Mallikohtaista yleiskeskustelua kevytmoottoripyöriin liittyen, ei tekniikkakeskustelua!

Alueen säännöt

Ei tekniikkaan liittyvää keskustelua tälle alueelle!

Tekniikalle on oma alueensa.

saako enää liikenteeseen?

14.2.2010 12:56

Minulla on pyörinyt 25 vuotta nurkissa vanha 125 k5 honda jonka poikani tahtoisi kesäksi ajoon.
Ongelma ja kysymys on, että olen myynyt pyörän kertaalleen noin 25v sitten. Tehtiin luovarit joten osaltani vakuutus katkesi. Noin vuosi, pari sen jälkeen ostin pyörän takaisin. Tällöin ei tehty mitään papereita, koska selvisi ettei pyörästä oltu tehty omistajan vaihdosta minun siitä luopuessa. Eli pyörä on edelleen nimissäni ja kilvissä. Mutta minä taas en tullut jostain syystä tehneeksi uutta vakuutusta, vehje kun oli purettuna niin myytäessä kuin takaisin ostaessa. Nyt jos meinaan saada pyörän pojalleni ajoon, joutunen maksamaan vakuutukset 25v ajalta? Onko kokemuksia vastaavasta?

14.2.2010 13:20

Ei pitäisi joutua maksamaan mitään. Jos jonkun olisi kuulunut noiden vuosien aikana maksaa, usko pois.. Kyllä ne olisivat perineet sen tavalla tai toisella. Suomessa on vieläkin aikalailla ladoissa pyöriä, joiden historia ei ole enää kenenkään muistissa. Kyllä nekin on sieltä liikenteeseen saatu.

Kannattaa ottaa vielä yhteyttä katsastuskonttoriin + vakuutusyhtiöön ja selvittää asia heille, niin asian juridinen puoli ainakin hoituu kuntoon eikä jää jostain pikkujutusta kiinni. Samaten välttyy yllätykseltä, jos nyt kuitenkin joutuu jonkun vanha maksurästin suorittamaan. Ei pitäisi mielestäni joutua. Niillä rästeilläkin kun on vanhenemisaika olemassa.

28.2.2010 15:50

No niin...

Entisöinti on toistaiseksi mennyt hyvällä mallillaan, mutta pieniä ongelmia on tullut matkalle. Koneremontin sain tehtyä alkutalvesta ja olen aloittanut sähköjen korjailun, mutta urakka osoittautui astetta hankalemmaksi hommaksi. Erityisesti lampun sisälle kaiken ahtaminen aiheuttaa harmaita hiuksia, eikä siinä kaikki - lampun sisällä pitäisi tehdä vielä kolvaushommia muutamille liitännöille. Näin ollen urakka on pysynyt samoissa kohdissa kuukauden verran jo (kts. galleria).
Sillä välin kun sähköt odottaa, kaikkea pientä on tullut tehtyä. Ohjauslukko tuli asennettu (Monkeyn Z50 ohjauslukko meni heittämällä), vilkkujen hehkut tuli vaihdettua 10W:iin ja muutamien osien kiillotusta. Tarrojen teetätys olisi tässä muutaman kuukauden sisällä.

7.3.2010 16:45

Tietääkö joku että passaisko tämmöne puola http://www.mc-scatter.com/sytytyspuola- ... -1390.html honda cb 125t:hen ?

10.4.2010 15:07

Löytyisikö joltain osia B6 malliin? Tarvitsisi moottoriin sen kytkinvaijerin läpiviennin osan

http://www.cmsnl.com/honda-cb125b6-germ ... E01-3.html Kuvassa osanumero 121.

myös kahvojen alkuperäiset vaijerin säätönipat puuttuu: http://www.cmsnl.com/honda-cb125b6-germ ... F01-1.html Osanumerot 329 ja 427

Hondan alkuperäiset peilit kiinnostaisi myös. Näiden kunnon pitäisi olla lähes virheettömät.

Sellaiset olisi osapuutteet museopyörääni. Museotarkastajille pitäisi kesään mennessä tuota käydä näytätmässä, mutta nuo nippelit tuosta on hävinnyt vuosien aikana.

Kesäkin painaa uhkaavasti päälle, kait se on pyörä kaivettava talviteloilta ja puunailtava valmiiksi. Käyntiinkin voisi höräyttää :P

10.4.2010 15:59

-slayer- kirjoitti:...Hondan alkuperäiset peilit kiinnostaisi myös. Näiden kunnon pitäisi olla lähes virheettömät...

Tulihan voimakoneelta myös jo kysyttyä?

18.4.2010 18:49

nyt tarvittaisiin kiireesti aupua kun tarvitsisin honda cb 125t vm 1982 sylinterin kannen ja muuta pientä hilpettä moottoriin kun aloin nyt katselemaan noita osia eikä ne ole hyvässä kunnossa eikä mistään tunnu löytyvän sellaisia mutta jos jollain olisi nii voisin ostaa, osien kunto pitäisi mielellään olla hyvä.

pieni viritys

24.4.2010 22:14

mites mää saisin honda cbr 125r ´07 vähäsen vaan virittetyyn semmoseen 140-150km/h.
onko semmónen mahdollista
ja onko se kuinka laillista

13.5.2010 11:10

-Zone- kirjoitti:
-slayer- kirjoitti:...Hondan alkuperäiset peilit kiinnostaisi myös. Näiden kunnon pitäisi olla lähes virheettömät...

