Pro-virittäminen

...puolikuuma-hitsaus vaikuttaisi ihan pätevältä keinolta....mutta kai ihan Migilläkin voi kokeilla?

Puolikuumahitsauksella itse tein. Ei ehkä olisi mitenkään välttämätöntä. Suurin osa taitaa vetää migillä kylmiltäänkin. Rasvat poistin asetoonikylvyllä.

Ja homma onnistui ilman yllätyksiä?

Puikkohitseihin näyttää löytyvän jos jonkinlaista valurauta-puikkoa, mutta kai ihan Migilläkin voi kokeilla?

Mä vedin ihan kylmiltään, näyttää kestävän ihan hyvin. Ei oo paljoo rasitusta että pääsis murtuilemaan. Jos puikolla vetelet, niin kahtoppas näitä: http://www.certanium.fi/certanium/valinnat/889sp.htm Noilla saa kuulemma hitsattua silakan kallioon kiinni ja jotkut pitävät riittävän edullisina ihan peruspuikoiksi. Ukko noita osti mutta ite en oo vielä päässy kokeilemaan.

Uutta pyttyä on varmasti hyvä hitsata sen vuoksi, ettei se ole imenyt itseensä kauheasti muuta rasvaa kuin sylinteriputkessa olevan säilytysrasvan. Kannattaisiko silti sylinteri hiekkapuhaltaa ja pestä kemiallisesti ennen hitsausta?

Ainahan se kannattaa pestä, mutta käsittääkseni rasvaa siitä ei saa kovin hyvästi veke kuin kuumentamalla. Mullakin kovasti räki ja pätki, mutta hiontaa ja uutta saumaa pikkuhiljaa päälle niin saa kyllä tehtyä. Hiekkapuhaltamisessa en nää kovin kamalasti hyötyä.

Ja vinkki vinkki, pikkuhiljaa pienilllä hepeillä edeten, jännityksiä syntyy satavarmaan jos yhtään pitempää siivua hitsaat. Mulla paukku pakopuolta hitsatessa ripoja kun alkoi kärsivällisyys loppumaan.

Kiitos vinkeistä!Noilla linkittämilläsi puikoilla onnistuu siis varmaan ihan tavallisen raudan liittäminen valurautaan ilman suurempia jekkuja?

Ainahan se kannattaa pestä, mutta käsittääkseni rasvaa siitä ei saa kovin hyvästi veke kuin kuumentamalla..

Jos puolikuumahitsaa, niin asetoonikylpy + puolikuumahitsaus poistaa kyllä siinämäärin ne rasvat, että ei varmasti aiheuta ongelmia. Sormista tulee melkeinpä siihen enempi rasvaa, kuin siinä sylinterissä enää on.

Mutta kyllähän imupuolen muokkaus ainakin onnistuu tommosella kehnolla puikkohitsillä ja ihan perus puikoillakin. Hiljalleen kun tekee, niin saa suht. kestävääkin. Enkä edes lämmittänyt sitä mitenkään erikseen. Tietty se siinä hitsatessa lämpeääkin. Jälki nyt ei ole mitään hyvää, mutta toimii.
Pytty oli myös vanha ja likainen.

Ainahan se kannattaa pestä, mutta käsittääkseni rasvaa siitä ei saa kovin hyvästi veke kuin kuumentamalla..

Jos puolikuumahitsaa, niin asetoonikylpy + puolikuumahitsaus poistaa kyllä siinämäärin ne rasvat, että ei varmasti aiheuta ongelmia. Sormista tulee melkeinpä siihen enempi rasvaa, kuin siinä sylinterissä enää on.

Jep mutta jos vetää kylmänä, niin se vissiin poistaa sen pintarasvan eikä kovinkaan paljoa sitä mikä on imeytynyt valurautaan. Se kun kovin hanakkaan imee sitä öljyä. Kuumentamalla ne lähtee sit höyrystymään, eikä sekään ihan hetkessä.

Kiitos vinkeistä!Noilla linkittämilläsi puikoilla onnistuu siis varmaan ihan tavallisen raudan liittäminen valurautaan ilman suurempia jekkuja?

Näin niille luvataan ja käsittääkseni onnistuukin ihan ok. Saa ne ihan magilla tahi normipuikoillakin räpsittyä kines ettei ongelmia synny, mutta ainahan nuo on paljon parempia.

Aattelin kysyä viisaammilta, kun on tullu mietittyä taas kaikenlaista 2t koneisiin liittyvää.
Kuinkahan hullu idea olisi viivästyttää liipaisupulssia, silloin kun kone käy pienillä kierroksilla?

Mielessä on käynyt myös kietarin valmistus itse, mutta mitähän materiaalia kannattaisi kokeilla?
Takomalla, sitten koneistamalla ja lämpökäsittelemällä+lasikuulapuhallus saisi tietenkin parhaan loppputuloksen, mutta näin helpomman kautta...

Aattelin kysyä viisaammilta, kun on tullu mietittyä taas kaikenlaista 2t koneisiin liittyvää.
Kuinkahan hullu idea olisi viivästyttää liipaisupulssia, silloin kun kone käy pienillä kierroksilla?...

Juuri tällä systeemillä toimii tuhannet CDI-boksit, eli ei lainkaan hullu muuta on keksitty jo.

