Keskustelu tiettyyn merkkiin tai malliin liittyvistä mopoasioista.

Alueen säännöt

Tälle pääalueelle kirjoitetaan ne merkkikohtaiset asiat, jotka käsittelevät sellaisia merkkejä joille ei ole omaa ala-aluetta.

Mikäli pyörällesi on listassa ala-alue, käytä sitä tämän sivun sijaan

Re: Aprilia RX/MX

2.10.2011 16:12

Ei tarvii kirjottaa joka viestiin samaa asiaa. Vielä muistutan KÄÄNSIN REILUSTI SEOSRUUVISTA.
En jaksa tähän enään jankuttaa sitä samaa, pysy mahdottomissa kuvitelmissasi, tai tule järkiisi, ota kaasarin halkieikkauskuva käteen, ja totea ettei se ruuvi vaikuta, vaikka kuinka reippaasti sitä jenkailisit suuntaan tai toiseen.

Ja neula toimii itseasiassa 1/4 osa kaasulla.
Neulan vaikutus alkaa 1/4 kaasulla, tai oikeastaan jopa sitä ennen. Kutakuinkin neulan vaikutus alkaa suunnilleen siitä, mihin seosruuvin vaikutus loppuu. Siinä on se lyhyt avauma, jossa ne vaikuttavat päällekkäin. 1/2 kaasulla vaikutus on suurin, ja siitä puolikaasusta eteenpäin sen vaikutus pienenee, ja 3/4 kaasulla ja siitä eteenpäin se ei sitten enään erityisemmin vaikutakkaan.

Suosittelisin, että luet Tiittasen kirjasta sen kaasuttimen säätö osion. Sivu 104 on täyttä asiaa, siinä ei ole liikaa lukemista, ja siinä tulee kutakuinkin kaikki ohjeet, mitä kaasarin säädöstä pitää tietää. Pensapinnan säätöjutuista ei kannata välittää, koska sitä ei yleensä säädetä oikeen mihinkään suuntaan.

mitä tekisit jos ennen piikin alkua röpöttää ihan hirveesti mutta täyskaasulla ajettaessa ei saa tarpeeks bensaa? Neula ylös ja isompi suutin?
Joo, nämä on näitä vittumaisimpia tilanteita mitä kaasarin säädössä tulee vastaan. Ite joskus kaverin mopoa säätelin, ja oli vähän samanmoisia oireita. Ohjeita näin netin välityksellä on vähän hankala antaa, koska en tiedä miten se mopo käyttäytyy, mitä ääniä pitää, miten kulkee yms. yms.

Ensiksi pitäisi tietää, että kiihdytys ilmeisesti tehdään koko ajan kaasu pohjassa? Jos tehdään, ei säädetä mitään muuta kuin suutinta, koska muut eivät siinä kohtaa enää vaikuta paljoa seoksen syntyyn. Siitä sitten koittamaan vaikka pienemmällä suuttimella mitä mopedi sanoo, jos meni paremmaksi, hyvä, jos huonommaksi, laitetaan se isompi suutin takasin, ja aletaan koittamaan niitä isompia suuttimia.

Re: Aprilia RX/MX

2.10.2011 19:24

Niin siis just tarkotin tuota 1/4-3/4 juttua. Ja toisekseen, oon tietäny jo ennen meidän syvällisiä keskusteluja miten kaasari toimii ja mikä vaikuttaa mihinkin. Se miksi mulla se mopo ei lähteny kiertämään voi johtui aika varmasti siitä että seosruuvi oli jäänyt paljon auki eli kävi hyvin laihalla, lämpötila oli päivisin siinä -25, eli bensan puute oli siinä vikana. Tyhjäkäyntipiirihän vaikuttaa joka kierrosaluella toisin kuin pääsuutin jonka sinä tiedät mutta toiset ei välttämättä. Eli minulla mopo ei edes yrittänyt nostaa kierroksia, kunnes tyhjäkäynnin sai kohdilleen. GG. ;)

Re: Aprilia RX/MX

2.10.2011 21:23

Koitetaanpas edelleen pysyä asialinjalla, asiat riitelevät eivätkä ihmiset. Sinänsä syvällisempi spekulointi kaasuttimen toiminnasta sopisi paremmin vaikkapa tekniikkapuolen kaasutintopikkiin.

Re: Aprilia RX/MX

2.10.2011 21:54

Koitetaanpas edelleen pysyä asialinjalla, asiat riitelevät eivätkä ihmiset.
Totta kai, emmekö sitten ole pysyneet? Ei minulla täällä ole mitään henkilkökohtaista ketään vastaan. Sanon vai miten asiat on, ja pyrin siihen, että muutkin ymmärtävät miten ne ovat. Kirjoitus asuni voi paikotellen olla jonkun mielestä jotenkin loukkaavaa, mutta se ei ole tietenkään. Tarkotukseni on se, että ihmiset käsittäisi siitä kaasuttimesta jotain. TOinen syy miksi vastailen tähän omastakin mielestä typerään itsestäänselvyyden jankkaamiseen on se, että ei ole parempaakaan tekemistä. Toivottavasti tästäkin olisi sentään jollekkin hyötyä, ja joku saisi moponsa säätöihin.

Ja toisekseen, oon tietäny jo ennen meidän syvällisiä keskusteluja miten kaasari toimii ja mikä vaikuttaa mihinkin.
Ei millään pahalla, mutta itse en menisi tästä takuuseen ainakaan antamasi näytön perusteella. Esimerkiksi pari argumenttiasi on sotinut tätä kaasaritietämystä vastaan:

"Minkä takia kaasarin kyljessä on tyhjäkäyntiruuvi? Taitaa olla ihan turhaan siinä jos seosruuvilla se tyhjäkäynti säädetään."

