Palaute ja keskustelu mopoalan yrityksistä. Ei mainostusta.

Alueen säännöt

Ei mainostusta!

Täällä käyttäjät voivat keskustella ja antaa palautetta mopoliikkeistä sekä tiedustella yriyksiltä esimerkiksi varastosaldoista, mutta keskustelun tulee olla käyttäjälähtöistä: ei kaupallisia mainosviestiketjuja yrityksiltä.

Re: Scooter-Attack

16.7.2013 22:06

Kyllä nuo perille ovat löytäneet, itsekin joskus vuosia sitten tilanneena homma toimi kyllä niinkuin piti. Paketit lähtevät yleensä nopeasti jos tavaraa vain löytyy varastosta, isoin aika ulkomailta tilatessa kuluu yleensä siihen että paketti taittaa matkaansa halki Euroopan. Kuriiriyhtiöiden kohdalla kannattaa aina laskea toimitusajaksi se ilmoitettu enimmäismäärä eli noin viisi arkipäivää. Jos siis tänään tilaa ja huomenna lähtee paketti matkaan, voi pakettia odotella ensi viikon keskiviikkona kotiovelle saapuvaksi.

Re: Scooter-Attack

17.7.2013 17:53

nyt olis tilaus laitettu vetämään ja kaikki tuotteet löytyi hyllystä, hyvä niin. Tilauksen lähdettyä ilmoitettiin että paketti toimitetaan 19.7. eli kahden päivän päästä!? Voikos se oikeesti tulla niin nopeasti? :D Ja sellasta kysyisin vielä että tietääkö kukaan mitä toi meinaa kun menee sinne ''my orders'' kohtaan, 1 kohta on vihreä ja siinä lukee ''internet - received'' eli tilaus on mennyt perille, sen vielä ymmärrän. Mutta sitten 2 kohta on keltainen ja siinä lukee ''review - awaiting approvement'' eli mitäs se meinaa? CODilla tilatessa tulee kyllä semi-iso lisämaksu, 19€ ja postikulut yhteensä lähes 35€ :eek: Edit: tänä aamuna oli jo paketti lähteny kohti suomea, eli ei varmaankaan enää tarvitse sitä tietää :P

Re: Scooter-Attack

19.8.2013 13:47

nyt on niin että paketti on lähetetty perjantaina tanskasta eteenpäin eikäs vieläkään näy että on saapunut johonkin. Ja toimituksen pitäisi olla tiistaina joten mahtaako tulla tiistaina

Re: Scooter-Attack

19.8.2013 15:50

Mulla se paketti oli matkalla tanska-suomi, reilut 3 päivää että luulisin että tulee ihan ajallaan. UPS on aika täsmällinen.

Re: Scooter-Attack

5.12.2013 17:27

En tiedä missä tätä kysyisin, mutta kysäsen nyt täällä.
Tilasin osia scooter attackilta viime viikon alkupuolella ja osia oli yritetty tuoda viime viikon perjantaina, mutta ei ollut ketään kotona silloin joten paketti on nyt jossain??? mistä pitäisi ruveta paketin perään kyselemään? ja jos olen aivan väärässä paikassa ohjatkaa minut oikeaan ketjuun. Kiitos
EDIT: ja kuljetus firmana toimii DHL

Re: Scooter-Attack

5.12.2013 17:46

Muistakseni 3 kertaa ne yrittää niitä tuoda, näin ainakin upsilla.

Re: Scooter-Attack

5.12.2013 18:25

Eikö kuriiri jättänyt lappua tai soittanut ennen tuloaan? Kaikki kuljetusfirmat joiden kanssa olen asioinut jättävät ilmoituksen toimitusyrityksestä mikäli pakettia ei voida toimittaa. Ilmoituksesta pitäisi näkyä koska tulevat seuraavan kerran ja siinä on myös ohjeet miten voit itse pyytää toimitusta toisena päivänä. Joillain paikkakunnilla kuriiriyhtiöillä on myös sopimuksia paikallisten postien kanssa jolloin paketti toimitetaan lähimpään postiin, mutta tämänkin pitäisi ilmetä toimitusilmoituksesta.

