Mopoihin ja moposkoottereihin liittyvät jutut joille ei ole omaa aluetta. Myös mopoväen ajovarusteet.

7.12.2010 20:38

Nyt on taas tämmöisen pidemmän viestin aika, eli tänään särkyi paljon.
Ajettiin kaverin kanssa kylänsuoraa n.45km/h (koska tie hyvin raiteinen ja jäässä). Huomasimme jo kaukaa, kun auto ajaa postin pihasta tiellepäin, mutta koska olimme etuajo-oikeutetulla tiellä, emme hidastaneet. Auto pysähtyy postin risteykseen, mutta kun kaverini on noin 3 metrin päässä, auto kurvaakin eteen. Hieman hirvitti katsoa, kun kaveri rysähtää auton kylkeen ja mopo ja mies lentää katteenpalasten saattelemana vastaantulevien kaistalle. Samalla tajusin, että kohta rytisee omalta osaltanikin. Juuri ennen kuin olisin osunut autoon, sain kammettua mopon jäiseltä raiteelta kyljelleen penkkaan. Autosta nousee n. 80 vuotias äijä ja rupee vittuilemaan että kolari oli muka meidän syy. Selitimme hänelle, kuinka asiat oikein olivat, mutta mies yht'äkkiä sanookin että kerran silminnäkijöitä ei ole, olemme vieläkin korvausvelvollisia. Onneksi meidän perässämme ajanut autoilija olikin pysähtynyt postin pihaan ja tuli kertomaan papparaiselle miten asiat oikeasti menivät.
Ja nyt sitten lista mitä hajosi:
Kaverin XPS:stä mm.:
Keula kiero
Runko kasassa
Etuvanne kiero
Katteet paskana
Kypärän visiiri paskana
Tanko vino
Ja minulta meni varmaankin säxän keula vinoksi.
No, asiat kumminkin kääntyivät oikeinpäin, ja nyt odotellaankin vahinkotarkastajaa.
BTW: Miksi täällä ei ole kolaritopicia? Eikös sen voisi lisätä vaikka kaatumistopiciin?

7.12.2010 20:40

Näinköhän meni keula vinoon kerta kylelles heitit vaan.. Ettei ois max pumput pyörähtäny t-paloissa.

8.12.2010 19:56

Enemmänkin uskon etuakselin vääntyneen, mutta mitenkä toi pumppujen pyörähys muka sais keulaa vinoon?

8.12.2010 20:00

Laita eturengas jalkojen väliin tiukasti ja käske kaverin rykiä tankoa sivuttaissuunnassa. Monesti on näin oiottu vinoja keuloja. Joku siellä vaan muljahtaa laittaen keulan vinoon, mutta näin monesti korjaantuu

8.12.2010 20:22

Mulla pevekis se eturengas vääntyy iha omin voiminki. :D

8.12.2010 20:24

Ei parane itse korjata kun kerrankin saan ilmaisen korjauksen ihan merkkiliikkeessä :lol: Kiitokset IF:ille.
Jos sattuu olemaan runko vaikka muista syistä vino, niin senkin saa samalla korjautettua :D

8.12.2010 20:29

Eiköhän se mene lunariin jos runko on kiero..

11.12.2010 16:53

JEEE, onnenpäivä PV leikkas justii sillon ku sille oli eniten tarvetta... -.-'

12.12.2010 14:59

Kaasuvaijeri rupesi metsäpolulla temppuilemaan, sitten kun sitä siellä metsän keskellä sormet jäässä räpläilin ja sain sen vihdoin kuntoon ja lähdin ajelemaan takaisin kylälle, niin enköhän vedä turvalleen sitten S-Marketin mutkaan ja kaasu- ja jarrukahva päin h*lvettiä, ohjaustanko vääntyi ja etukatteen tarra vähän repsalleen. Vasemmanpuoleinen takavilkkukin ilmeisesti sanonut sopimuksen irti tässä parin päivän aikana? :x

12.12.2010 15:17

http://www.motot.net/galleria/kuva20008/
Tee näin, eikä vilkut varmana petä. Kunnon kolvaus ja hyvä teippi päälle, varmana toimii.
Jos polttimo kyrvähtää niin pitää tietty tinailut irrottaa, mutta onneksi näin ei käy usein

15.12.2010 13:09

runkolaakerit ja kiertari laakeri sano kolinkolin ja mopo purkuun. onneksi on nuita varaosia..

18.12.2010 22:30

Käynnistyspoljin katkesi <3 onneks sai vielä työntämällä käyntiin.

19.12.2010 1:19

Hyvä tuuri, tuota ei nimittäin kovin usein kuule :lol:

19.12.2010 12:59

Mopo alkoi booailemaan 2km ajon jälkeen. Juuri olin pistänyt 110 suuttimen ja vaihtanut pipercrossin ja uuden kohon :x
Missä vika? (Toimii ryypyllä jotenkin, huiput laskenut 75-->65)

19.12.2010 13:18

Liian pieni suutin? Kaasari tukos roskista?