt ei nouse korkeelle, pakasta 25 astetta. Siinä voi hyvin helposti luisti jäätyä ylä-astentoon.
Eihän ne pakollisia ole, mutta kyllä niistä hyötyä voi ihan kivasti olla.