Tulipas tässä semmonen mieleen, että minkälainen se kannattas olla rajoitinläppien muoto? Itellä on aquan läppärungossa rajoitinläpät "suorat", eli vain juuressa on mutkaa. Useinhan näkee että rajoittimet ovat tasaisesti kaartuvia, mutta onko se parempi kuin suora tai vaikka muuten suora, mutta kärjestä lisää avautuva? Paremmuudellahan tässä tarkoitetaan läppien parempaa käytöstä(parempaa kierroskestävyyttä) ja parempaa virtaavuutta.

Omat läpät eivät tunnu kierroksia kestävän, 0,4mm paksu karboniitti putoaa pelistä pois jo heti kohta kymppitonnin jälkeen. Varmaan avautuman pienentäminen(jälleen) auttaa, mutta josko rajoitinläpillä saisi tehtyä jotain...

Ja vielä omaa spekulaatiota, että kaarevalla rajoittimella läppä voisi lähteä palautumaan nätimmin, koska se on taipunut koko pituudeltaan auki ollessaan. Mutta siinäkin on vaarana ylitaipuminen, siis läpän kärki saakin liikaa vauhtia ja koko läppä taipuukin "väärin päin" kaarelle juuri ennen sulkeutumista, eikä sulkeudu optimaalisesti. Suoralla rajoitinläpällä tätä ongelmaa ei sitten olisi, koska auki ollessaan läppä on jännittynyt vain juuresta. Sulkeutuessaan läpän kärki vain seuraa mukana ja läppä sulkeutuu siististi.

Tulipas tässä semmonen mieleen, että minkälainen se kannattas olla rajoitinläppien muoto? Itellä on aquan läppärungossa rajoitinläpät "suorat", eli vain juuressa on mutkaa. Useinhan näkee että rajoittimet ovat tasaisesti kaartuvia, mutta onko se parempi kuin suora tai vaikka muuten suora, mutta kärjestä lisää avautuva? Paremmuudellahan tässä tarkoitetaan läppien parempaa käytöstä(parempaa kierroskestävyyttä) ja parempaa virtaavuutta...

Musta rajoitinläpän muoto tulisi aina olla tasaisesti kaartuva, jolloin kokonaistaipuma jakaantuu pidemmälle alalle, eikä yksittäisiä suuremman rasituksen alaisia kohtia pääse muodostumaan. Mikäli läppä joutuisi taipumaan ainoastaan ihan läpän juuresta, se musta kyllä katkeaa nopeammin verrattaessa ensimmäiseen vaihtoehtoon. Siis verrattaessa samaa läppämateriaalia.

Muodosta, että nimenomaan tasaisesti kaartuva rajoitin. Helpoimmin tuon saa naputeltua sopivan kaarevan tuen päällä, jolla nousu läpälle saadaan halutuksi. (lyhtypylväs yms.)

Toisaalta, onhan myynnissä läppärunkoja, joista rajoittimet puuttuu kokonaan, mutta mulla on aika vahva epäilys niiden kestosta ja veikkaan, että ne on ainoastaan maksimivirtausta silmällä pitäen rakennettuja ja tarkoitettu käyttöön jossa läpät vaihdetaan usein. Virtausvastuksissa tulee kylläkin helpommin takkiin tolla kaarevalla, mutta ei kait sitä kestävyyttäkään kannata kokonaan sivuttaa. Virtausvastuksia kun saattaa saada vähennettyä siitä läppärungosta muullakin tavoin.

Virtausvastuksissa tulee kylläkin helpommin takkiin tolla kaarevalla, mutta ei kait sitä kestävyyttäkään kannata kokonaan sivuttaa. Virtausvastuksia kun saattaa saada vähennettyä siitä läppärungosta muullakin tavoin.

Kompromissi taitaa olla se oikea. Elikkä tasainen kaarros alkuun, ja rajoitin suoristuu loppua kohden.

Mutta saakos sitä kierroskestävyyttä rajoitinläpän muodolla lisättyä???

Koittakaapas joku laittaa sarana siihen läpän juureen, ja pieni jousi vaikka kynästä siihen. Ei tarvi sen läpän niin taipua.

Koittakaapas joku laittaa sarana siihen läpän juureen, ja pieni jousi vaikka kynästä siihen. Ei tarvi sen läpän niin taipua.

Nyt ei voi olla enää ihan varma että onko Sarvi ruvennut harrastamaan huumoria Kun on tavallaan toteuttamiskelpoinen idea, mutta että kynän jousi

Mutta sitten ihan tälleen asian viereen, että onkos kuinka moni teistä harrastanut kaasarin neulojen valmistusta? Itsellä on asiasta vain hyviä kokemuksia vaikka valmistusmenetelmät ovatkin varsin alkeelliset: pylväsporakone(tai käsipora ruuvipenkissä) ja rälläkkä. neula-aihiona toimii messinkijuotostanko, sattuu olemaan juuri oikean paksuista. Itse aloin neuloja tehdä siinä vaiheessa kun ostamissani kaasareissa neulat oli pilattu hiomalla kärki liian ohueksi, josta seurauksena valtavaa röpellystä puolikaasulla. Lisäpotkua neulan valmistukseen antoi valmiiden neulojen hinnat, jotka ovat jotain aika huimaa.
Omavalmisteneulalla mopon käytös on molemmilla(juu, kaksi kertaa vasta on tullut neula sorvailtua) kerroilla parantunut huomattavasti.

ps. kohta pääsee leikkimään motalla