15.5.2012 17:06
Marko Tarkkalan viikonloppu enduron MM-sarjan neljännessä kilpailussa Portugalin Torres Vedrasissa oli hienoisen nousujohteinen. Lauantaina loppilainen sijoittui vaatimattomasti yhdeksänneksi, mutta sunnuntainamies nousi sijalle seitsemän.
Kilpailuviikonlopun aloittava perjantai-illan Supertest antoi jo odottaa mieheltä vahvoja tuloksia: - Olen jollain tapaa aina epäonnistunut Supertestillä. Kyseessähän on vain muutaman minuutin pyrähdys perjantai-iltana yleisön iloksi. Nyt sain kuitenkin alle ehjän suorituksen ja näin hyvän alun kilpailuviikonlopulle. Lauantaina kuitenkaan erikoiskoeaikani eivät riittäneet yhdeksättä sijaa korkeammalle. Luokassani oli todella tasaista, joten vaikka ajoni parani huomattavasti, sijoitukseni tulostaulukossa ei ikävä kyllä merkittävä... Lue uutinen!