Re: Scooter-Attack

5.12.2013 19:47

Ei ole koskaan tullut soittoa/ilmoitusta kun pakettia on tuotu. Eikä minkään näköstä lappua ole jätetty ja kun katsoo dhl seuranta palvelusta näkyy vain että sitä pakettia on yritetty tuoda viime perjantaina, ei mitää ohjeita tai toimituspäiviä... :|

Re: Scooter-Attack

6.12.2013 16:25

Tuli tilattua tavaraa eilen. No tänään tuli viestiä että pankkikortin tietojen pitää täsmätä vastaan ottajaan. eli minun tiedot mutta isän pankkikortti. Laittelin viestiä että mites tämä hoiidetaan mutta ei ole vielä vastannut. Mites kauan noilla menee vastata näin perjantaina ja osaako kukaan kertoa että miten selvitän tuon? Tekis mieli saada aika nopeasti nuo tuotteet joten toivon vaa ettei tuo tyssää tuohon nyt moneksi viikoksi :itku:

Re: Scooter-Attack

6.12.2013 16:58

Atte1 kirjoitti:Tuli tilattua tavaraa eilen. No tänään tuli viestiä että pankkikortin tietojen pitää täsmätä vastaan ottajaan. eli minun tiedot mutta isän pankkikortti. Laittelin viestiä että mites tämä hoiidetaan mutta ei ole vielä vastannut. Mites kauan noilla menee vastata näin perjantaina ja osaako kukaan kertoa että miten selvitän tuon? Tekis mieli saada aika nopeasti nuo tuotteet joten toivon vaa ettei tuo tyssää tuohon nyt moneksi viikoksi :itku:

Tilaat osat uudestaan niin että siellä on paketin vastaanottajan tiedoissa teidän isän nimi kun pankkikorttikin on hänen nimissään.

Re: Scooter-Attack

6.12.2013 20:38

Joo no odotan vielä niiltä viestin, onko se raha kerenny jo lähtee tililtä?

E: Luottokortilla siis maksettu. Vastaileeko nuo muuten viikonloppuisin mailiin?

Re: Scooter-Attack

6.12.2013 21:55

Atte1 kirjoitti:Joo no odotan vielä niiltä viestin, onko se raha kerenny jo lähtee tililtä?

E: Luottokortilla siis maksettu. Vastaileeko nuo muuten viikonloppuisin mailiin?

itsellä ei ainakaan ollut lähtenyt tililtä vielä rahat kun itselle sama "moka" kävi kun ekaa kertaa SA:lta tilasin, mutta kannattaa katsoa vielä että onko rahat lähteneet. Ja kyllä nuo yleisesti on viikonloppuisin vastannee. :)
PS. oisko kellään mitään hajua tohon mun ongelmaan että mistä ja miten sitä pakettia pitäs alkaa kyselemään? :)

Re: Scooter-Attack

6.12.2013 22:00

DHL:n asiakaspalvelusta tietysti.
http://www.dhl.fi/fi/ota_yhteytta/ota_y ... press.html

Topikissa edellisenä olevaan viestiin vastattaessa sitä ei tarvitse lainata, oletuksena on että vastaus kohdistuu edelliseen postaukseen mikäli viestistä ei jotain muuta ilmene.

Re: Scooter-Attack

7.12.2013 16:22

No olen 2 kertaa lähettänyt sähköpostia ja ensimmäisestä tuli vain että paketti ei ole heillä "rekisterissä" enään että selvittävät asiaa. Eilen lähetin toisen ja katsotaan nyt mitä siihen vastataan..

Re: Scooter-Attack

20.12.2013 20:35

Pari kertaa tullut yritettyy tilata osaa täältä, mutta maksut eivät joko ole menneet läpi tai sitten jälkitilauksessa olevia osia ei muuten vaan ole kuulunut, joten tilaukset on peruuntuneet. Nyt koitetaan tilata osaa ranskasta, on muuten halvemmat hinnatkin siellä.