Keskustelu tiettyyn merkkiin tai malliin liittyvistä mopoasioista.

Alueen säännöt

Tälle pääalueelle kirjoitetaan ne merkkikohtaiset asiat, jotka käsittelevät sellaisia merkkejä joille ei ole omaa ala-aluetta.

Mikäli pyörällesi on listassa ala-alue, käytä sitä tämän sivun sijaan

Re: Apollo Orion RX 50

12.7.2012 16:09

^^ Ei ajeta, avokauppa (onneks). Peruin kaupan ja moto saa luvan lähteä sinne jonne päivä ei paista.
Kamelin selän katkaisi katkennut käynnistyspolkimen kiinnitys. Moto olisi tarvinnut lähettää kaukokiidolla takuuhuoltoon +150km:n päähän joko Saloon tai Hämeenlinnaan. Maahantuojan sivut ilmoittaa komeasti kotikaupungissani olevan moton huoltoliikkeitä kaksinkin kappalein. Vaan ei ole. Molemmat ovat irtisanoutuneet helkaman moottoriajoneuvojen huolloista pari vuotta sitten.

Kiitoksia vastauksista, koittakaahan pärjäillä omienne kanssa :lol:

-edit-

Maahantuoja teki sen verran hyvän vastaantulemisen asiassa, sekä korjasi havaitut viat, kuljetuskin Saloon ja takaisin rahtivapaasti että ollaan jutuissa mukana sittenkin. Sain ohjeistukset kaasarin kurin poistoonkin.
Viimeksi muokannut talkkari päivämäärä 25.7.2012 20:17, muokattu yhteensä 1 kerran

Re: Apollo Orion RX 50

12.7.2012 20:38

Juu johan tässä on pärjäilty jo yli 10tkm. :D Ja kun nyt kerta purit kaupan todennäköisesti säästät monta autotallissa vietettyä tuntia ajamista varten.

Re: Apollo Orion RX 50

12.7.2012 21:36

Mites orion pojilla sujuu, onkos orskut toiminut, ihme kyllä itse säästyin vioitta koko omistusaikani! :)

Re: Apollo Orion RX 50

14.7.2012 11:43

Sanokaas onko oris 5mm vai 6mm suutin ku en ite oo kotona ja oon tilaamas suutinta..

Re: Apollo Orion RX 50

14.7.2012 22:24

4mm kierre..

Re: takakate

15.7.2012 13:12

Mistäköhän saisi hommattua tuohon orioniin takakatteita, kun itsellä vasen takakate halki ?

Re: Apollo Orion RX 50

15.7.2012 18:25

Smartialta, Kone-Glansilta tai sitten Orionmotorsilta.

Re: Apollo Orion RX 50

16.7.2012 8:13

ProRaCc70 kirjoitti:ihme kyllä itse säästyin vioitta koko omistusaikani! :)

Vertaappa vaikka huvikses kilometrejä. Mä oon ajanu vajaa 12tkm ja sä ajoit 1.2tkm? Ja vielä vaihdoit koneen jossain välissä, että ei ihmekkään jos ei tullu vikoja ja etkös se sinä ollut joka valitteli, kun ei mopo pysynyt käynnissä?
Vaikka ei itelläkään mitään ihmeempiä vikoja ole tossa ollut, aina päässyt kotiin ajamalla.

Re: Apollo Orion RX 50

16.7.2012 10:26

Ihmettelen myös, että jos säästyy vioilta niin miksi lähteä vaihtamaan toimivaa peliä toiseen.

Re: Apollo Orion RX 50

16.7.2012 11:24

Koska kaverit ei tiedä mitään muutaku derpi ja kaikki muut on kiinalaista paskaa.
Loppupeleis ei kyllä vauhdin takia kannata mopoa vaihtaan.. :D Meinaan mopot ei kulje millään pyttysarjalla yhtään minnekään olkoot mikä mopo vaan. unohdetaa 110parmakit
Mun mielest orion on kyl parhaimman näkösiä mopoja kun on ja osaavan käsissä hyvä peli.

Re: Apollo Orion RX 50

16.7.2012 11:33

TH3R1PP3R kirjoitti:Smartialta, Kone-Glansilta tai sitten Orionmotorsilta.

Kiitokset !

Re: Apollo Orion RX 50

16.7.2012 14:56

Clutch kirjoitti:Koska kaverit ei tiedä mitään muutaku derpi ja kaikki muut on kiinalaista paskaa.
Loppupeleis ei kyllä vauhdin takia kannata mopoa vaihtaan.. :D Meinaan mopot ei kulje millään pyttysarjalla yhtään minnekään olkoot mikä mopo vaan. unohdetaa 110parmakit
Mun mielest orion on kyl parhaimman näkösiä mopoja kun on ja osaavan käsissä hyvä peli.

Omasta mielestä Orsku on myös perhanan hyvä ajaa. Kaverin detsonia ja toisen tyypin X-Racea olen kokeillu mut ei ne ollu omasta mielestä yhtä jykevän olosia ku Orioni.

Re: Apollo Orion RX 50

16.7.2012 16:47

Niih ja ajoasento on kyllä hyvä :P

Re: Apollo Orion RX 50

17.7.2012 15:11

Juu mää valittelin, mut olin vää hölmö sillo ku oli kiireit ja piti myyntii laittaa ja ''hajos'' ja meni hermot, en kehtaa tosiaa sanoo mikä oli :lol:
Mut voin muute vannoo et 2-t:ssä on helvetin vaikee säätää säätöi, esim derbissäki nii hito vaikees paikas kaasari et sielt sitä neulaa vaa säätämää :)
Nii ja sori OT :|

Re: Apollo Orion RX 50

17.7.2012 17:03

Toisaalta voi ajatella siltäki kantilta et ku hommaa tällasen mopon mitä pitää tämän tästä vähän värkätä nii ainaki oppii jotaki tekemään itekki eikä tartte ensimmäisenä olla viemässä lähimmälle korjaamolle. ;)