29.6.2014 21:36
Mika Kallio nousi upeasti palkintopallille ratamoottoripyöräilyn MM-kauden kahdeksannessa osakilpailussa Hollannin Assenissa lauantaina.
Kallio oli dramaattisessa ja vaihtelevassa sadesäässä ajetun osakilpailun kolmas.
- Kisassa olisi voinut olla eväitä parempaankin, ellen olisi ajanut ensimmäisellä kierroksella leveäksi ja nurmikolle. Kaatuminen oli tilanteessa enemmän kuin lähellä ja tipahdin saman tien kympin sakin ulkopuolelle, kolmantena tuolloin ajanut Kallio harmitteli.
- Alussa, ensimmäisen kymmenen kierroksen aikana ajaminen ei tuntunut yhtään hyvältä. Satoi vettä, enkä saanut takarenkaalle pitoa. Pyörä ei myöskään tuntunut säätöjen osalta hyvältä.
- Sitten kun rata alkoi pikku hiljaa kuivua ja radalle tuli kuiva linja, kierrosaikani alko... Lue uutinen!