Tulihan voimakoneelta myös jo kysyttyä?

Ei olekkaan tullut kysyttyä vielä sieltä. Etsin lähinnä käytettyjä osia näin alkuun, museorekisteriin kun menee alkuperäiskuntosena, niin uusia osia en haluaisi. Mulla on yhet alkuperäset peilit ostettu, tai ne tuli kylkiäisiks ja ne on liika huonokuntoset, ja pyörässä on kiinni nyt yksi hyväkuntoinen alkuperäisen merkkinen peili, mutta molemmille puolille olisi tarkoitus saada. Ja minne lie on ensimmäinen omistaja hukannut kytkinvaijerin säätöpalikan, muutenhan tuo on osiltaa täydellinen ja alkuperäinen.

Tuli tässä nyt vahailtua pyörä kauttaaltaan ja huollettua. Kaasarit puhistettu, ilmansuodattimet puhistettu ja öljytty motulin putsari öljyllä, moottoriin vaihdettu motulin 5000 öljyt, rengaspaineet tarksitettu, ketjut pesty ja öljytty, kaikki kromit kiillotettu ja tankki vahattu. Latasin akunkin ja iskin pyörään kiinni ja pyörän tulille. Hyvin hörähti käyntiin ja nätisti kävi, lämmittelin pitkään ja hartaasti talven jälkeen. Kävin sitten ajelemassa vähän ja sama ongelma siinä on; eli pyörä ei kule niin kuin pitäisi. Kulki gepsiin 90km/h ja kierrokset oli 8000rpm hujakoilla ja ylämäkiin ei tahdo pitää vauhtia, tippuu 70km/h.

Vaihdoin 95 suuttimien tilalle 90, mutta tämä pahensi asiaa, huiput ja kierrokset tippui 10km/h ja 1000rpm. Samalla pyörä alkoi takkuilemaan selvemmin, kun 95 suuttimilla mitään merkittävää tökkimistä ei huomannut, ylämäessä nelosella vedättäessä kovilla keirroksilla tuntu kyllä vähän tökkivän ja tämä paheni pienemmillä suuttimilla. Ilmeisesti saattaakin siis tarvita hieman isompia suuttimia mitä alkuperäiset(95).

Toinen mitä epäilen, ja varmasti ahistaakin kulkemista on nuo äänenvaimentimet. Siellä voi olla jotain tukosta ja kyllähän noi on puhtaanakin ahistavat. Tarkotus onkin säästää alkuperäisiä vaimentimia joista jo huomaa kulumisen alun ja hommata tilalle tyyliin sopivat vaimentimet, paremmin virtaavat!

Kolmas on sytytys jota olen kyllä tarkistellut ja säädellyt useaan otteeseen ja noissa tehtaan oletusarvoissa sen tuntuu parhaiten pelittävän, joten vähän epäilen ettei vika tässä olisi.

Neljäs voisi olla ilmansuodattimet, mistähän niitä saisi uusia? Vai rakentaisiko tilalle paremmat, alkuperäisiä imutorveja käyttäen ja suodattimet jäisi sivukoppien taakse piiloon. Tätäkin voisi harkita ja kokeilla.

Yleisesti pyörä tuntuu toimivan hyvin, moottorissa ei mitään ylimääräistä ääntä ja käy kyllä kuin sveitsiläinen kello. Viimesyksynähän tuo on remontoiti alkuperäisillä osilla ja koneella ei ole kaikenkaikkiaan ajettu paljoakaan. Koneremontin yhteydessä myös kansi ja männät siistittiin, aavistuksen voi nostaa tehoja tämäkin, siistimistä nimittäin oli melkoisesti. Jo pelkät imukanavien ja imukaulojen kynnykset oli merkittävät sekä kanavien pinta viimeistelmätön. Ja uusien alkuperäismäntien lakit tuli kiillotettua perusteellisesti sekä sylinterit hoonattua.

13.5.2010 21:23

Ei se helppoa ole...

Talven aikana tuli käytyä kone lävitse, männät näytti olevan halppiskamaa öljyrenkaan perusteella (kts. galleria) mutta kunnoltaan vaikuttivat olevan kunnossa. Puristukset ainakin näin sormituntumin vaikuttivat olevan hyvät myös.
Päätin kokeilla kauan kohuttua Delvaccia koneeseen, joka kyllä pelittää odotetulla tavalla mutta... 300km aikana öljyä oli hävinnyt n. 0,5l ja savutus on ankaraa maantienopeuksissa! Kakstahtinen jäisi savutuksen määrässä lastentarha-luokkaan. Vaihdan tässä erimerkkiset öljyt sisälle ja katson tilanteen sitten. Väännöt kummmiskin tuntuisi olevan kunnossa, koska jaksoi erittäin tuulisella säällä kaksipäällä vedellä piirun verran yli 90km/h.
Muutama brittiliike möi sylinterisarjaa CB:een n. 100e:lla, mutta jostain syystä kadonnut tässä viikko sitten valikoimista. Ainut liike josta löytyy se ei toimita Suomeen :).

