25.5.2011 21:24
Harri Kullas piti kahdeksannen paikkansa MM-pisteissä, kun motocrossin MX2-luokan MM-sarja jatkui Suomen aikaa myöhään sunnuntaina Brasiliassa. Kullas ajoi Indaiatubassa käydyssä kauden neljännessä osakilpailussa yhteistulosten kymmenenneksi oltuaan ensimmäisessä erässä 11:s ja toisessa yhdeksäs.
- Olin ensimmäisen erän startissa 11:s, ja sillä sijalla pysyin koko erän. En vain jostain syystä pystynyt iskemään edelläni ajaneista ranskalaisista Jordi Tixierista ja Christophe Charlierista ohi. Näin heidät koko ajan edelläni, mutten vain päässyt ohi, Kullas kertoi.
- Toisen erän starttini oli hyvä, kun olin alussa neljäntenä. Tipuin viidenneksi, mutta kaaduin ensimmäisen kierroksen lopussa. sTipuin 16:ksi, mistä nousin ruutulipulle yhdeksänneksi.
MX2-... Lue uutinen!