Kokemukset, mielipiteet, mallikohtaiset kysymykset yms piikkeihin liittyvä...

Alueen säännöt

Tämä alue on tarkoitettu kevytmoottoripyöriin liittyvälle yleiskeskustelulle, kaikki tekniikkaan liittyvä omalle alueelleen!

Re: Pienet kysymykset

4.10.2012 15:07

Videota vähä hankala kuvata, ku en omista kameraa, mutta tänää kävin sen 115 suuttimen hakemassa. Samalla neulan sokan laitoin alimmasta lovesta keskelle, koska kävi hieman rikkaalla alhaalta.
Nyt kokeilemassa kävin, niin heti huomasi että alaalta ja keskeltä oli paljon laiskempi, mutta huippuja kokeillessa ei yläältä enää pätkinyt, ja kiihdyttäminenkin onnistui hieman paremmin. Kiihdyttäessä silti täyskaasu vetää hieman köyhästin, mutta ihan vähän kaasua laskiessa lähtee paremmin. Pitää kattoa jos sais ilmaruuvilal säädettyä kohilleen, 1,5 oli auki aluksi, ja myöhemmin 1. Eroa en oikeastaan huomannut.
Ylämäkeen oli kyllä armottoman laiska, ei ollut väliä oliko kaasua 1/2 vai kokokaasu, johtuisiko neulasta, jos mahdollisestin menikin hieman laihalle?
Mutta tuo oire mikä nyt on vielä pieni, ja aiemmin isompi on sama, kuin ajaisi 6 vaihteella ylämäkeen pienellä kaasulla, ja sitten laittaa kaasun pohjaan -> ei vedä. Joskin tapahtuu minulla myös korkeammilla kierroksilla.

Edittiä vielä sen verta, että tyhjäkäynnillä kierrokset palautuvat paljon hitaammin, ja tulppa oli vähän ottanut valkoista väriä, eli tulppakin sitämieltä että laihalla käy.
Myöskin meinasi sammua kun iso vaihte+pienet kierrokset ja kaasun laittoi pohjaan, mutta normaalia? vai ei?
Myöskin mietin, että haittaako jos kaasarin ja ilmanputsarin välinen letku vuotaa? Ei pitäisi vuotaa, enkä usko että haittaa, mutta kyllähän senkin varulta voisi tarkistaa.

Re: Pienet kysymykset

4.10.2012 16:47

kaneli2 kirjoitti:Myöskin meinasi sammua kun iso vaihte+pienet kierrokset ja kaasun laittoi pohjaan, mutta normaalia? vai ei?
Myöskin mietin, että haittaako jos kaasarin ja ilmanputsarin välinen letku vuotaa? Ei pitäisi vuotaa, enkä usko että haittaa, mutta kyllähän senkin varulta voisi tarkistaa.

Säädöt kun on kohdallaan niin ei tee noin. Ja ei haittaa vaikka vuotaa kaasarin ja ilmanputsarin välistä. Ihtelläkin suurehko repeytymä siinä.. Jesaria vaan päällä :lol:

Re: Pienet kysymykset

5.10.2012 7:02

Ei ois kellää tietoa mistä sais tilattua uude hussen takalipan?

Re: Pienet kysymykset

5.10.2012 13:13

Googlaa vaikka husqvarna takalippa ja siitä hakemaan. Noita löytyy monien valmistajien tekemänä, esim. Ufo ja Polisport. Alkuperäisiä saanee heinolta ja mp racingilta, samaa kamaa ne kaikki on. Käytettynäkin pyörii usein noita.

Re: Pienet kysymykset

5.10.2012 19:35

Löysin jo 24mx sivulta ja tilasinki makso 35,60e postikuluineen ;)

Re: Pienet kysymykset

6.10.2012 13:13

Jos akku on vähissä niin kuuluuko y.p.v.s:n tarkistusääntä. Ei nimittäin nyt kuulu ja valot palaa himmeästi virrat päällä koten akku luultavasti vähissä. Vai onko y.p.v.s mennyt paskaksi tuolla tallissä.

Re: Pienet kysymykset

6.10.2012 15:59

Nyt vähän oudompi kysymys taas! Toimiskohan noi säädettävät mopojen kierrosrajoittimet kuinka hyvin kemmussa? Mietinnässä ois viriosaa teharista aina edelleen isompaan kaasariin, vhm-kanteen, v-force3 yms. Rajoittimen tulisi siis estää tarvittaessa kierrosten nousemista suurimmalle tehoalueelle asti, eli: jos virkavalta haluaa kokeilla laitonta peliäsi ja pahemmassa tapauksessa passittaa suoraapäätä katsastukseen penkitettäväksi, niin napsauttaa rajoittimen päälle, ettei pyörästä saada kuin maksimissa se 11kW! Rajoitin ois saatavilla, mutta kuinkakohan kannattavaa yrittää tuollaista asentaa?

http://www.mc-scatter.com/product_info. ... ts_id=7326

Tuollainen siis :)

Re: Pienet kysymykset

6.10.2012 16:06

Samanlaillahan se katkoo virtaa kevarissa niinku mopossakin. Ja kannattaahan se tommonen olla jos siellä päin poliisit on ennenkin penkitykseen vieny pyöriä.