[edit]:
Öljyt vaihdettu ja vika pysyy, savuttaapi rankasti 7000rpm:n jälkeen.

17.5.2010 0:07

Back to the 70´s!

Kuva

Kuva napattu tänään, värejä ja pixelisyyttä vain säädetty.

Ajovarusteet yhtä pyörän kanssa:

AGV Ago nimikkokypärä (tarrat ottanut joku pois, tarkoitus entisöidä vielä)
Ray Ban pilotit (Historia mielenkiintoinen, 80-luvulla amerikasta ostetut, tuliterät)
70-luvun nahkapuku
Nahka bootsit (vähän jo uudempaa tuotantoa)
Nahkahanskat (Björn Borg; uudet, mutta hyvin tyyliin sopivat)

Kommenttia saa gallerian puolelle laittaa. Pistin vaan tähän herättään vähän tunteita cb harrastajien kesken, laittakeehan pyörät ajoon! ;)

23.5.2010 17:20

Tulipa tilattua Silverilta runsaasti sitten osia mopetiin. Uudet venttiilit, stefasarjaa ja muuta kannen osia. Toivottovasti näillä osilla savuttaminen korjaantuu, muuten edessä on 0.75 mäntäsarjojen hankkiminen ja porautus :roll: .

14.6.2010 2:21

Osaisko joku vähä selventää, kun ceebeen osto saattais olla edessä. Vuosimalli pitäs vaan saada selville. -83 eteen päin ois ilmeisesti tehokkain, mutta se on auttamattomasti ruma
-77 eteen päin on ok näkönen, mutta ois vaan se 12kw
-75 on hienoin, mutta siin taitaa olla mekaanin levyjarru ja tehojakin vain 11kw.

Onks noiden moteilla juur eroo ja kuinkakohan kovaa noilla erivuosimalleilla pääsee käytännössä?

19.6.2010 12:44

Zepzep kirjoitti:Osaisko joku vähä selventää, kun ceebeen osto saattais olla edessä. Vuosimalli pitäs vaan saada selville. -83 eteen päin ois ilmeisesti tehokkain, mutta se on auttamattomasti ruma
-77 eteen päin on ok näkönen, mutta ois vaan se 12kw
-75 on hienoin, mutta siin taitaa olla mekaanin levyjarru ja tehojakin vain 11kw.

Onks noiden moteilla juur eroo ja kuinkakohan kovaa noilla erivuosimalleilla pääsee käytännössä?


Vanhemmilla CB:n malleilla 100km/h ylitys pitäisi olla mahdollinen, ellei moottori ole pahoin kulunut. Vuoteen -82 asti näissä peleissä on kärjellinen sytytys ja 6V sähköjärjestelmä, mutta vuonna -83 muuttui TDC:n myötä 12V ja kärjettömäksi(?).
11kW malleista en osaa huippunopeuksia, mutta T-malli kykenee kulkemaa jopa 110-120km/h, edellyttäen että paikat ovat kunnossa.

9.7.2010 14:44

Yksinpuhelu jatkuu...

Tuli tilattua uusiotuotannossa olevan sylinterin, joka paljastui cmt 125:n sylinteriksi. Vakiosylinteriin verrattuna on muutama satagrammaa kevyempi. Tiivisteet ovat niin ja näin, alatiiviste menee siinä ja siinä, mutta kansitiiviste ehdottomasti ei! Sen verran eroa on, että ainakin öljykanaviin ei mene holkit ja o-renkaat, jotka ovat alkuperäisessä sylinterissä. Tämä ongelman saa kierettyä ostamalla alkuperäisen Hondan kansitiivisteen, joka itseasiassa käskee poistamaan juuri noi holkit ja o-renkaat, jotka puuttuvat uusiotuotannossa olleesta sylinteristä. Männät ja männänrenkaat ovat sekunda kamaa, ainakin tuntui olevan mahdotonta tehtävä saada öljyrenkaan osia sinne katkeamatta.
Kiireessä tuli tilattua moposportilta mäntäsarjat, niin paljastupa että ne eivät kestä yli 60km/h (n.6000rpm ->) vauhtia kunnes alkavat savuttamaan. Samaa juttua löytyy topicin alkupuoleltakin, olisi pitänyt tutkia vain enemmän niin rahaa ja vaivaa olisi säästynyt huomattavasti.
Pitänee katsoa, että antaako mennä noilla kamppeilla tämän vuoden ennenkuin alan tilamaan ebaysta/david silver sparesta alkuperäisiä mäntäsarjoja. Rahaa palaa, mutta koskakohan nämä vanhat pelit toimisivat täydellisesti ;).
Summa summarum: halvalla ei saa hyvää, osta alkuperäistä.