"Tyhjäkäyntipiirihän vaikuttaa joka kierrosaluella"

Edelleen. Sinun ja monen muun tapauksessa kannattaa lukea se Tiittasen kirjan kaasari osuus. Siinä on todella kansantajuisesti kerrottu miten homma sujuu kaasuttimessa. Kaikkein helpoimmalla päästäisiin ja oltaisiin päästy jos olisit lueskellut sen. SIellä on kaikki mitä minä olen tänne kirjotellut, ja paljon enemmän. Tuossa linkki: http://www.mediafire.com/?4i1zjehymyi

Tyhjäkäyntipiirihän vaikuttaa joka kierrosaluella
Tyhjäkäyntipiirin vaikutus kutistuu mitättömäksi jo 1/4 kaasun paikkeilla, ja viimeistään 1/2 kaasun paikkeilla, joten ei. Ja ilmeisesti tarkoitit kierrosalueella kaasun avaumaa?

Nyt nopsaan lataamaan se Tiittasen kirja ja lueskelemaan kaasarista. Se kaiketikkin selventää sinulle kaiken.

Re: Aprilia RX/MX

3.10.2011 17:36

Slerpa kiitos yksityiskohtaisesta selittämisestä, nyt on mopo säädöissä ja toimii hyvin.

Re: Aprilia RX/MX

3.10.2011 17:57

Eikös me aikalailla asiassa pysytty? Missään vaiheessa ei ollut loukkaavaa tekstiä ja yms. Tuossa minun seosruuvitapauksessa oli poikkeus. Sitten ON TOPIC: Nyt kun on jo tämmösiä viileempiä kelejä niin mopossa on liian pieni suutin vakiona kesälläkin niin kuinka paljon isompi suutin MAX pitää olla. Kesäkeleillä varmaan 2 numeroa isompi olis sopiva mutta kuinka paljon te olette isontaneet suutinkokoa? Ei huvittas tilailla hirveesti noita suuttimia mopoihin kun vie toiset vehkeet rahaa kanssa :S ja sit, mittariston valot välkkyy kun kierrokset nousee 7-10k, jännitteensäädin paskana?

Re: Aprilia RX/MX

3.10.2011 21:44

Tuossa minun seosruuvitapauksessa oli poikkeus.
Mopo on sen verta johdonmukainen laite, ettei ainakaan tollasia poikkeuksia ole..jotain muuta siellä tapahtui samalla kun käänsit sitä seosruuvia, tukos aukesi tai vastaavaa.

Nyt kun on jo tämmösiä viileempiä kelejä niin mopossa on liian pieni suutin vakiona kesälläkin niin kuinka paljon isompi suutin MAX pitää olla.
Joku 2-5kokoa on hyvä lisäys, jos kaasari on ollut kesällä säädöissä. Ehkä hiukan vielä lisää siittäkin, kun sanoit että on kynyt laihalla. Ite tilaisin ehkä 2,5,8, ja 10 koko isommat suuttimet mitä siellä nyt on. Pitäisi saada säätöihin.

Re: Aprilia RX/MX

3.10.2011 22:08

onnistuisko jos laittais mäxän etujarrukahvan sen koko hökkelin tilalle sen mikä derbeis on, ku niis on se mikroanturi ja mäxäs on poikki ne piuhat siitä anturista ja ne on kolvattu siihen. derbissä ne menee vaa siihe mikroanturii miniabikoilla. ja mikä on ku painaa takajarrua nii se valo ei syty, kokeilin yleismittarilla siitä anturin kahesta piuhasta niin toinen näytti jotain 12 volttii ja toinen jotai 3 volttii. käynti ja etujarruvalo kyllä pelaa

Re: Aprilia RX/MX

3.10.2011 22:34

jepe95 kirjoitti:onnistuisko jos laittais mäxän etujarrukahvan sen koko hökkelin tilalle sen mikä derbeis on

ÄÄÄÄÄÄ En menisi itse laittamaan, MX:ssä on Grimecan jarrut ja Derbeissä on AJP, en osaa sanoa onko merkitystä vaikka laittasikin mutta on se alkuperäinen aina parempi!

Re: Aprilia RX/MX

3.10.2011 23:41

240turbo kirjoitti:Eikös me aikalailla asiassa pysytty? Missään vaiheessa ei ollut loukkaavaa tekstiä ja yms.
Kyllä, mutta silloin tällöin moderaattoreiden yli-inhimillinen vaisto kertoo että jotain on tapahtumassa ja pieni muistutus asiasta on paikallaan. Jatkakaa, olkaa hyvät.

Re: Aprilia RX/MX

4.10.2011 9:12

:D onko se jarruvalo joskus toiminu? Onko johdot täysin ehjät?

Re: Aprilia RX/MX

4.10.2011 11:01

kyllä se on toiminu jos takajarruvaloo tarkotat mutta ei enää toimi. ja se etujarruvalon anturi on ihan paska ajp:ssä on paljo kätevämpi ja kestävämpi se anturi, mutta muuten kyllä crimeca on paljohn jykevämpi ja muutenkin parempi.

Re: Aprilia RX/MX

4.10.2011 16:38

Niin onko ne johdot ihan ehjät ettei oo kuoriutunu mihinkää?

Re: Aprilia RX/MX

6.10.2011 14:49

takajarrun piuhat on ihan ehjät, etujarru valon piuhat on poikki ennen sitä anturia.

Re: Aprilia RX/MX

6.10.2011 15:18

Onko takavalosta tulevat johdot ja juotokset ehjät? Itellä oli irronnu takavalosta juotukset niin ei sen takia toiminu kun ajovalona :|