Re: Pienet kysymykset

6.10.2012 16:20

Empä itte ainakaan ole huomannut mitään eroa pyörän toiminnassa. Ja oma kysymys:
jos vien hussesta kilven konttorille, niin saako sen vasta vuoden päästä takasin niinkuin mopoissa? Vai voinko hakea sen heti keväällä?

Re: Pienet kysymykset

6.10.2012 17:03

Nelitahdissa ainakin huomaa selkeästi eron 95:n ja 99:n välillä. Käy selkeesti tasasemmin.
Tuo 99 oktaaninen Vpowerihan kestää enemmän puristusta, ja näin ollen sillä saisi enemmän koneesta irti. Tosin ei paljoa vaikuta vakio sylintereillä.

Re: Pienet kysymykset

6.10.2012 20:31

Saako jarruvalon herkkyyttä jotenkin säädettyä ku nyt vilkkuu pienestäki töyssystä ku ajaa eli ei tarvitse polkimen liikkua kuin pari milliä niin jarruvalo alkaa palamaan.

Re: Pienet kysymykset

6.10.2012 20:39

Anonyymi122 kirjoitti:Aloin tuossa miettimään, että onko Shellin V-Power-bensalla olennaisesti eroa tavalliseen 98E:hen? V-Powerhan on 99E. tai niin ainakin lukee siinä Shellin lapussa, mikä on sen bensapistoolin yläpuolella Mutta niin, siis mitä olennaista eroa näillä on?

Ei ole väliä vakiossa mitä käyttää, oktaaneja vähintään 99 (saattaa olla jopa yli 100 riippuen erästä mitä tankissa on) ja kehuuvat et ei karstota konetta niin herkästi ja et muutenkin pitää koneen puhtaampana, ite ajan sillä ihan fiilispohjalta kun on niin paskaa bensaa noi e10 litkut mitä normiasemilta saa.
Rajis- kirjoitti:Empä itte ainakaan ole huomannut mitään eroa pyörän toiminnassa. Ja oma kysymys:
jos vien hussesta kilven konttorille, niin saako sen vasta vuoden päästä takasin niinkuin mopoissa? Vai voinko hakea sen heti keväällä?
En ole kuullut, että tota prätkissä käytettäisiin, ja voit kiertää ton laittamalla isäsi nimiin eli hänet omistajaksi ni saat viimeistään silleen heti kilvet takas jos ei muuten onnistu ;)
Läbä kirjoitti:Saako jarruvalon herkkyyttä jotenkin säädettyä ku nyt vilkkuu pienestäki töyssystä ku ajaa eli ei tarvitse polkimen liikkua kuin pari milliä niin jarruvalo alkaa palamaan.
Pitäs siinä olla joku kierrettävä säätö millä saa toimii vähemmän herkästi.

Kattele sitä anturia ni hiffaat kyllä miten pelaa jos siitä säätö löytyy.

Re: Pienet kysymykset

6.10.2012 22:35

Clutch kirjoitti:Nelitahdissa ainakin huomaa selkeästi eron 95:n ja 99:n välillä. Käy selkeesti tasasemmin.
Tuo 99 oktaaninen Vpowerihan kestää enemmän puristusta, ja näin ollen sillä saisi enemmän koneesta irti. Tosin ei paljoa vaikuta vakio sylintereillä.

Tasaisemmin? Eihän nyt oktaaniluku käynnin tasaisuuteen vaikuta, paitsi jos nyt 95 bensalla nakuttaa, jota suuresti epäilen..

Re: Pienet kysymykset

6.10.2012 23:20

No kyllä vaan käy tasasemmin kone, tiedä sitten tarkempia perusteluja taikka syitä kun en pahemmin bensoja tutkistellut. Mutta entisellä mopolla, Mz:lla, Hyosungil kävi selkeästi tasaisemmin vpowerilla kun ysivitosella.

Re: Pienet kysymykset

7.10.2012 15:16

Pitäis rengas käydä vaihtamassa liikkeessä. Pitääkö ratas ja jarrulevy irroittaa, vai voiko jättää paikalleen?

Entä milläs aineella sais puhdistettua helpoiten keskiön ja pinnat. Esim. kaikkia pinnoja en millään jaksa hinkata yksitellen, niin toimiikö joku liuotinpesuaine oikeasti noita kaikenmaailman öljyjä vastaan? Tähänmenmennessä on kaikki liuotinpesuaineet ollut täysin tehottomia tota öljyä vastaan.